Inglot eyeshadows.


Rakastan meikin mukanaan tuomaa varmuutta.
- Tyra Banks -

Minä rakastan meikin tekemistä niin itselleni kuin muillekin. Se on yhtä rentouttavaa kuin voisin harrastelija maalarille taulun tekemisen olevan. Se tuo varmuutta ja koen olevani hommassa ihan kohtalaisen hyvä. Tottakai on päiviä kun lähden ulos ilman meikkiä, mutta hyvin usein haluan kuitenkin meikin laittaa. Sen verran kauan olen sitä tehnyt, että siinä ei kovin kauan aikaa mene kun perus meikin teen.

Inglot on useamman vuoden ollut jo suosikkini. Kulmakynäänsä (josta ensimmäinen maininta blogissa jo täällä) en vaihtaisi mistään hinnasta toiseen ja luomivärinikin tuppaavat olemaan kokonaan tämän merkin Luomiväreistä kuvaa mm. täällä ). Muistan edelleen kun kävelin ensimmäisen kerran Inglotin myymälään Selloon, se oli todella silmiä avaava kokemus. Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa, saisin ihan itse valita itselleni toimivimmat luomivärit. Hyvästi palettien käyttämättömille väreillä. Pigmentti on upea ja mikä parasta, kuluneen tilalle voi ostaa uuden napin miettimättä, pitääkö koko paletti uusia. Ei nimittäin pidä! Inglot on suosikkini etenkin silmämeikissä, mutta meikkieni joukossa on myös huulipunia ja kynsilakkoja. Värit ja niiden monipuolisuus vetävät puoleensa. Muistan yksiinkin häihin mennessä otin liikkeeseen mukaan mekkoni ja yhdessä myyjän kanssa etsimme sen juuri oikean sävyn joka toisti kylmään taittavaa sävyä oikein. Kaikkineen siis tämä on merkki, johon mielelläni sijoitan omat rahani ja tiedän saavani vastinetta rahalleni. Niin tässäkin kohdassa, itse ostettuja jokainen. Seuraavaksi ajattelin kokeilla poskipunia, niitäkin saa samanlaisessa paletissa. Onko Inglot teille tuttu?

Hyvää tiistaita!

P.S. Tämän aamun ikävämmissä muotialan uutisissa uutinen Oscar de la Rentan pois menosta. Minulle kaikista tekemistään kaunottarista ikimuistoisin on kyllä se pinkki mekko Cariella Sinkkuelämässä.

  
I love the confidence that make up gives me.
- Tyra Banks -

I love doing make up to my self and to other people. It's like painting to me, I really enjoy my self and feel good on doing it. There are days that I love to go out with out having any on, but most days I just love to do little something. I have quite many make up and what I love most are eye shadows. You can do so much with them. And On Friday I got some more from Iglot. I remember when Iglot got next to me, their freedom system put all my toughts on eyeshadows on a new round. With Inglot I could actually choose from huge range those I loved. I could get those that are my thing, no more palest with not used shadows. And the pigment is to my taste, bets I've met. Here are latest ones and I think new ones are comming at some point, but these are ones I wanted now. What do you think on these shades?

Lovely Tuesday all!





Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Inglot on minulle täysin vieras merkki, mutta sait minut vakuutettua siitä, että sitä kannattaisi jossain vaiheessa testailla.. :)<3

    Psst. Kiitos sun, joudun varmaan lähtemään lamppukaupoille, kun blogisi yläbannerissa oli juuri täydellinen Kodin1:n valaisin meidän olkkariin.. SINÄ SENKIN! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään ihan älyttömästi näistä, valinnan vapaus ja väriskaalan laajuus tekee oman paletin kasaamisesta kovin helppoa :)

      Oi! Lamput on kyllä niin hyviä sisustusjuttuja. Sain itse eteenkin neulemainoksen, miksi en lamppuja, kaipaisin nimittäin meillekin olkkariin uutta valaisinta :D

      Poista
  2. Myös minulle tuo on vieras merkki - olen toki myymälöitä nähnyt ja huomannut blogistasi, että noita käytät. Luulenpa, että seuraavan kerran kauppaan törmätess astelen myös sisään;)
    Kivaa tiistaipäivää sekä sinulle että Kotinörtille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ainakin katsastaa seuraavan kerran kun kohdalle osuu, että olisiko se sellainen itselle sopiva liike :) Väriskaala on ainakin josta valita.

      Hyvää tiistaita! <3

      Poista
  3. Mä rrrrakastan Inglotin luomivärejä, en muuta enää ostakaan. Voi olla että joutuu pienet täydennykset kokoelmaan tekemään kun tulen loppuviikosta sinne isolle kirkolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu mulla! En katso edes muista enää kun näillä vaan. Tykkään itse kolmen paleteista neliöissä, saan ne säilytettyä itselläni kaikkein fiksuiten :)

      Poista
  4. Ihan vieras meikkisarja minulle mut juuri tuo oman luomiväri paletin suunnittelu houkuttaisi. Ärsyttää kun loput värit menee hukkaan. Paljonko tuon sarjan meikit maksaa?
    Minä märyiikka pidättelen kyyneleitä tuosta uutisesta vaikkei mitenkään tuttu ihminen minulle olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neliön malliset luomivärit ovat Suomen verkkokaupan mukaan 7€/kpl ja tuo paletti ostetaan erikseen, se maksaa 11,50€. Kolmen paletti maksaa siis 32,50€. Jokaisen värin tosiaan saa ostettua erikseen ja nuo ovat uskomattoman riittoisia ja vahva pigmenttisiä eli vähän kerralla riittää. En ole joutunut yhtään vielä uusimaan ja käytän päivittäin. Toki, valikoimaakin on itselläni josta valita, mutta ei lopulta ole minusta paha hinta kun tiedän miten kauan nuo kestävät. Ongelmallisempaa on valita oikeat värit valikoimasta kun on runsauden pulaa :)

      Poista
    2. Varmasti iskisi valitsemisen vaikeus kun tuntuu että kahdestakin asiasta on haaste valita se mieluisempi. Kiitos hyvästä postaksesta :)

      Poista
    3. Tuolla on kyllä vaikka mistä valita... lompakko parka ;)

      Poista
  5. Inglotin värimaailma on kyllä ihan mieletön! Mulla oli ihan sama karkkikauppafiilis kun ekan kerran astelin putiikkiin :) Sittemmin matkaan on tarttunut vaikka mitä merkiltä, erityisesti just noita ihania luomivärejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkikauppa on kyllä niin oikea sana, aikuisen ihmisen karkkikauppa ;)

      Poista
  6. Alkoi kyllä kovasti kiinnostaa nämä luomivärit, mistäköhän kaikkialta niitä saakaan...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole kauniita. Käsittääkseni ainut toimiva liike on Helsingin keskustassa. Kotisivuilla lukee useampi kauppakeskus (http://www.inglotfinland.com/faq.cgi) mutta esim. Sellossa liikettä ei enää ole :/

      Poista
  7. Olen kerran käynyt Kluuvin Inglot-liikkeessä ja se näytti kovin houkuttelevalta. Oli kuitenkin muuta seuruetta mukana ja he eivät jaa innostustani kosmetiikkaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän varsin hyvin moisen tilanteen, silloin ei oikein jäädä ihastelemaan ja ihmettelemään :)

      Poista
  8. Inglot-tuotteita en ole kokeillut. Näyttävät houkuttelevilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vastaan tulevat, niin kannataa vilkaista ainakin, olisiko sielä itselle mitään ;)

      Poista
  9. Ihan mahtavat paletit oletkin kasannut :) Määki tykkään Inglotista kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Minustakin kivoja vaaleampia sävyjä, tummia on kotona riittämiin :)

      Poista
  10. Inglot on kyllä yksi ehdottomista lemppareista. Nuo kotelot on niin kätevät, kun jatkossa tarvii ostaa vain niitä vaihdettavia nappeja, eikä koko palettia. :))

    Aikoinaan Puolassa shoppailin kaksin käsin Inglotia ja kirosin, kun sitä ei ollut Suomessa, eikä sitä silloin saanut edes tilattua kotimaahan. Noh, alle vuosi meni ja se tulla tupsahti tännekin. Laadukasta ammattilaisten suosimaa kosmetiikkaa kivaan hintaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samasta pidän minäkin, ostaa kotelon kerran niin saa tilattua sen jälkeen vaan uusia. Tosin vielä ei ole ollut tarve vanhojen uusimiselle ja näitä alkaa olemaan aika tavalla näitä värejä jo :D

      Poista
  11. Miten mulla on mennyt ihan ohi tämmöinen Inglot merkki? :O Pitääkin perehtyä paremmin, koska nuo luomiväripaletit näyttävät ainakin hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mullakin meni kunnes aika kirjaimellisesti törmäsin näihin Sellossa. Kannatan vierailua ainakin, mielettömän kiva paikka :)

      Poista
  12. mulla on mennyt ihan ohi tämmöinen Inglot merkki? :o Täytyy tutkiskella kyllä enemmänkin! Nuo luomivärit näyttää tosi hyvältä nimittäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat ja ihan mielettömän suuri valikoima josta valita omansa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!