Cork Ireland.


Nauru on iloisinta siellä, missä ruoka on parasta.
- Irlantilainen sananlasku - 

Cork pitää itseään Irlannin ruokapääkaupunkina jota ei oikeastaan ole kovin vaikea kaiken vihreyden keskellä edes uskoa. Me söimme raaka-aineiltaan varsin tavallista ruokaa joka maistui uskomattoman hyvältä. Tuoretta ja läheltä. Mutta mitä muuta Corkissa on? Se on Irlannin toiseksi suurin kaupunki ja uskaltaisin sanoa (saatan olla väärässäkin), eteläisin kaupunki. Joen halkoma kaupunki, jossa on satamakin, siellä jossain, ja joka on silmiinpistävän täynnä kirkkoja. Italiassa olen nähnyt viimeksi samaa määrää kirkkoja yhtä pienellä alueella.  Cork on vierailemisen arvoinen paikka, mutta minun sydäntäni se ei valloittanut. Täynnä  kauneutta, väriä ja vihreyttä se on. Ruoka on uskomattoman hyvää ja vaikka näkemistä ei kovin paljon ole ellei satu pitämään kirkoista kuten minä, niin kyllä se muutaman päivän piipahtamisen arvoinen on. Enemmänkin saisi varmasti aikaa kulutettua, etenkin ympäristöä kiertelemällä.

Pidin siis itse paikasta, saatan palata takaisinkin, pelkän ruuankin takia. Mutta nähtyäni niin paljon muutakin jo tästä maasta niin etelä ei vielä sydäntäni, se kuuluu niin itärannikon pääkaupungille kuin lännen jylhyydelle josta enemmän huomenna.

Hyvää lauantaita!

Laughter is brightest where food is best.
- Irish proverb - 

Cork tells it self to be the food capital of Ireland and most certainly it is second largest city in the country. With food I must agree, everything was like an explotion on you mounth, even the every day food. It is city devided by river and with lot's of churces. It is a place to visit, but it did not steel my heart, I'm more of loving Dublin and greatnes of Atlantic ocean on the west. But Cork is a good place to spend long wek end, just perfect for that.

Great Saturday all!










Kommentit

  1. Onpa ihanan näköinen kaupunki! Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis paikka kyllä, kovin erilainen kuin muut näkemäni Irlannin kaupungit.

      Poista
  2. Kauniilta ja idylliseltä näyttää tämäkin kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis, vähän liian... no mielistelevä omaan makuuni. Mutta kaunis, ehdottomasti kaunis. Turisti vaan halutaan kyniä puhtaaksi :)

      Poista
  3. Ihastuttavan näköinen kaupunki. Kaikki vanha ja elämää nähnyt aina viehättää minun silmääni, ruuasta nyt puhumattakaan...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Kaiketi Cork on aika nuori Irlannissa, tässä maassa riittää historiaa kyllä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!