26.2.2014

New classic one.


On myönnettävä, että joskus on hyötyä siitä, että herään kukonlaulun aikaan aamulla, tällä kertaa se hyöty osoittautuu toimivaksi kun bongasin ihanan herttaisen ja kauniin Cealian blogista blogikirppiksen josta silmiini osui jotain jota en voinut vastustaa. Olin haaveillut jo hyvän hetken toisesta Mulberryn kaulahuivista, värikkäämmästä klassikosta, mutta kiitos Mulberryn jatkuvien hinnan korotusten oli oma kipurajani ylitetty niin reippaasti, että olin jo päättänyt jättää huivin ostamatta. Paitsi että siinä se nyt komeili, vähän käytettynä hyväkuntoisena ja kipurajan alapuolelle hinnoiteltuna.

Laitoin kiirenvilkkaa sähköpostia ja jäin odottamaan. Sitten se tuli, sähköposti joka kertoi minun olleen ensimmäinen joten huivi olisi minun. Sovimme treffit samalle illalle ja niinpä minä sitten perjantaina illalla huristelin hakemaan huivin ja voi onnellisuutta. Juuri niin kaunis, ihana ja ennen kaikkea hyväkuntoinen ja muutenkin vallan täydellinen!

Kiitos vielä Cealia unelman toteutuksen mahdollisuudesta ja hyvistä kaupoista!

Mitäs pidätte uutuudesta?
Hyvää keskiviikkoa!


I must addmit, that it sometimes helps, that I get up so early in the morning. This time the good thing happening in the miorning was to get a new scarf on affortable price. A fellow blogger, every so lovely ja beautiful Cealia sold her classic Mulberry scarf on her blog and I was fortunet enogh to get that scarf to my self.

Ever since Mulberry made a decission to get their prices high up I decided not to get anything from them anymore. You know, I much rather travel than buy a bag. Well, I do like to spend some money to things taht are on my price range and if it means that someone else got this lovely thinkg years ago, wore it quite little and took such a good cae of it, I'm more that happy to give a new home to this lovely one.

What do you think? Do you get any vinteage fashion?

Have a great Wednesday!


26 kommenttia:

  1. Nokävipä sullahyvä tuuri! Klassikoita kannattaa kytistellä ja tuossakin on kivat värit ja helppo yhdistellä vaikka mihin!
    Juu, hinnankorotus oli melkoinen, eli itselläkin se yksi ruutuhuivi jäänee ainoaksi, paitsi jos sitten käy yhtä hyvä tuuri kuin sinulla!
    Kävin viime viikolla Lontoossa Mulberryn liikkeessä ja sieltä jäi kyllä yksi huivihimotus elämään...sen "vanhan" puukuosisen kaveriksi oli tullut ihana tähtikukka-kuvioinen huivi. Hiplailin sitä sinihopeaharmaana ja voe pojat, että se oli kaunis. Ehkä jo nettikaupassakin, en tiedä, kun oli aivan uusi malli. Mutta auts, 290puntaa...eli jotain 350euroa. Poistuin siis liikkeestä allapäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin kyllä tuuria täälläkin päässä! Ei meinaan ole kovin yleistä :)

      Ei noita oikeilla hinnoilla enää kyllä juurikaan voi ostaa, tai voi, mutta haluan itse laittaa rahani johonkin muuhun kuin huiviin, joten tämmöinen tuurilla metsästäminen menossa siis. Tiedän juu huivin mistä puhut, aivan valtavan kaunis se on, mutta hinta on aivan hirvittävä. Ei kyllä meillä laitetaan rahat muuhun, ehdottomasti. Silti kurjaa, kaunis huivi kyllä <3

      Poista
  2. Heippa, minulla on ollut varmaankin lähes 20 vuotta Mulberryn huivi, samanlainen mutta hiukan karkeampipintaisen näköinen. Se ei ole mennyt miksikään vaikka on ollut jatkuvassa käytössä. Hyvä ostos, onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Virpi. Kylläse oli kaikkineen hyvä hankinta, kiiitoksia :)

      Poista
  3. Upea huivi ja niin herkulliset värit <3 Loistolöytö kerrassaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Ja ihanan lämmin ja pehmeä <3

      Poista
  4. Onnittelut hyvästä ostoksesta! =) Minullakin on tuo sama huivi ja se on todella helppo yhdistää melkein mihin vain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mape. Saman olen huomannut, että menee kyllä melkein kaiken kanssa :)

      Poista
  5. Kaunis hiuivi, kylläpä kävi hyvä tuuri!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut löydöstä, katsoin samaa kirppistä ja taisin jopa ääneen puhua, että menipä halvalla. Minä myin vuosi sitten oman käytetyn huivin huutonetissä 140€ hintaan ja ostin NK:lta uuden missä hieman cashmerea 160€ hintaan :)
    Tuo huivi menee kyllä niin monen värin kanssa, että loisto-ostos vaikka sitä näkeekin esim. Helsingissä aika usein vastaantulevalla kaulassa.

    VastaaPoista
  7. Upea huivi, kauniit värit! Hieno löytö!

    VastaaPoista
  8. Ooi,kävipä hyvä tuuri. :) Pian asukuvia uutukainen yllä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisabete! Ketetaan saada, ensi viikolle viimeistään :)

      Poista
  9. wow wow wow very nice my dear!!!!

    www.borsadimarypoppins.com

    VastaaPoista
  10. Tuo on kyllä hyvä löytö. Menee kaiken kanssa ja pysyy vuodesta toiseen hyvänä<3 Kylläpä niiden hinnat ovat kaupassa kivunneet, voi hyvänen aika! Samalla rahalla saa käytetyn auton....:( Siinä on vähän perspektiiviä asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, näin minäkin ajattelin. Mutta ei tosiaan uutena tule hankittua, lentoliput houkuttavat täällä enemmän tosin kuin autot, mutta voittavat nekin huivin :)

      Poista
  11. Ihanaa kun huivi sai uuden kodin ja pääsee taas käyttöön! Asukuvia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tulossa ensi viikolla viimeistään :)

      Poista
  12. Hyvän ostoksen teit! Minulla on ollut tuo huivi jo varman 20 vuotta ja yhä edelleen ahkerassa käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina. Näin ajattelin, että klassikko hankinta :)

      Poista
  13. On se vaan kaunis ja tyylikäs! Hyvän ostoksen oot tehnyt :)

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!