From me to me - Happy Birthday!


Vuodessa on kolmesataa ja kuusikymmentäneljä päivää kun voit saada syntymättömyyspäivälahjoja, vain yksi kun voit saada syntymäpäivälahjoja, tiedäthän.
 - Lewis Carrol -

Rakastan Liisa Ihmemaassa satua ja olen suuri hassun hatuntekijän fani, etenkin pidän hänen syntymättömyyspäivä juhlistaan (ja teestä ja kakusta). Tästäkin huolimatta, hankkia joka syntymättömyyspäivänä jotain näin kallista lahjaksi ei tuntuisi enää samalta eihän? Syntymäpäiväni on tänään, lahjan itselleni ostin jo viime viikolla, lahjan jota olen halunnut jo useamman kuukauden, mutta johon piti tovi myös tietenkin säästääkin. Joku saattaa muistaa, että vanha miniläppärini hajosi Prahan reissullamme maaliskuussa. Minulla on kotona aivan upea Asuksen Rebuplic of Gamers läppäri, joka on ehdottomasti paras kone jota olen koskaan käyttänyt. Se on tehoiltaan uskomaton ja se tekee ihan kaiken mitä ikinä voisin koneelta toivoa, etenkin kun käyttöjärjestelmä on vaihdettu Windowsista Ubuntuun joka keveydessään toimii kuin unelma. Mutta RoGissa on yksi haittapuoli ja se on sen paino. Kunnon peliläppäri painaa jokusen kilon, RoG latureineen neljä. Sen kantaminen päivittäin mukana kävisi muutenkin oikuttelevan niskahartiaseudun kantokyvyn päälle.

Joten hankin itselleni Asuksen tabletin, Asus TF 701T on tablettini. Se ei ollut ensimmäinen valintani, mutta toinen. Olisin alunperin halunnut Asuksen 300-sarjan tabletin, mutta maksaa sama hinta tabletista ja kotikoneesta on sulaa hulluutta. Etenkin kun syy haluta 300-sarjalainen oli mahdollisuus valita tabletin väri. Kaikki muu mitä sisällöltä ja tehoilta tarvitsin oli jo 701T:ssä. Hain tablettini viikko sitten ja olen totaalisen rakastunut. Android toimii upeasti ja näppiksen saa mukaan vaan halutessaan myös irtikin, sulaa luksusta. Akku kestää ikuisuuksia ja käyttöominaisuudet ovat upeat.

Se oli minun lahjani itselleni. Kyllä, se oli kallis, mutta aina joskus sitä on laitettava rahansa johonkin muuhun kuin laukkuihin eikö?

Hyvää perjantaita kaikille!


There are three hundred and sixty-four days when you might get un-birthday presents, and only one birthday presents, you know.
- Lewis Carroll -

Tough I love Alice in Wonderlan and I'm a huge fan of mad hatter and his tea parties (and reasons for them) I think if I were to get something this expensive for my self every birthday it would not feel this special. I have my birthday today, but already last week I got myself a present I wanted for some months now. For some of you might remember, my old mini-laptop fell to peaces on Prague on March. Now I do have a great Asus Rebuplic of Gamers at home as my lap top here. Best computer I've ever used! But there is one down size to it, it is heavy and to carry it around every day is just too much. 

So I got my self a Asus tablet, Asus TF 701T. It was not my first choise, but my second. My first desire was to have Asus 300, but paying same amount of money on tablet as my RoG is just madness. What I wanted on 300 was to change colour of my tablet, and that's it. Everything I needed inside to be was on that 701T already. 300 would have been more, but do I really need that much, at this point no. So I got my 701 and for this week I have been loving it! Android on it is working great and having keyboeard you can take with you when you choose to do so is such a luxyry. Battery stays on for ever and it is absolutely amazing.

That was my birthday present for my self, tablet that yes was expensive but sometimes the money needs to go to electronics and other stuff than just bags right?

Great Friday all and hope you are all well!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Ihanaa ja aurinkoista synttäripäivää! :3

    VastaaPoista
  2. Onnea Syntymäpäivänä :)
    -Krista

    VastaaPoista
  3. Hieno vekotin! Ihanaa ja aurinkoista synttäriä rakas Dahlia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda <3 Olen vallan ihastunut laitteen näppäryyteen kyllä :)

      Poista
  4. Hyvää syntymäpäivää ja ONNEA!
    ❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  5. Aurinkoiset synttärionnittelut :)

    VastaaPoista
  6. Hienon ja hyödyllisen lahjan olet itsellesi hankkinut, siitä on varmasti iloa pitkäksi aikaa! Onnea vielä tätäkin kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos PauMau :) Tämä on kyllä kovin näppärä mukana kanettavaksi.

      Poista
  7. Onnea ja iloa syntymäpäivänäsi!��
    Hieno lahja!

    VastaaPoista
  8. Mukavaa helteistä syntymäpäivää!
    Onko tuo Ubuntu helppokäyttöinen ja mikä sen hinta on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina! :) Ubuntu on minusta helpompi kuin mikään muu, mutta olen sitä toki jo viitisen vuotta käyttänyt. Hinnasta en osaa sanoa, meillä mies hoitaa koneiden käyttöjärjestelmät.

      Poista
  9. Aurinkoista synttäripäivää ja oikein paljon onnea <3
    Hienon lahjan valitsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia, aurinkoinen se ehdottomasti ainakin oli <3

      Poista
  10. Onnittelut tätäkin kautta. Hieno lahja itseltä itselle ja hieno lahja mieheltäsi vielä ns. kaupanpäälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja. Mies osasi kyllä lahjoa tänä vuonna oikein tehokkaasti :) Niistä myöhemmin enemmän.

      Poista
  11. Hyvää syntymäpäivää! Huomasin nyt että olet leijona, se selittää. Itse täytän huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse ihan hirveästi horoskooppeihin usko, mutta selittää se jotain, ellei muutä niin kesän rakastamisen :) Onnea itsellesi tälle päivälle!

      Poista
  12. Ihanaa synttäriä ihanalle naiselle <3 Hyvän lahjan valitsit.

    VastaaPoista
  13. Sylin täydeltä onnentoivotuksia. ❤️

    VastaaPoista
  14. Hieno lahja! Hyvää syntymäpäivää!

    VastaaPoista
  15. Valtavasti onnea ihanalle synttärisankarille!

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea! Näin sinut tänään iltapäivällä vilaukselta kun jonotin puolison siskontytölle lippuja tulevaan tapahtumaan. Olisin tullut moikkaamaan ellei olisi tarvinnut pysyä jonotusasemissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilian. Olen tässä tapahtumassa koko viikonlopun, joten jos näet niin tule moikkaamaan, tänään toivottavasti vähän vähemmän kiireinen päivä kun eilen :) Saitko lipun siskontytöllesi?

      Poista
    2. Mun visiittini tapahtumaan kesti vain sen jonotuksen verran, mutta puolison siskontyttö kavereineen on nyt ikionnellinen lipuista. Olen siinä naapurissa töissä, niin kävin kilttinä tätinä hoitamassa homman: puolentoista tunnin jonotuksen ja itse liput. Sen jälkeen kutsui Stockan alen loppurysäys, se oli enemmän mun juttu. :)

      Poista
    3. Juu ei se tapahtuma kaikkien juttu ole, minulle se on yleensä kesän odotetuin kohta. Näkee kaikkia ihmisiä kerralla ja ennen kaikkea monia sellaisia, joita näkee vain tapahtumassa ja päivittää sitten kuulumiset :) Rysäyksen toki missasin, mutta kaikkea ei voi saada :)

      Poista
  17. Ihanaa syntymäpäivää Dahlia <3! T. Nonna

    VastaaPoista
  18. Hyvää synttäriä, parhaat lahjat on ne kun itse ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Minä luovuin jo suosia sitten ideasta että en tekisi listaa josta valita itelle mieluisita joku :)

      Poista
  19. Myöhästyneet mutta sitäkin lämpimämmät synttärionnittelut😊 Hienon lahjan olet ostanut.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!