Knitwear from Aran.


Olkoon menneisyytesi paras päivä tulevaisuutesi huonoin päivä.
- Irlantilainen sanonta - 

Jätin eilen tarkoituksella kertomatta ehkä siitä Aranin saaren tärkeimmästä ja kuuluisimmasta: neuleista. Alun perin tällä tarkoitetaan sitä luonnon valkoista upeaa villapaitaa jota koristavat monimutkaiset palmikot ja helmineuleet. Nykyisin tuotantoa on eri väreissä ja malleissa lukuisia. Jokaisella suvulla (tai klaanilla kuten nämä sanovat) on omansa. Se, käyttivätkö näitä alunperin vain Aranin saaren kalastajaat vai onko malleja kenties etsitty pitkin Irlantia on väittelyn alainen asia. Eittämättä Aranilta tule paljon neulemalleja, mutta suvut jotka ovat pääosin etelästä lienevät kehittäneen ihan itse omansa. Miksi kalastajat näitä pitivät? Surullista kyllä, jotta hukkunut voitiin tunnistaa. Tietty neulemalli, omansa jokaiselle perheelle. Hukkunut tunnistettiin paidasta. Synkkä menneisyys, värikylläinen nykyisyys.

Monet parjaavat näitä kalliiksi, mutta vaikka maksoin neuletakista liki 100€ niin se on täyttä merinovillaa ja se on tehty käsin, ei koneella. Hinta kuulosti ainakin omaan korvaani juuri varsin sopuisalta. Monet kopiot tehdä koneella, mutta vakuuttivat myymälässä, että nämä neuleet tehdään käsin. Sain mukaani myös aitoustodistuksen. Eikö ole upeat kaulaliina ja neuletakki?

Ihanaa perjantaita!

May he best day of you past be the worst day of you future.
- Irish proverb - 

I left one thing out from yesterday post about isle of Aran. Maybe the most important one: knitwear. Originally knits of Aran are the white ones with such a complex knitting in them, that it seems impossible to my eye. They have been used all around Ireland, tough now days people are saying they are from Aran. Every klan has it's own pattern. Reason why is a bit sad tough. Fisherman were these knitwears and different patterns helped them to regodnice each others... when they drowned.

Many people say that these are expensive ones. I say no they are not! Almost 100€ for that long coat like knit is much? It's not since it's made by hand, I even got sertificat for that it is so called real thing, hand made. Great ones aren't they?

Lovely Friday!






Kommentit

  1. On, upeat ovat! Ja ei ollut hinta kallis käsintehdystä neuleesta. Nuo Aran -saaren neuleet olen tiennyt aiemminkin, mutta enpä tiennyt, että niitä saa värikkäinäkin. Tuo kaulaliinan punainen!!!
    Neuletakissa on jännännäköinen resori alaosassa - laitatko joskus siitä lähikuvaakin?
    Upeaa viikonloppua teille molemmille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minustakaan kova hinta, ei ollenkaan kun on kysessä käsin tehty. Perinteinen on valkoinen, tuossa omassani on vaalean ruskeaa seassa eli ei ihan valkoinen. Värikkäitä (lähinnä punaisia ja vihreitä) oli aika paljon, toki myös harmaata ja ruskeaa eri sävyissään). Mutta myös joitain muitakin monessa värissä :)

      Poista
  2. Olipas jännä tarina ja kaunis neuletakki kauniin naisen päällä. Maisemat ovat kuin mallikuvauksista, siis wau :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SatuMaria. Nämä kuvat ovat oikeasti Galwayn rannikolta jo, mutta kiipesimme kukkulan päälle heinikkoon niin tuli paremman näköisiä ;)

      Poista
  3. Voi miten kauniit! Rakastan palmikkoneuleita, kyllä kelpuuttaisin molemmat noista riemusta kiljuen omaankin kaappiini. Kiva kun kerroit tarinaa neuleiden takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tarinat ovat kivoja, vaikka joskus surullisiakin. Toinen mainittava asia on se, että Aranilla loppui lampaiden farmaus jo 1970 - luvulla, koska lankaa ei enää keritty vanhempien rouvien toimesta käsin :)

      Poista
  4. Kaunis kokonaisuus ja mielettömän ihana väri tuossa huivissa. Ei todellaan paha hinta käsintehdystä neuleesta, kun keinokuituisesta, koneella tehdystä, massatavarastakin saa maksaa nykyään jo lähes puolet tuosta hinnasta. Tosi kauniit kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kranttu neuledeni kanssa, pitää olla aina luonnon materiaalia jos vaan voin siihen vaikuttaa ja sellainen on varaa hankkia. Tajusin omistavani saman hintaisia puuvillaneuleita joissa ei ole mitään kuviota, joka huomattavasti helpotti tämän hankintaa kun vähän suhteutti ;)

      Poista
  5. Hei, kaunis neule ja ihan ok hinta käsintehdystä laadukkaasta neuleesta. Aran saarten neuleista löytyy kirjastosta kirjojakin, jos joku innostuu aiheesta. Pieni tarkennus siihen miksi kalastajat varsinaisesti neuleita käyttivät/ käyttävät, eli aidot villaneuleet olivat jo aiemmin aikansa teknisiä vaatteita. Ovat märkänäkin lämpimiä ja käytössä huopuivat tuulen pitäviksi, sekä ovat lämpimänäkinpäivänä hengittäviä ja mukavia päällä. Taidokkaat palmikko- ja muut kuviot tekivät neuleista moninkertaisia, paksuja ja lämpimiä. Oman kylän/perheen kuvioinneista kyllä sitten hukkuneetkin tunnistettiin. Terv. Neulefani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neulefani lisäinfosta, se teki Aran saarten neuleista vieläkin mielenkiintoisempia!

      Poista
  6. Ihana neule, eikä tosiaan käsintehdyksi edes pahan hintainen! Kauniita kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda :) Ei se minustakaan ollut pahan hintainen :)

      Poista
  7. Ei kyllä mielestäni kallis käsityöksi, ei sitä hetkessä kudota. IHanan ajaton.

    VastaaPoista
  8. Ihana neule ja upea huivi.Ei ole kyllä ole ollut kallis käsintehdyksi :) Upeat maisemat.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana neuletakki<3 Kyllähän on kauniit kuviot ja surullinen ja samaan aikaan kaunis tarina noilla neuleilla. Tuollainen vaate on just paras. Luonnonmateriaalia ja tarina vaatteen takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, minustakin tuli hetken surullisuus kun mietti miksi noita neuleita on tehty niin monissa eri kuvioissa :)

      Poista
  10. Vitsit miten kiva asu ja miten ihanissa maisemissa otetut kuvat :)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo neuletakki on ihana, oikein odotan sille sopivia kelejä. Neulos on siis villaa, niin ei onneksi vielä :)

      Poista
  11. Viimeiset kuvat on niin upeat, tunnelma on ihan käsinkosketeltava niissä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kun on hyvä mieli ja upea olo, niin on helpp olla kuvattavana :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!