Shoppings from Dublin.

No ei kai sitä nyt shoppaamatta ulos pääse. Shopattua tuli vähemmän kuin aikaisemmin, mutta ei pidä mitenkään päätellä, että kahdelle hengelle olisi jotenkin jäänyt yhteen matkalaukkuun ja yhteen käsimatka vetolaukkuun jäänyt jotenkin tilaa. Silti hämmästyin ihan kotona, miten "vähän". Ehkä se yrittäminen shoppailun vähentämiseen on sittenkin auttanut, harkitumpia nämä ainakin olivat. Paitsi ehkä tuo viimeisenä esitelty... Aloitetaan kuitenkin tarpeesta ja perusjutuista:


Tilanne nimittäin oli se, että allekirjoittaneen farkut alkavat kaikki olemaan hajoamispisteessä hiljalleen (no eivät kaikki vielä, mutta kuitenkin). Ensimmäisenä suunnistinkin Evanssille hakemaan kahdet samanlaiset kuin kaapissa on. Istuvat sen verran hyvin, että näillä mennään. GAPin puolelta löytyi valkoinen perus puuvillaneule ja kaksin kappalein väriä kevääseen näiden perus teeppareiden muodossa.


Vähemmän tarpeeseen, mutta oikein mielellään ostin kyllä ylemmän kuvan shifonkipaidan. Kaikki muutkin ohuet puseroni ovat Penneysistä ja olkoon miten halpisketju niin kyllä siellä vaan kivojakin juttuja tulee vastaan. Tällä reissulla yksi pusero ja yksi kassi. Veikkaan, että löytäisin paljon enemmän kaikkea jos olisin 16-vuotias. Ehkä siksi juurikin tuon ikäiselle Siskolle tuliaisten päättäminen oli niin hankalaa. Alempi pusero on valkoinen peplum jossa on niskavetskari. Odotan oikeasti tämän käyttöön ottoa, sen verran erilainen Mark's&Spencerin vaate, että lähti mukaan.


Seuraavaksi matkalaukusta kuoriutuivat kauhalautanen ja teepusseille alunen. Tapanani on kerätä näitä hiljalleen, meillä on tuon teealusen sarjan aamukahvimukit ja vähän muutakin. 


Muotikirjat ovat heikkkouteni ja kaksin kappalein tule ostettua Optimistena omeplukoneen ostajana ostin myös kirjan "Make your own clothes". Saa nähdä saanko mitään aikaan. Kotinörtin farkut osasin sentään lyhentää loman aikana, samoin kuin korjata parit omat housut. Se ei taida ihan vielä olla vaatteen ompelua.


Clarksilta tuli ostettua nämä kerrassaan hellyyttävät avokkaat. Aldon ja Clarksin kenkiä voisin ostaa vaikka kuinka monet, mutta pitäydyin näissä yksissä tällä kerralla. Kenkiä on itselläni muutenkin niin paljon ja sain vasta lisääkin.


Merinovilla huivi on lentokenttäostos kun vastaan sattuikin juuri se tietyn punainen josta olin haaveillut. Puuvillainen merimieshenkinen kassi on Penneyssin löytö myös, 7€ hinnalla en kovin paljon odota, mutta yleensä nämä ovat yllättäneet. Hopeinen rannerengas taas oli oikea löytö omaan makuuni.

Alla on vielä kuva uudesta laukusta. Carl Scarpa (ei mainoslinkki) oli itselleni täysin tuntematon suunnittelija, liikkeitä on Irlannissa useapia ja tuon mallista laukkua olen halunnutkin. Tosin tuolla pidemmällä irrotettavalla hihnalla ja vetoketjulla kuten tässä. Nahkaosat ehdottomasti plussaa. Pitää ottaa asukuvia sen kanssa niin koko hahmottuu paremmin.

Siinä niitä oli, lomakuvia ja lomaostoksia. Toivottavasti viihdyitte niiden parissa, huomenna taas "ajankohtaisempia" kuvia.

Hyvää tiistaita!


So I did quite much shopping in Dublin. Not as much as I have done, mut still some. Firstly I got new jeans from Evans, a knitwear and some t-shirts from GAP. Basic clothes in reasonable price. I also got new blouse from Penney's and one from Mark's&Spencer. Both white, I can't wait to wear them! 

Then it was something to house. I love tea and the other one is ladle holder while cooking. I like to have just little bits of Ireland at my home as well. We also have coffee mugs with sheeps, so not much, but just a little.

Styling and clothing books. I love books! It was so hard not to get huge amount of these. Black shoes are from Clark's. Great bargain on sale. red Scarf is merino wool and tough it's almost spring it was just the right colour I've been looking for. Striped bag is from Penney's (another bargain) and the silver pracelet was absolutely great. 

Last but not least I got new bag. I fell in love with this one, it's from Carl Scarpa. Never heard of him before, but he had a lot of stores in Ireland. I must take outfit photos with all these so you can really see them!

Have a great Tuesday and hope you are all well!

Kommentit

  1. Kivoja hankintoja olet tehnyt. Mukavaa päivää sinnekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Melkein valinnan vaikeuksia, mitä pukea päälle ensimmäisenä :) Oikein kivaa päivää sinne myös!

      Poista
  2. Aivan huippukivoja löytöjä! Eniten tykästyin ehkä tuohon merimieskassiin ja upeaan rannekoruun :) On kyllä ihan sinun tyylisesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia. Merimieskassi odottelee vielä sopivampia kelejä, rannekorua on (tietysti :D) tullut jo pidettyäkin.

      Poista
  3. Aika hyvin oletkin osannut hillitä shoppailua;) Kivoja ostoksia, tarpeellisiakin. Tykkäsin kovasti tuosta helmin koristetusta paitiksesta, kengistä ja rannekorusta. Eivätkä laukutkaan olleet hassumpia;)
    Aurinkoa sinne sinulle ja Kotinörtille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin määrällisesti vähemmän kuin viimeksi, kirjojakin on kolme eikä kymmentä :D Tarpeellisuus ostoksia se näemmä tällä kertaa oli, vaikka eihän se koskaan huono asia ole tarpeeseen ostaa.

      Paljon aurinkoa teille sinne suunnalle!

      Poista
  4. Kivoja ostoksia! Ihanat noi kengät!
    Blogissani olisi kirjasuositus....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat, kaikessa "mustat avokkaat" tylsyydessäänkin (?) ne olivat minusta varsin herttaiset!

      Poista
  5. Ihania ostoksia! Tuo teepussin alunen on melko symppis! :) Mukava blogi sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä, aamukahvi mukit tosiaan samaa sarjaa.

      Kiitoksia, mukava kun kävit ja tervetuloa uudelleenkin vierailulle! :)

      Poista
  6. Voi mitä ihania ostoksia. Loman yksi parhaimpia juttuja on aina tuo shoppailu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shoppaaminen on kyllä kivaa, onneksi matkalaukkujen painorajat rajoittavat omalla kohdalla ainakin tuota innostusta edes vähän. Vielä en ole sortunut postilla Suomeen lähettämiseen :D

      Poista
  7. Tosi ihania nuo teepussi- ja kauha-aluset :D. Mun pitäis melkeen ostaa joku kauha-alunen. Oon joskus aatellut, että semmonen on ihan turha, mutta oon nyt huomannut että sellainen voisi olla ihan kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauha-alunen on kyllä tarvike, jota ei tiedä tarvitsevansa ennen kuin sellainen on. Äidilä on sellainen ja siellä ruokaa laittaessani totesin, että se on kyllä ehdottoman tarpeellinen ja hyödyllinen kapistus. Sekä toki myös koriste :)

      Poista
    2. Myös mun äidillä on sellainen ja äidillä joskus huomasin, että kyseinne kapine vois olla käytännöllinen ja tarpeellinen.

      Poista
  8. Hyviä ostoksia olet tehnyt! Niin kauniit nuo valkoisen paidan helmikirjaillut hihat - toivottavasti esiintyy pian asukuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huolta, on sitä pidettykin jo ja kuvia on tulossa kyllä :) En ole ihmisiä, jotka jättäisivät vaatteet kaappiin odottamaan vaan mielellään kaikki kerralla heti päälle.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!