Red dress.

Mekko/Dress: Mark's and Spencer // Vyö/Belt: From Dublin // Kengät/Shoes: Deichmann // Laukku/Bag:Esprit

Kaikessa yksinkertaisuudessaa punainen mekko on ollut ylläni jo useamman kerran, valokuvatodisteita siitä vaan ei ole. Päätin kuitenkin maanantaina, että täytyyhän näitä kuvia teillekin saakka saada, joten tässä tätä nyt olisi, kaikessa yksinkertaisuudessaan yhdistettynä mahdollisimman simppeliksi kokonaisuudeksi. Halusin sen mekon antaa puhua puolestaan.

Alkuviikko meni aika nopeassa tahdissa, tekemistä oli paljon. Jotenkin kovin monta pientä asiaa jäänyt rästiin ja nyt tuli sitten tehtyä enemmän kerralla pois. Ihan hyvä niin, vähemmän tekemistä viikonlopulle, joka ainakin tällä hetkellä näyttää kohtalaisen vapaalta. Saa laiskotella siis rauhassa ja jatkaa erinäisten asioiden tekemistä.

Olen tässä kovasti viime aikoina koettanut pohtia, mitä kaikkea tämän hetken menoistani kertoisin blogissa, mutta koska kaikki ne koskettavat muitakin kuin minua, niin kertomista on joutunut pohtimaan pidempäänkin. Kerrottakoon kuitenkin näin yleisellä tasolla että häitä järjestän, samoin kesälle toista suurta tapahtumaa osana isompaa järjestäjäporukkaa. Sen lisäksi olen rampannut lääkärissä toukokuusta lähtien (ei hätää enää, homma hoidossa ja hoito auttaa) ja sekä minulla että Kotinörtillä on alkanut töissä uudet haasteet kuukauden sisällä. Paljon on siis sulateltavaa ja uuden opittavaa, joten kiirettä pitää. Siksi siis asukuvia tuppaa tuutista ulos jatkossakin, ne ovat tällä hetkellä helpoimpia.

Oikein hyvää torstaita kaikille!


My latest red dress has been used a lot lately. Since it's been warm here, so it's been the best time to use it as well. Here is one of the most simple way to pull an outfit together, easy and nice. I've been doing a lot of things lately, you know those days when you have so much little things to do? Well, I've had many of those days.

And that's why I'm glad that I have that amazing dress to wear, simple but looks cute every time.

Have a great day and hope you are all well!

Oh, hello neigbourg, it's just me...again.
 

Kommentit

  1. Kyllä toi mekko on kaunis ja sopii sinulle niin hyvin ! Parhaimmillaan juuri näin, yksinkertaiseti asustettuna.

    Hih, hauska tuo viimeisen kuvan teksti :D Itse en yleensä kuvaa kotinurkilla, niin naapurit ei tiedä mun kuvauspuuhista mitään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Yksinkertaisilla minäkin siitä pidän, punainen on niin voimakas väri, että yksinkertaisuus kunniaan.

      Me kuvataan ihan kotinurkilla kyllä, muutama naapuri jo oppinut kumartelemaan kameran alitse :D

      Poista
  2. Todella kaunis mekko, naisellinen ja hienostuneella tavalla seksikäs. :) Ja sehän on vain kiva, että luvassa on paljon asukuvia! Itse tykkään niistä juuri eniten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) Kyllä niitä asukuvia pukkaa täältä enemmän tai vähemmän koko kesän. Joskus sitten muutakin.

      Poista
  3. Lovely dress! you can never go wrong with red :)

    If you like, check out my latest post? :)

    Jess xo
    http://mindbodyshop.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you dear. I'll come and visit your blog, offcourse :)

      Poista
  4. Tämä punainen mekkosi on kyllä niin piristävä ilmestys. Kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :) Se on minusta oikein hyvä kesävärikin vaikka monelle talviväri kuulemma tuo punainen.

      Poista
  5. Mekko on kyllä tosi kaunis - ja vielä punainenkin;) Tuohon sopisivat hyvin ne sinun tekemäsi punaiset korvikset, jotka voitin arvonnassasi! Viimeisen kuvan teksti ja ilme kuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady :) Aina joskus minusta on kiva laittaa noita hauskojakin ilmeitä, kun niitä melkein joka päivä kameralle ikuistetaan :)

      Poista
  6. Joku tuossa mainitsikin korviksista, piti oikein tarkistaa, että tosiaan, korviksia ei kuvissa näy...pidätkö koskaan oikein näyttäviä, isoja koruja, esim. roikkuvia korviksia? Itse olisin kuin joulukuusi, jos en yrittäisi rajoittaa korujen käyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ladyn mainitsemat korvikset ovat blogivoitto jonka taannoisexta arvonnasta täältä voitti :) Käytän roikkuvia koruja harvoin, koristan paljon herkemmin ranteitani ja sormiani kuin korviani :) Joulukuusi vikaa minussakin :)

      Poista
  7. No tuosta ei kyllä mekko parane! Istuu niin kauniisti ja mahtava väri :) Ja kaunis sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiitos Petra <3 Se on tilattava samaa mallia monessa värissä jos se kerran istuu :)

      Poista
  8. Upea mekko ja mikä väri! Ihan mieletön. :)

    VastaaPoista
  9. Upea mekko! Ja tsempppiä uusiin haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna! Kyllä ne lutviutuvat, on vaan monen monta taulukko tulkittavana lisää :)

      Poista
  10. No niin...tässä päästää juuri siihen. Kaunis mekko, kaunis nainen ja pyöreä. Anteeksi, tarkoitus ei ole loukata, tiedän, että itsekin tiedät olevasi kauniin kurvikas. Silmissäni näytät hyvältä, enkä yhtään kadulla kulkiessani ajattelisi, että olisi ikävän näköinen, vaan ihastelisin... Miksi hemmetissä en sitten ITSE voi pukeutua noin kauniisti, välittämättä isosta pepustani ja paksuista reisistäni? Vaikka tässä on niin loistava esimerkki, Sinä, niin miksi sen pitää olla niin minulle Vaikeaa??
    Mistä muuten hommaat kenkiäsi? Mulla ongelma, koska 40 ja hyvin leveä lesti, ei meinaa löytyä kuin mummokenkiä :(

    Ihana mekko ja kaunis sinä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pohdiskelija. En minä missään nimessä loukkaannu vaan koetan rohkaista sanomalla, että itse ainakin valitsen tuommoisia leveämpiä helpoja, jäävät ne reidet ja lantio helmojen sekaan ;) Eikä tähän hetkessä ole tultu, jos se yhtään lohduttaa vaan pitkän ja kivisen itsensä hyväksymisen tien kautta. Mutta leveähelmaisista mekoista ja hameista se lähti, koin piilottavani reitevyyteni :)

      Kenkäni, tai ainakin avokkaat ja muut ei-loska/lumikeli kenkäni ovat pääosin Espritiltä tai Deichamnilta joka taas on Saksalaisperäinen kenkäkauppa jota valitettavasti ei ole Suomessa (Kööpenhaminassa ja tukholmassa ovat lähimmät). Leveämmän lestin kenkiä olen tilannut mm. New Lookilta ja Evanssilta. Etenkin ensimmäisen leveän lestin kengissä on valikoimaakin, vaikka riskihän se on aina tilata kengät verkosta. Myös Next ja Mark's and Spencer valmistavat leveämmän lestin kenkiä. Viimeaikoina olen myös ihastunut Tommy Hilfigerin balleriinoihin, ne istuvat omaan lestiini todella hyvin.

      Leveä lesti on ongelmallinen, minulla ainakin, toivottavasti löydät kivoja kenkiä. Auttaa en oikein osaa noiden kanssa enempää, pysyttelen mielelläni itse tiukasti hyväksi havaitsemissani merkeissä joista tiedän kokoni. Toivottavasti löydät omasi! :)

      Poista
    2. Täällä toinen pohdiskelija... Koko 46, eikä rohkeus oikein riitä :( jos saan esittää toivepostausta, haluaisin mielelläni tietää enemmän Mark & Spenceristä, vastaako koot suomen kokoja, millainen laatu jne. Mutta kaunis mekko kauniilla naisella. Hyvää kesän jatkoa!

      Poista
    3. Voi tuo on niin kurjaa, jos mekot jne. jäävät kauppaan. Uskallukseen on hirveän vaikea sanoa mitään muuta kun koettaa tsempata, josko se oma ja itselle sopiva kuitenkin löytyisi :)

      Olen tehnyt verkkokaupoista erinäisiä merkintöjä:
      http://xlelamaa.blogspot.fi/2012/04/verkkokaupat-briteissa.html
      http://xlelamaa.blogspot.fi/2012/04/lisaa-verkkokauppoja.html
      http://xlelamaa.blogspot.fi/2012/07/muutama-uusi-verkkokauppakokemus.html

      Mutta koska olen sieltä useamminkin tilannut ja tilanne on tuosta mm. toimituksen puitteissa muuttunut, niin voisin oikein hyvin tässä vaikka ensi viikolle kirjoitella ko. kaupasta enemmänkin. Kiitos siis postausideasta.

      Kiitos myös kauniista sanoistasi ja oikein hyvää kesän jatkoa sinulle myös!

      Poista
  11. The dress is very pretty! The color really suits you! :)

    callmemaddie.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. Voi että miten hyvin sinulle sopii punainen! Upea, upea asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia. Ei uskoisi, mutta vuosikausia pidin punaista värinä, joka ei sovi minulle ollenkaan ja tässä sitä nyt sitten ollaan, punaisissa liikenteessä harva se päivä:)

      Poista
  13. hei dahlia.yhdyn caelian mielipiteeseen täysin.siis punainen väri on ihan omiaan sinulle. mulla suru sydämmessä,vaikka en sitä tääl saisi purkaakkaan,mutta pakko on jakaa se teidän kanssa.minulta leikattiin rintasyöpä 4v sitten ja nyt kun kävin lääkärissä,niin löytyi etäpesäke.vasemman keuhkon ylälohkosta.en ole koskaan pelännyt näin paljon.lisätutkimuksiin ensi viikolla ja sitten kait taas se leikkaushoito. anteeksi,että rupesin surulliseksi.sinulla dahlia on aivan mielettömän hyvä pukeutumis maku.samoista väreistä pidät,kuin minäkin.on tämä sinun blogi niin ihana.joka päivä ensimmäisenä avaan sinun sivut.helteistä jatkoa.huh. täällä varjossa vain ja ainoastaan 28 astetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anita. Kurja kuulla, että elämässäsi on surua. Toivottavasti kaikki menee lisätutkimisuksissa hyvin!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!