Wearing scarf my way - Part I.

Pashmina on yksi lempi huivimallini. Niitä on kotona silkkisenä, puuvillaisena, villaisena, pellavaisena ja näiden sekoituksina. On kuviolla ja yksivärisenä. Huivin malli on riittävän leveä ja muutenkin kaikin puolin sopivan kokoinen huivi, josta saa monta erilaista taitosta aikaan. Huivi on itselleni asuste, jota tulee pidettyä todella usein ja mielelläni sellaista myös pidän. Kysyin taannoin, kiinnostaisiko teitä huivien sitominen ja koska vastaus oli myöntävä, niin päätin aloittaa näillä kahdella kaikkein ylisimmällä tavalla jolla minä näitä huiveja pidän.

Kuvat eivät ole mitään ehkä parhaimpia mahdollisia, mutta yhdessä tekstin kanssa niistä saanee selvää. Oma innoitukseni on alunperin Wendys Lookbookin Wendyn youtube videolta täältä. Nimet tyyleille on myös tuolta videolta. Aloitetaan siis niillä kahdella,joita käytän eniten ja edetään pidemmälle näiden kanssa niihin omassa käytössä harvinaisiin. Käytän näitä molempia etenkin paksumpien pellava ja puuvillahuivien kanssa. Jätin myös pois nyt myös perus European loopin (taita huivi kaksinkerroin ja vesä päät silmukasta läpi) seka ihan tavallisen kaulan ympärille kieputtamisen.

Huivina toimii Tie Rackin Silkki-bambu sekoite joka on ostettu Foorumissa jo lopettaneen liikkeen loppuunmyynnistä ja pusero puolestaan on Mexxin ja farkut Espritin.

Pashmina is one of my favourite scarf. I have them in silk, cotton, wool and  linen. And with combinations of these ones. I like scarfs in generall and I wear them almost every day. Since I was asked to write some of my favourite ways to tie it, here comes my two most worn ones. Originally all "my ideas" come from Wendy. Let's start with these two.

The Basic Loop.
Siihen ihan tavalliseen silmukkaankin saa vaihtelua aikaan aika helpolla.


Jätä huivi roikkumaan niskan takaa, toiselle puolelle noin kolmannes enemmän kuin toiselle.

Leave scarf like that, much more of it on the other side.


Kiedo huivi löysästi kaulan ympärille pidempi pää "edellä" jotta edessä roikkuvista pätkistä tulee saman mittaiset.

Twit it loosely around your neck so that the ends are even.


Nosta aikaisemmin pidempi pää silmukan läpi ja anna toisen puolen jäädä silmukan alle.

Pull the other one from the loop on top of the loop.


Lopputulos on etenkin toimiva kun kyseessä on tällainen kaksi puoleinen huivi, jossa molemmat värit miellyttävät silmää ja haluaa ne tuoda esille.

This one usually serves best when there are two different sides on the scarf.

The Twist and Pull.
Käytän tätä tapaa solmia huivini varmasti kaikkein eniten. Kaikkia huivejani ja aina.

My most worn style.


Taita huivi kaksinkerroin ja jätä niskan takaa roikkumaan niin,että kummallakin puolella on suunnilleen tasamittainen määrä huivia.

Make the scarf on a loop shape and put it behind you.


Vedä toinen huivi"suikaleista" silmukan läpi.

Pull one of the two end through the loop.


Käännä silmukkaa 180 astetta ja vedä toinen pää tästä uudesta silmukasta läpi.

Twist the remaining loop 180 degrees and pull the other end through.


Sama tämän sitomistavan kanssa, antaa kaksiväriselle huiville uutta pontta ja tuo kummatkin puolet esille. Tuo myös muhkeutta ja on vähän erilainen kun se ihan perussolmu?

Mitäs sanotte? Onko näistä mitään hyötyä tai saatteko näistä mitään irti?

Rattoisaa sunnuntaita!

My favoure. Coves much more than just basic European loop andlooks better as well.

What do you think? More what to do with you scarf posts?

Have a great Sunday and hope you are all well!

Kommentit

  1. Kiva postaus. Sidon huvin yleensä aina samalla tavalla. Pitkän huivin kieputan parii kertaan kaulan ympäri ja sidon päät solmuun. Neliön taitan kolmioksi ja tuon päät eteen, joko solimien tai jätän vapaaksi. Täytyy joskus kokeilla näitä solmimistapoja.

    Mukavaa sunnuntaita Dahlia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Luulen, että suurin osa meistä solmii huivinsa aina samalla tavalla. Siksi ajattelin, että tällaisesta voisi saada innoitusta, niin ne huivi ihmiset kuin nekin, jotka eivät huiveja käytä :)

      Oikein hyvää sunnuntaita!

      Poista
  2. Kiitos - tätä on odoteltukin;) Varsinkin tuo 2. tapa on minun mieleeni ja aion uskaltaa kokeilla!
    Mukavaa sunnuntaipäivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään, näitä tulee nyt näillä näkymin ainakin kaksi lisää. Jälkimmäinen on toisaan tapa, jolla sidon huivini yleensä aina, etenkin takkien kanssa. Kannattaa kokeilla, pari kertaa kun tekee, niin menee ihan itsestään :)

      Hyvää sunnuntaita!

      Poista
  3. Kiitos tästä postauksesta! Mulla on tasan yksi huivin solmimistapa, kiepautan sen pari kertaa kaulan ympäri ja solmin päät yhteen, ei kovin mielikuvituksellista siis! tuota twist ad pull tapaa pitää ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että moni käyttää vaan yhtä tai kahta tapaa solmia huivi. Olen ihan tietoisesti koettanut opetella muitakin. Twist and pull oli ensimmäinen, siksi edelleen käytössä eniten :)

      Poista
  4. Kiitos vinkeistä. Näistä on varmasti hyötyä.

    VastaaPoista
  5. Ihana paita ja hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvä jos näistä on hyötyä, seuraavatkin on jo kuvattu, mutta hetki menee siihen, että niistä postaus saadaan aikaan :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!