Our tips to Berlin.


Vieläkö jaksatte tämän kaupunkimatkaajan jorinoita? Lupaan, että tämä on toiseksi viimeinen postaus reissuun liittyen... kun tuota, pitihän ne ostokset kuvata, mutta niistä huomenna enemmän. Ensin muutamia vinkkejä joita itse kokeilimme ja hyväksi havaitsimme. Emme kumpikaan ole mitään kokeneita Berliinin matkaajia, mutta ainakin meille näistä oli hyötyä.

Sijainti.
Perinteisesti hotellin sijainnilla on kaupunkilomalla valtava merkitys, mitä lyhyempi loma, sen suuremmaksi merkitys kasvaa. Valitsimme itse suositellun hotellin läheltä KaDeWe:tä. Toki kyseessä ei varmasti ollut mikään halvin vaihtoehto, mutta sijainniltaan mainio (ja aamupalaltaan upea). Berliinin erikoisuus on sen kaksi keskustaa, itä ja länsi. Me valitsimme lännen puolen. Varmasti idä puolella pääsee yhtä mukavasti majoittumaan ja kauppoja on samanverran (ellei enemmän), samoin kuin "menoa ja meininkiä" muutenkin, mutta tämä sopi meille paremmin. Kaikkineen kannattaa perehtyä siihen mitä haluaa nähdä, ennen kuin valitsee hotellin sijainnin. Tosin niin se taitaa joka kaupunkilomalla olla.


Ruokailu.
Hotellin aamiaisen jälkeen lounaan ei ole tarve olla mikään suuren suuri. Me teimme, kuten vaikuttivat Berliiniläisetkin tekevän. Söimme tavaratalon ruokaosastolla tai sanan mukaisesti ulkona. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan edes KaDeWe:tä vastapäätä olevaa Currywurst kojua ja ottamaan sitä currywurstia (tai edes bratwurstia) ja ranskalaiset. Kevyt? Ei. Syötkö ulkona? Joo. Hyvin valmistettu? Aivan varmasti ja vielä paikallisten kansoittama näistä kojuista.

Päivilliset/illalliset hoituivat italialaisessa, kiinalaisessa, intialaisessa ja muissa keittiöissä vieraillen. Miksi? Koska kumpikaan ei ole kovin ihastunut perunaan, hapankaaliin tai useisiin eri makkaralaatuihin. Muiden maiden keittiöiden parhaimmistoa on kasattuna useaan paikkaan netissä, itse pidimme Europacenterin kiinalaisesta (kiitos Äidille suosituksesta) ja saman paikan Italialaisesta. Ruokapaikat ovat varsin kohtuuhintaisia, tottakai voi syödä kalliisti, mutta hyvää ruokaa on tarjolla hyvin kohtalaisillakin hinnoilla.


Shoppailu.
Ostoksia voi tehdä niin idän kuin lännenkin puolella. Kävellä pitkin ostoskatuja tai viettää aikaa ostoskeskuksissa. Mutta mitä ostaa? "Merkittömiä" nahkatuotteita, Saksalaisia tuotteita ja kenkiä. Meillä etenkin jälkimmäisiä kannettiin Suomeen hetken tarpeiksi, samoin Saksalaisten valmistajien vaatteita. Kotinörtti oli pettynyt osaan elektroniikasta, osa puolestaan sai kehuja. Kannattaa käydä vaatekaupoissa, joista Suomessa ei ole, tutkia ja vierailla. Luksukselle on omat kauppansa, myös sen hintaiselle, että totesin nollia olevan aivan liian monta. Kaikkineen Berliinissä varmasti on jokaiselle jotain, kun sen vielä vaan osaa etsiä.


Nähtävyydet.
Berliinissä, kuten monessa muussakin suurkaupungissa, on paljon nähtävää ja koettavaa. Kannattaa valita ne, jotka haluaa nähdä ja sen, mitä haluaa tehdä. Vanhempaa arkkitehtuuria kaupungista ei oikein saa irti, nykyisellään DDR:kin alkaa olemaan museokamaa (rakennuksia puretaan huimaa tahtia). Monet paikat suosittelevat Reichstagia ja muutamaa muutta "perusnähtävyyttä" ja onneksi (?) ne ovat aika lähellä toisiaan ja päivän aika kierrettävissä. Sen jälkeen kannattaakin valita museoita sen mukaan mikä kiinnostaa. Kaupunki on myös täynnä taidegallerioita ja näyttelyjä. Mikäli ne kiinnostavat, niin Berliini on oikea kaupunki etenkin uudemman taiteen ystävälle.

Yöelämä.
Sitä on. Paljon. Me vaan emme ole mitään bilettäjiä, mutta kaikista flaijereista päätellen on kyllä todettava, että kaikkea mahdollista olisi ollut tarjolla. Kaupunki antaa kaikkien kukkien kukkia, eikä 1990-luvulla rantautunut tekno ole oikein vieläkään poistunut. Kannatan yöelämä tiedon hankintaa muualta kuin tästä blogista, me olimme joka ilta reilusti ennen puolta yötä nukkumassa jo.


Sekalaista.
Ruosteisella koulusaksalla sekoitettuna pahoitteluun ja kysymykseen "puhutteko englantia" pärjäsi todella hyvin ja todella pitkälle. Halu asiakaspalveluun on suuri ja mahdollista kielimuuria koetetaan kiertää kaikilla mahdollisilla kielillä. Kovasti olivat monet otettuja kun muutaman sanan osasin, pidemmissä lauseissa tulikin sitten jo ongelmaa vastaan.

Käteistä kannattaa olla mukana, vaikka EU-säädösten mukaan kortit käyvätkin monessa paikassa, niin käteisellä me ainakin teimme pienemmät ostokset. Käteistä, kolikoiden muodossa, tarvitaan myös vesoihin. Ei poleteiksi van palvelumaksuksi. Keskimääräinen hyväksyttävä summa vaikutti olevan 50senttiä ja on sanottava, että en ole ikinä nähnyt Helsingissä yhtä puunattuja julkisia toiletteja. Pieni hinta puhtaudesta minusta. Kolikkokukkaro oli varsin paikallaan myös.

Tässä nämä meidän vinkkimme, huomenna vielä ostokset ja sitten palataankin jo kotoisan Suomen puolelle kun alkaa lomakin viimeisiään viemään.

Hyvää torstaita!


Sorry, this one only in finnish.

Kommentit

  1. Berliini on kaupunki, joka on minun matkakohdelistallani siellä kärkikymmenikössä - en nimittäin ole siellä käynyt. Ja nämä sinun postauksesi taitavat tuota sijoitusta nostaa entisestään;)
    Kivaa loppuviikkoa sinulle ja Kotinörtillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Berliini on siitä kätevä kaupunki, että kaikki nähtävyydet ovat kahdessa paikassa lähellä toisiaan ja sinne lentääkin aika lyhyen matkaa Suomesta. Ei välttämättä helpottanut matkakuumetta, mutta kannattaa käydä :)

      Hyvää loppuviikkoa sinne myös!

      Poista
  2. Hope you've had lots of fun in Berlin, my dear! The pics looks so inspiring and let me longing for a trip to Berlin :-) ... - Liebe Grüße aus Wien,

    Katja

    www.collectedbykatja.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I hope you get to go there, I think it's much shorter trip to you than it was for us ;)

      Poista
  3. Kiitos vinkeistä :)! Berliiniin toivon mukaan vielä joskus pääsen.

    Saksalaiset ovat ihastuttavan pedanttia kansaa (serkkuni asui Saksassa perheineen muutaman vuoden ja kertoi puutarhurin ja naapureidenkin viimeistelevän nurmikonleikkuun kynsisaksilla- hih) ja muun muassa juuri tuo siisteys. vessat todella hohtavat ja pöntöt puunaavat/desinfioivat itsensä- mahtavaa!

    Ihanaa kotiinpaluuta ja ottakaahan rennosti :)! ...Ja lisää matkakuvia saa kyllä laittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että vinkeistä oli jotain apua ja iloa. Mielelläni itse ainakin luen muiden blogeistä reissuvinkkejä, ajattelin kokeilla josko ne lukijoitakin kiinnostaisivat. En nyt mikään kokenut matkaaja ole, mutta tämmöisen tavallisen tallaajan kannalta katsottuna nämä ajatukset :)

      Rennosti on otettu, tai minä olen, mies meni jo tänään töihin. Kuvia ei taida enempää olla, kuin niistä ostoksista, pääpaino oli reissussa muualla kuin valokuvauksessa :)

      Poista
  4. Berliiniin haluaisin kyllä joskus käymään (ja aika moneen muuhunkin paikkaan ;)) Huomaan, että vaikka edelleenkin rakastan merta, aurinkoa ja kuumaa, valkoista hiekkaa, myös kaupunkikohteet ovat alkaneet kiinnostaa enemmän. Ikä vai mikä sen tekee ;))!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunkikohteissa on oma viehätyksensä, itselleni rantaloma on aika ehdoton ei. Mutta rannan ja kaupungin yhdistäminen voisi toimia kyllä. En tiedä onko se ikä vai ehkä vaihtelun halu? :)

      Poista
  5. Kyllä me jaksetaan. Ihania tunnelmia. Varmaan kokemisen arvoinen kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Kyllä se on kaunis paikka ja kannataa käydä kokemassa jos on mahdollisuutta :)

      Poista
  6. Terveisiä vain täältä Berliinistä:)

    Olisin etukäteen voinut antaa todella hyviä vinkkejä tuon elektroniikan suhteen, täältä nimittäin saa elektroniikan osalta ihan mitä vain keksii pyytää ja todella edullisesti. Meiltä on kohta aukeamassa suomen- ja englanninkielinen sivusto karttapalveluihin liitettynä Berliinin ostosmahdollisuuksista, nähtävyyksistä ja paikoista joissa kannattaa käydä:) Se on täysin erillinen juttu eli sillä ei mitään tekemistä blogini kanssa ja mun uusi työ joka vie hirmuisen paljon aikaa, Berliinin jälkeen vuorossa Helsinki jne... Joulun aikaan sivusto avautuu:) Berliini on tällä hetkellä tilastojen ja mielipidemittausten mukaan Euroopan mielenkiintoisin kaupunki kulttuurin ja shoppailun kannalta ja olen samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sissi :) Luulen, että jos mies pettyi siihen, ettei saanut uuteen Asukseensa tiettyä RAM-muistia, niin mies ei vallan saa hepulia. Onneksi löytyi myuta (aika paljon :P). Kuulostaa hyvältä sivustolta tuommoinen, vinkkaa kun on auki, vanhempani käyvät Berliinissä paljon useammin ja luulen, että heitä kiinnostaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!