Me and my books.

Viime viikolla istuin julkisessa kulkuneuvossa ja sain pidätellä kiukkuani, että en olisi räjähtänyt. Takanani olleessa neljän paikan loossissa istui perhe, jossa perheen isä puhui taukoamatta koko kahdenkymmenen minuutin matkan. Isä puhui pojastaan joka isän sanojen mukana oli tyhmä. Kokeet olivat menneet huonosti ja nyt olisi pakko tsempata kevään viimeisten kokeiden kohdalla. Pitäisi päntätä matematiikkaa ja äidinkieltä ja muistakin aineista tulisi saada hyvä numero. Olin jo tätä kuunnellessani surullinen, sen verran vilkaisin selkäni taakse meikkipussin peilin kautta, että poika vaikutti olevan ala-asteikäinen, ehkä yhdentoista.

Poika istui ihan hiljaa, en missään vaiheessa kuullut vastausta mihinkään moitintaa. Ilmeisesti poika kuitenkin nyökkäsi tai reagoi muuten, koska isä jatkoi saarnaamistaan. Jossain vaiheessa kuitenkin ilmeisesti perheen vanhemmalla tyttärellä (vaikutti saman ikäiseltä kuin Siskoni joka on kuudentoista) hermostui isän puheeseen ja tiuskaisi vastaan "Ei se näe sitä samalla tavalla, se on lukihäiriö!". En tiedä mitä isä sanoi sen jälkeen, mutta perhe istui vaieten penkissä sen jälkeen. Minä tunsin kyynelten nousevan silmiini kun mietin tyhmäksi parjaamisen sanoja, mietin mitä kaikkea poika käy läpi koettaessaan hahmottaa tekstiä joka vaikuttaa yhdeltä mustalta mössöltä. Hahmottaa numeroita ja laskea päässään yhteen kun se on täysin käsittämätöntä. Ennen kaikkea mietin sitä häpeää, jota poika eittämättä tuntee joutuessaan lukemaan ääneen tai vastaamaan päässälaskuihin, jonka muut osaavat laskea heti ja opettajakin tuijottaa sinua, että miten niin et osaa vastata.


Minulla todettiin lukihäiriö vasta lukion ensimmäisellä luokalla. Olen muutenkin hieman omituinen lukihäiriötapaus. Olin nimittäin peruskoulun musiikkiluokalla jonne toki piti pyrkiä ja jonne pääsin. Käydessäni testeissä totesi testin pitäjä, että rytmitajuni on työntänyt pois lukihäiriötä. Ne eivät viihdy samassa päässä. Kolme kertaa viikossa musiikkia pelkästään koulun puolesta on auttanut hahmoituskykyäni valtavasti. Silti tunnistan itsessäni valtavasti oireita, jotka olen oppinut iän myötä piilottamaan tai jotka olen yksinkertaisesti vain kiertänyt tavalla tai toisella. Tai joista olen opetellut pois, väkipakolla.

Kerroinkin sunnuntaina Äidistäni ja miten hän kuukausi toisensa jälkeen jaksoi pitää sylissään keittiön pöydän ääressä ja käydä aapista läpi. En vaan yksinkertaisesti hahmottanut kirjaimia samalla tavalla kuin muut. Yritin ilta toisensa jälkeen, monesti myös itkua vääntäen, saada selville mitä ihmettä siinä tavutetussa tekstissä oikein luki. Sinnikkään yrittämisen jälkeen se sitten valkeni. En tiedä mikä oli lopulta se taikakeino joka auttoi hahmottamaan kirjaimet. Sen jälkeen nimittäin luin todella paljon. Kirjojen maailma avasi kokonaan uusia maailmoja ujolle tytölle, jolla oli kuitenkin valtavan aktiivinen mielikuvitus.


Luin myös itsekseni ääneen. Pelkäsin tunnilla tilaisuutta, jossa piti lukea ääneen. Edelleen sanat hyppivät riveillä jos luen ääneen, mieleni lukee paljon nopeammin kuin mihin suuni pystyy. Myös kirjoittaminen tuntui puurolta, opettelin väkisin kirjoittamaan siistiä käsialaa, ilta toisensa jälkeen kirjoitin päiväkirjaa, en siksi, että olisin ollut varsinaisen innostunut siitä, vaan halusin muiden saadan selvää käsialastani. En halunnut olla muista poikkeava, joten opettelin väkisin. Ääneen lukeminen auttoi myös oppimaan. Vaikka sitten sitä romaanin tekstiä.

Enemmän kuin lukemista tai kirjoittamista, pelkäsin päässälaskuharjoituksia. Kertotaulut eivät meinanneet millään upota päähäni. En edelleenkään osaa kahdeksan kertotaulua, se on täysin käsittämätön kokonaisuus. Opettelin ulkoa rimpusuja, opettelematta varsinaisesti kertolaskuja. Löysin vastauksen käymällä päässäni rimpsun läpi ja pysähtymällä oikeaan kohtaan, en suinkaan laskemalla. Tässä auttoi se musiikin mukanaan tuoma rytmitaju, kun rimpsussa oli tietty rytmi, muistin sen helpommin. Muistan edelleen kirkkaasti tilanteen, jossa meille annettiin kuudennella luokalla jo vähän hankalampia päässälaskuja ja en vaan yksinkertaisesti ymmärtänyt laskua. Kaiketi siinä oli kertomista vähennystä ja vielä plussaustakin. Muistan muun luokan naurun ja opettajan tuskastuneen tiuskauksen "Miten sä et voi osata?". Voitte arvata, että matematiikka ei sen jälkeen kiinnostanut pätkän vertaa.


Selvisin kuitenkin peruskoulusta kohtalaisilla numeroilla läpi. Runsas lukemiseni antoi laajan sanavaraston joka ilmeisesti helpoitti äidinkielen tunnilla sen päiväkirjan kirjoittamisen lisäksi. Minun kouluaikanani kirjoitettiin aineita, sanavarastosta oli apua. Matematiikka kuitattiin sillä, että en nyt vaan ollut matemaattisesti lahjakas. Vieraat kieletkin luistelin läpi ei-niin-hyvillä-numeroilla. Minua pidettiin humanistina, äidinkielen numeroni oli aina kiitettävä, samoin monien muiden aineiden, en muista että olisin koskaan saanut historiasta tai uskonnosta kymppiä huonompaa. Miksi? Koska niillä tunneilla riitti kuuntelu. Muistan kuulemani ja vielä lukiossakin sain osasta kursseista kiitettäviä vain koska olin tunneilla paikalla ja kuuntelin. Kokeisiin lukeminen ei varsinaisesti ollut se vahvuuteni. En meinannut millään muistaa lukemaani, ei oppikirjoihin saatu samaa flowta kuin romaaniin jonka maailmaan upota.

"Onko kukaan testannut sulta lukihäiriötä?" Kysyi lukion englannin opettajani hiljaa palauttaessaan ensimmäisiä aineitamme. Pudistin päätäni ja opettaja jatkoi palauttamista jatkamatta aiheesta muiden kuullen sen enempää. Tapa josta olen edelleen todella kiitollinen. Tunnin jälkeen jäin luokkaan pakkaamaan laukkuani ja opettaja totesi "Sun aineen numero on seitsemän ilman todistusta, todistuksen kanssa se on kymppi". Tuijotin opettajaa ja lopulta tulivat ne kyyneleetkin silmiin. En siis sittenkään ollut tyhmä. Musiikkikorva oli jo aikaa sitten tottunut poimimaan vieraiden kielien sanoja, siksi siis osasin puhua englantia, mutta en kirjoittaa sitä. Ahaa-elämyksen määrää on vaikea kuvailla helpotuksen huuhtoessa läpi. Tämän takia ymmärsin eri aksetteja, luin ja puhuin sujuvasti englantia, vaan en kirjoittanut. Tämän takia selvisin ruotsilla ja saksassa turistina, mutta numerot laahasivat hätinä hyvksyttyinä. Tämän takia joudun tarkistamaan aineeni kolmeen kertaan kirjoitusvirheiden varalta enkä silti meinannut nähdä niitä. Tämän takia se matematiikkakin oli ollut niin mahdottoman vaikeaa.


Kielten numerot nousivat "paikoilleen". Äidinkielen opettaja katsoi todistusta hämmästyneenä, hänelle olin ollut vain huolimaton. Matematiikan numerot? Ne pysyivät samassa, kun kiinnostus lakkasi jo ala-asteella, niin sieltä on vaikea nousta. Yritin silti. Lukion fysiikan- ja kemianopettajani taikoi jaksollisen järjestlmän päähäni tunnin jälkeen toteamalla, että alkuaineita voi ajatella oktaaveina. Tuttu vertauskohta antoi ymmärrystä siihen, mistä oikein on kyse. Hän tosin olikin naimisissa peruskoulun musiikinopettajani kanssa ja tiesi, että ymmärrän musiikin teoriasta paljon enemmän kuin fysiikan laiesta.

Lukion Ahaa-elämyksen jälkeen päätin, että mikään lukihäiriö ei estä unelmia. Opettajat saivat todistuksen, YTL ei. Tiedän, se olisi pitänyt palauttaa, mutta halusin päästä läpi omillani. Pääsinkin ja pääsin kouluun johon halusin. Luin tenttikirjoja ääneen kasetille ja kuuntelin niitä. Vaikka oppimistapa oli rasittava, mutta se oli tapa jolla opin. Kuuntelin koulumatkat ja muutkin matkan lukemisiani. Kirjoitin vieraita sanoja ylös, opettelin väkipakolla ammattisanaston englanniksi ja ruotsiksi. Kun joku oli kertonut, miten minä opin muistamaan niin huomasin oikeasti oppivani. AMK opetus oli osittain "Lukekaa itse" tyyppistä, missäpä korkeakoulussa ei olisi? Luin itselleni ääneen, kuuntelin tunnilla.


Olen onnekas lukihäiriöni kanssa. Tekstin käsittely alleviivaa sanoja, jotka on kirjoitettu väärin. Kun oikein tuijotan, niin kyllä minä monta kertaa sen virheen näen. Musiikin opetus ja alkeellinen rytmitaju korjasivat oppimisvaikeutta pois. Samainen musiikkikorva opetti kuuntelemaan aksetteja ja vieraita kieliä, poimi uusia sanoja. Tosin se tarkoittaa, että tänäkin päivänä aksettini joka kielessä muuttuu pitkälti ympäristön mukaan, viikonloppu ystävien luona Taipalsaarella niin se on mie-sie.

Numerot ja etenkin kertotaulut ovat edelleen vaikeita hahmottaa. Papereiden aakkostaminen takkuaa edelleen. Olen kehittänyt ja keksinyt tapoja, joilla kiertää näitä. Vaikka oma lukihäiriöni on lievä, niin silti muistot tyhmäksi tuntemisesta kun ei vaan hahmota jotain asiaa ovat iskostuneet syvälle mieleeni. Vasta tällä viikolla voin kirjoittaa kohtaamastani asiasta ilman, että raivostuisin sen enempää.


Aivoissani joko ajattelen suomeksi tai englanniksi. Mutta jos luen/kuulen toista, en voi ajatella toisella. Jos vaikka kirjoitan tekstiä englanniksi, en välttämättä ymmärrä Kotinörtin kysymystä suomeksi. Kielen vaihtaminen päässäni on äärettömän hankalaa, jos sitä joutuu tekemään "alvariinsa".  Monet lukihäiriöiset saavat lisäaikaa kokeissa eivätkä pysty keskittymään metelissä. Tässä kohdassa se rytmitaju ja musiikkiluokka ovat olleet korvaamattomia, vuosien opettelulla pystyn sulkemaan metelin pois. Avokonttorin puheensorinan tai musiikin. Monesti musiikki myös tuo hiljaisuuden. Tutut kappaleet auttavat keskittymään, poistavat muun metelin enkä keskity enää siihen musiikkiinkaan ollenkaan.

Lukeminen ja laskeminen tulevat kovin monelle itsestään selvyytenä, minulle eivät. Niitä on opeteltu ja pärjään elämässä, varsin hyvin oikeastaan. Ei se koskaan ole helppoa, mutta sisulla tämän kanssa on pärjännyt. Ehkä se on opettanut elämässä pärjäämistä muutenkin, ei yksi lukihäiriö nyt voi estää unelmien toteutumista. Se tarkoitti enemmän töitä, mutta ei se tarkoita, että se olisi mahdotonta.


Onko teillä kokemusta lukihäiriöstä? Lukihäiriöstä voi ja kannattaa lukea enemmän sivulta Lukihäiriö.fi, tehdä vaikka pikatestin tai ainakin silmäillä kysymykset läpi. Ei, tämä ei ole maksettu mainos tai mainos muutenkaan vaan elävää elämää, ehkä toive kaikille opettajille ja vanhemmille. Testauttakaa lapsenne jos vähänkin epäilette, mitä aikaisemmin lukihäiriö saadaan selville, sen paremmat mahdollisuudet lapsella on ja nopeammin hän oppii sen, että ei ole tyhmä, hän vaan oppii eri tavalla. Sille alkussa kertomalleni perheelle, sen isälle tahtoisin sanoa, että poikasi ei ole tyhmä. Hän näkee maailman eri tavalla kuin sinä ja sen pitäisi olla rikkaus.

Kaikille teille, jotka kärsitte luki- ja/tai hahmotushäiriötä: Tämän kanssa oppii elämään! Älä anna lukemisen vaikeuden rajoittaa elämääsi. Ne tavoitteet voi saavuttaa kyllä! Lukeminen, siitä huolimatta että se on vaikeaa, avaa uusia maailmoita ja antaa paljon. Siitäkin huolimatta, että se takkuaa ja on vaikeaa niin yritä silti. Se yrittäminen palkitaan vielä. Mikään ei saa seistä unelmiesi edessä!

Pitkällisen tekstin keskeltä oikein hyvää keskiviikkoa kaikille!


Here is a long story about how I learned to read and how tought it was for me to study before I was told: "You're not stupid, you just have reading dis order, it ok, you'll learn in a different way". Long way has come for me to be here.

To all you have a great Wednesday and hope you are all well!


Kaikki kuvat/All Photos: http://weheartit.com

Kommentit

  1. Aivan mielettömän hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta. Olet avannut esimerkeillä tosi hyvin miten itse olet selvinnyt ja miten asiat sinulle "näkyvät". Onneksi tuo musiikki on auttanut sinua ja äitisi pitkäjänteisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus blogissa voi ja ainakin tässä kohdassa minusta pitääkin olla vakavammistakin asioista :) Onneksi tästä on selvitty näin pitkälle ilman, että tämä suuremmin rajoittaa elämääni, aikaa myöden sitä keksii erilaisia kikkoja ja opettelee rimpsuja :)

      Poista
  2. Ihana kirjoitus ja todella tärkeä. Tuttu juttu tuo lukihäiriö täälläkin. Minäkin muuten olin koko ala- ja yläasteen musiikkiluokalla : ). Kiitos vielä, olet niin symppis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi. Minusta tärkeä jakaa ajatuksia tästäkin asiasta ja kokemuksia kun en voi ainut kuitenkaan olla :)

      Poista
  3. Hieno kirjoitus ja ihanaa,että pystyit tätäkin aihetta käsittelemään <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneaulikki. Kyllä sitä nykyisin pystyy, nuorempana se oli vaikeampaa :)

      Poista
  4. Hei, hyvä kirjoitus! Missä ammatissa toimit nykykään, onko tuo luihäiriö vaikuttanut esim. ammatinvalintaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitoksia. Lukihäiriö ei ole ammatinvalintaan koskaan vaikuttanut, en tosin koskaan esim. matematiikan opettajaksi tai lääkäriksi halunnut. Olen töissä pankki- ja rahoitusalalla ja vaikka ei lapsuuden haaveammatti (joka muuten oli näyttelijä) niin olen työhöni varsin tyytyväinen ja alakin tuntuu omalta.

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoinen teksti! Ja rohkeaa että kirjoitit tästä. Itselleni lukihäiriö on vieras asia, en ole siihen lähipiirissä törmännyt. Olet kyllä ollut sisukas opiskelija, sinulle täytyy nostaa hattua! Ja kirjoitat niin hyviä tekstejä tänne blogiinkin, ettei uskoisi mitään ongelmaa koskaan olevan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että runsas lukeminen ja kirjoittaminen hämäävät monia. Virheitähän kirjoittaessa tulee vaikka millä mitalla, mutta onneksi on se punainen viiva siellä sanojen alla. Silti niitä tuossakin tekstissä on monia :)

      Kyllä se vähän aikaa mietitytti uskallanko, mutta sen pojan puolesta on edelleen kyllä paha mieli.

      Poista
  6. Kiitos tästä tärkeän aiheen kirjoituksesta! Hienoa, että olet ollut niin sisukas. Tätä pientä poikaa bussissa käy todella sääliksi, mitä muuta saakaan kestää isänsä taholta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, jos ihmiset saavat ajateltavaa. Jos ei lähipiirissä lukihäiriötä ole, niin tuskin sitä epäilläkään osaa :)

      Kirjoitin lähinnä se poika-parka mielessäni. Tuskin tämän blogin kautta tieto sinne saakka pääsee, mutta jos edes joku vastaisuudessa muistaisi.

      Poista
  7. Hieno aihe ja itselle myös läheinen. Tuntui kuin olisi omia pointteja huomannut. Mullakin musiikin ymmärtäminen on helpompaa kuin kertotaulut. Välillä vaan jotain sanaa ei pysty sanomaan, vaikka sen päässään pystyy ymmärtämään. Mä yritin päästä lukihäiriötesteihin lukiossa, mutta se testi tilanne meni vähän penkin alle, koska terkkari ei ollut ihan innostunut työstään. Joten en ikinä saanut virallisia papereita. Mutta yliopistossa ruotsin maikka huomasi heti että mulla on lukihäiriö ja sainkin vähän helpotusta sitten siitä, kun meni kirjaimet väärinpäin.

    Mutta kiitos kirjoituksesta vielä. Ei me olla ainoa maailmassa, vaikka koulussa siltä tuntuikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voit arvata meidän äidin, sille kun sanoin, että enkun maikka ehdotti, että olis tämmönen, niin olin testeissä seuraavalla viikolla :D

      Tuo on kurjaa jos lääkäritä/terkkaria/tmv. ei kiinnosta sen vertaa. Se lisäaika on kuitenkin monelle todella suuri apu.

      Itse haluan lähinnä tuoda esille sen oman näkökulmani, että hei kyllä sitä ihminen selviää ihan kivasti elämässä vaikka välillä saisikin tehdä töitä enemmän sen eteen :)

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus, kiitos siitä.

    Itse enkunopena olen kovin kiinnostunut siitä, miten lukihäiriöistä oppilasta voisi auttaa oppimaan enkkua. Tietyt asiat ovat tuttuja, mutta kaikille kun eivät toimi samat konstit. Ahdistaa kun tuntuu, ettei aina vaan aika riitä auttamaan tunneilla tarpeeksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä opin, englanninkin, kuuntelemalla. Toki se oma kokemus on sieltä 15, ellei 20 vuoden takaa, mutta voisin edelleen kuvitella, että tv-sarjat ja elokuvat englanniksi ilman tekstejä (tai teksti englanniksi) opettavat edes sanavarastoa. Tosin se tuskin sopii kaikille sekään ja onhan se oppijasta kiinni haluaako vapaa-aikaansa kuinka paljon oppimiseen laittaa. Itse katsoinkin mielekkäitä Poirot-filmatisointeja, aihe edes kiinnosti :)

      Ymmärrän turhautumisen tunnilla, ei se aika varmasti riitäkään vaikka jokaista tahtoisikin auttaa. Turhauttaa se oppijaakin kun ei perässä meinaa pysyä.

      Poista
  9. Loistava teksti!Kiitos siitä! Itselläni on sama vika, tosin sitä ei ole virallisesti testattu. Parikymppisenä tein netissä olevan testin ja silloin ymmärsin mistä kaikki se hankaluus opiskelussa johtui.
    Nyt tiedän ja olen sinut sen asian kanssa :). Työssäni on välillä hankalaa esim. vierasperäiset sanat aiheuttavat ongelmia, mutta aina on onnistunut sen mitä on tehnyt. Sinnikkyys on palkittu minun kohdalla, teen työkseni sitä mistä haaveilin pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oikeastaan yllättynyt kuinka monella samaa vaikuttaa olevan, näemmä kun "avaa suunsa" niin kohtalotovereita löytyy kyllä.

      Hienoa, että olet haluamassasi työssä! Sinnikyydellä pääsee pitkälle ja asioita oppii kiertämäänkin tarpeen vaatiessa.

      Poista
  10. I'm so happy to hear that your problem was solve and now you can enjoyt the pleasure of reading!!!
    xoxo
    Patricia

    http://misstoptenimage.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It was, my dear, a long and rocky road, but it's all good now days.

      Poista
  11. Tosi hyvä kirjoitus, itsellänikin olisi hiukan samantapainen tarina kerrottavana (ei ole kyse tosin lukihäiriöstä), mutta ehkä joskus toiste :) Hienoa, että löysit tapoja ratkaista ongelmia opiskeluaikana. Se on minulle ollut vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen minusta kertoo tarinansa jos haluaa kertoa. Itselläni tämä nyt tuli ulos, viikon verrn tuota poikarukkaa päässäni pyörittelin. Kyllä niitä tapoja tuli kokeiltua erilaisia ja uskokin meinasi loppua välillä kesken. Tässä sitä kuitenkin ollaan, nytkin kirja odottaa lukijaansa :)

      Poista
  12. Minusta on ikävää, että vanhempi ikään kuin latistaa lapsen. Vanhempien pitäisi kannustaa lasta, eikä vetää mattoa hänen altaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta myös. Ehkä sen takia tätä riittävän kauan pohdittuani halusinkin valaa uskoa niihin, joihin kenties kukaan muu ei usko :)

      Poista
  13. Kiva kun kirjoitit tästä aiheesta. Itselläni on myös lievä luki- sekä puhe-häiriö. Tarinani on aika laila samanlainen kuin sinulla, paitsi että oivalsin luki-häiriön itse vasta aivan hiljattain. Vieraat kielet olenkin oppinut käytännössä koulun jälkeen. Olen jopa tehnyt töitä ensin ruotsin kielellä ja myöhemmin englanniksi ja ranskaksi. Minä, joka olin koulussa todella huono kielissä.
    Musiikkia koen hyvin samalla tavalla kuin sinä, se auttaa keskittymään :) Ja sen jälkeen kun opin lukemaan, olen lukenut aivan hirveästi . . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juteltuani lukihäiriöstä lähipiirissä olevien kanssa, yllättävän monella on diagnoosia lievästä lukihäiriöstä niin totesimme kaikki, että me luemme kaikki paljon. Ehkä se johtuu siitä, että kun kerran oppii niin haluaa pitäätaidon yllä :)

      Teen itse töitä osittain englanniksi ja ruotsia tulee puhuttua muutaman työkaverin kanssa. Jos ruotsin opettajani näkisi kielitaitoni nyt, niin ei varmaan samaksi tunnistaisi enää :)

      Poista
  14. Mahtavaa, että kirjoitit näin henkilökohtaisesta asiasta! Meillä ihmisillä on ääretön potentiaali keksiä ratkaisuja niin pieniin kuin isoihin ongelmiimme, ja sinä olet selvästi löytänyt toimivia keinoja elää lukihäiriön kanssa. Hieno juttu! Sitä paitsi vaikeudethan meistä hiovat timantteja. :) Ja olet oikeassa siinä, että erilaisuus on rikkaus!

    Ihana blogi sulla. :)

    Hyvää kevättä!

    Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi.

      Aihe on itselle kuitenkin henkilökohtainen ja ihan kaikkeen vaikuttanut, niin ennen kaikkea sitä haluaa valaa uskoa niille, jotka kamppailevat vielä kaiken keskellä.

      Oikein hyvää kevättä!

      Poista
  15. Kokemusta on töissä yli 20 vuoden ajalta. Enkunopelle sanoisin, että kannattaa hakeutua Kari Moilasen koulutukseen tai ainakin lukea hänen kirjansa Yli esteiden. Minulla on varmaan jotkut luentomuistiinpanotkin tallella ja voin meilata ne, jos haluat. Hyvänä apuna voivat olla värikalvot, eri värit auttavat eri tavalla. Opettajana toivoisin saavani tiedon, jos on testattu ja missä vaikeutta esiintyy, niin voin parhaiten olla avuksi. Musiikki tosiaan on hyvä apu ja Heron sivuilla kannattaa myös käydä. Nykyään opettajatkin ovat lukihäiriöstä tietoisempia kuin ennen ja osaavat auttaa paremmin. Joskus tekstin fontilla ja koolla on merkitystä, isompaa on helpompi lukea. Tsemppiä Sinulle edellenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että opettajillekin on koulutuksia. Tai tietenkin on ja ihanaa, että kerroit tästä, koska enhän minä tuollaista osaisi sanoa :)

      Se on kyllä edelleen totta, isompaa fonttia on helpompi lukea, rivit eivät pompi. Aika pientä pystyn lukemaan, mutta tihrustaminen vaatii kyllä jo todellista keskittymistä. Voin vaan kuvitella, miten sitten ne, joilla tämä on vaikeampana.

      Kiitos Pauska, täällä porskutetaan kyllä :)

      Poista
  16. Ihana kirjoitus. Tuntuu tosi kauhealta, miten väärin ymmärrettyjä monet ovat! Itsekin tahkosin aikoinaan kertotauluja eikä tunneilla jäänyt mitään päähän. Kunnes oivalsin vasta aikuisena, että ehkä jotain pientä lukihäiröä on tässäkin päässä :) Nyt työssäni joudun opettelemaan päivittäin uusia asioita mutta onni onnettomuudessa - saan tehdä niistä samantien ohjeet kollegoilleni ja se helpottaa ihan hirveästi, kun joudun tutkimaan, tekemään ohjeet ja esittelemään: johan jää asiat päähän :)

    Sinä olet rohkea ja voimakas nainen. Ihailen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, että olet löytänyt itsellesi tavan jolla oppia! Olen itse huomannut samaa, kun avaa muille jotain uutta asiaa kirjoittamalla ohjeita ylös, niin oppii siinä samalla.

      En tiedä rohkeasta, mutta ainakin koetan parhaani. Onhan minulla myös aivan mahtavat tukijoukot takanani <3

      Poista
  17. Tärkeä ja lohduttava kirjoitus. Luulen että meitä lukihäiriöisiä on paljon enemmän kuin tiedetäänkään. Itselläni on lievä, josta ei tullut kirjoituksissa aikanaan lisäapua, vaikka opettaja paperit valintalautakuntaan laittoikin, kirjoitin äidinkielestä muistaakseni M:n kuitenkin. Tuo Pauskan kirjoitus oli myös yllättävä, koska itse olen käyttänyt oppimisessa värejä. Värilliset yliviivauskynät ovat itselleni apuväline, ne auttavat muistamaan, varsinkin kun muistini taitaa olla niin sanottu valokuvamuisti, eli muistan asiat valokuvina mielessäni. Myös ne yliviivatut. Pienen tekstin lukeminen on hankalaa, sähköposti töissä on painajainen, mutta kaikesta selviää kun löytää keinot. Kiitos Dahlia, tämä on taas niitä mielettömän tärkeitä juttuja niin monelle. Tiedän monta ihmistä joiden oppiminen, koulunkäynti ja ura on tyssännyt lukihäiriöön. Se on surullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi Sari. Minusta jokaisella pitäisi olla mahdollisuus oppia, vaikka ei aina samalla tavalla, niin jollain muulla tavalla. Itselleni värit eivät koskaan ole olleet suuri juttu, mutta pieni fontti ajoittain on. Kaikesta on kuitenkin selvitty enkä ajatellut jatkossakaan jäädä laakereille lepäämään tämän kanssa, vaan selvitä jatkossakin vaihekista tilanteista läpi :)

      Poista
  18. Ihan mielettömän hyvä kirjoitus, ihanaa kun kirjoitat näin henkilökohtaisesta aiheesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia. Kyllä se rohkeutta vaati,mutta niin moni kamppailee saman kanssa ymmärtämättä mistä on kyse, että totesin voivani ehkä saada rohkaistuakin jotakuta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!