Athenry.


En ole ollut kaikkialla, mutta se on listallani.
- Susan Sontag -

En usko, että itseedes haluaisin matkustaa joka paikkaan, jonne se on mahdollista, mutta Irlannissa monen paikan koluaminen on mieleeni. Yksi uusi paikka oli Athenry, yksi Irlannin parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kylistä. Keskiajalla kylä oli suurempi kuin sen aikainen Dublin tai Galway. Se oli eläväinen yli 1000 asukkaan kaupunki, semmoinen perus keskiaikainen. Tiedätte kyllä: kovaa elämää, kulkutauteja ja ah niin paljon muuta aikakauteen kuuluvaa. Kaupungissa kuitenkin paikallinen museovirasto on tehnyt paljon. Linnan hyökättiin 1500 - luvun lopussa ja yli 400 vuotta se seisoi raunioitumassa. 1990-luvlla se restauroitiin ja samalla herätettiin henkiin keskiaikaa rakastavien iloksi. Kierrokset saa niin linnaan kuin Dominikaanien luostariin.

Luostarissa toimi kahdeksan vuotta yliopisto, joten ensimmäinen yliopisto Irlannissa. Se on poikkeuksellinen siksikin, että se oli kaupungin muurien sisäpuolella, veljeskunta tuli hyvin toimeen paikallisten kanssa ja koulunsa takia säästyi Henrik VIII:n luostarivihaltakin. Kunnes sekin tuhottiin hyökkäyksen yhteydessä 1500 - luvulla. Kaikkineen ihana puolipäivä retken herttainen kaupunki, jossa pääsee kohtuu hinnoilla palaamaan menneeseen ja jonka oppaat todella tietävät asiansa. Ennen kaikkea se on kaunpunki, joka monen istuu monen mielikuvaan pienestä herttaisesta irlantilaisesta kaupungista.

Hyvää lauantaita!

I haven't been everywhere but it's on my list.
- Susan Sontag - 

Travelling a lot of places in Ireland is on my list and going to Athenry was one of them. Cute mediaval town, back on the day it was bigger than Dublin or Galway but now days just a great small town. Well kept, you can still see a lot of town wall and castle has been renevated at the end of 1990's. There are also ruins of old abbey, still at use sometimes and much more to see to those who may live medieval times. But even if you don't, this is something to see. Taking half a day here and seing what to many people is Irelands small little villages. This is just it.

Great Saturday!

















Kommentit

  1. Upean näköinen paikka ja kauniit kuvat ! Kivaa viikonloppua teille !

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia! Vanhat kirkot ja rakennukset ovat suosikkikohteitani matkaillessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, olen huono käymään museoissa, mutta näistä pidän :)

      Poista
  3. Upeita kuvia.Millä olitte liikenteessä?

    VastaaPoista
  4. No eivät nämä kuvat matkakuumetta ainakaan paranna;) Ihana pikku kaupunki täynnä historiaa!
    Ja hienoa kesän viimeistä viikonloppua sekä sinulle että Kotinörtillesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät varmasti eivät, itsekin hinkuan jo takaisin ;)

      Poista
  5. Hienoja kuvia ja mielenkiintoisen tuntuinen paikka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli pieneksi paikaksi yllättävän paljon historiaa.

      Poista
  6. Ihania kuvia ja kauniita nuo rauniot. On varmaan väittelyn alainen asia mutta minusta olisi kiva jos niitä entisöitäisiin ihan ehjiksi saakka. Katon alla eroosio ei purisi raunioihin ja kaikki säilyisi pidempään. Haskoja nuo yksinkertaiset lankakorit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että raha on suurin ongelma tuonkin kanssa. Linnan entisöinti ei käsittääkseni olut mitenkään edullista ja koettavat saada rahoituksen lopullekin entisöinnille. Noita rauniolinnoja vaan on "ihan muutama" tuolla saarella, yhdessä raunio luostareiden kanssa.

      Poista
  7. Minä olen kyllä semmoinen keskiaikafriikki, että olisin varmaan ihan hulluna hurmiosta tuolla :)
    Ihanaa kun pääsee sinun kuviesi välityksellä vähän niin kuin matkalle mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kyllä keskiaika fanille vaikka mitä nähtävää ja koettavaa :) Kiva jos kuvien kautta on päässyt katselemaan maailmaa yhdeltä kolkalta vähän eri tavalla kuin aikaisemmin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!