27.10.2014

Saturday - take one.


Salli itsesi voida hyvin.

Kuten kerroinkin sunnuntaina, oli lauantaina blogitapahtumaa koko päivän edestä. Se tarkoitti tietenkin myös kahta eri asua. Kun ympärillä on kasapäin bloggaajia sitä helposti jää miettimään kokonaisuuttaan liiankin tarkasti. Tottakai halusin ylleni mukavan kokonaisuuden joka olisi minun näköiseni ja jossa viihtyisin, mutta joka olisi samalla edes jollain tasolla toimiva ja hyvä kokonaisuus. Jonkin aikaa asiaa stressattuani päädyin noudattamaan omaa ohjettani: Pue yllesi se asu, jossa sinulla on hyvä olla. Kapista löytyvät kesäjemmasta nilkkurit, suosikkifarkut, kevyt pusero ja turkisliivi. Kevyt huivi vielä mukaan, koska milloin minä olisin asukuvissa ilman huivia.

No näitä kuvia sitten onkin. Kuvia nimittäin on ottanut yhteensä kolme ihanaa bloggaajaa: Anna, Janet ja Katja. En tosin ole ihan varma mikä on kenenkin ottama. Annan kanssa palelimme ulkona, Katja otti Olympuksen taustan luona ja Janet sitten kaidekuvat ennen lähtöä. Oikaiskaa ihanat naiset jos olen väärässä. Ihanaa kun on niin paljon avuliaita kuvien ottajie.

Millainen on sinun hyvän olon kokonaisuutesi?

Upeaa maanantaita!

P.S. Ja tosiaan, tukka on hetkellisesti ja osittain taas pinkki, väriä alkoi jo olemaan ihan ikävä, joten hoitoaine kokeilu menossa. Siitä jatkossa myöhemmin. Sen verran voin sanoa jo nyt, että rakastan tätä.


Allow your self to feel good.

As I told on Sunday, I was at bloggers event on Saturday. It was a day meeting and evening party, including two outfits. I know one should stad out and for evening wear I was ready to do so. Not sure if I did tough, but I did got many compliments of my style that evening. But for day time, what to wear since my goel was to go comfy first. Standing all day meant flat shoes and I really wanted to feel good. If I don't, it shows on photos. So I followed what I tought was the best idea: Wear what you know you feel good in. So flat shoes, my favourite jeans, fauxfurvest and light scarf. And as you can see, I do feel good on it. What is you feel good outfit?

Great Monday all!

Karvaliivi/Furvest: Next // Pusero/Blouse: Penneys (Primark) // Farkut/Jeans: Junarose //
Laukku/Bag: Longchamp // Kengät/Shoes: Tommy Hilfiger


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

30 kommenttia:

  1. Sellaiset vaatteet ne olla pitää missä itse viihtyy siitä se minulla ainakin itsevarmuuskin kohenee. Oikein olet ollut tyylikkäänä liikenteessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, jos on epämukavat vaatteet niin niissä ei viihdy ollenkaan ja sen näkee kuvistakin kyllä :) Kiitos Nanni.

      Poista
  2. Mulla on sellainen olo että mä otin myös tuon kaidekuvan (ja sepustin että apua mitä sun kamera surisee), mutta sen verran tuli räpsittyä etten ole satavarma. Eipä sillä väliäkään kyllä. :) kiva kokonaisuus oli sulla lauantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Otitte Janeten kanssa molemmat kaiteen luona kuvia, niissä meinaan oli mistä valita kuvaa, mutta tämä oli jälkimmäisessä "sarjassa" jossa oli Janetin kuvat heti perässä niin siksi sinne puolelle kallistin veikkaukseni ;)

      Poista
  3. Hyvännäköisenä olet ollut blogitapahtumassa. Tuo turkisliivi on kiva. Se antaa meininkiä asuun!
    Talviajassa mennään, hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia! Turkisliivi on kiva lisä moneen kokonaisuuteen, olen valtavan ihastunut siihen tällä hetkellä :)

      Poista
  4. Hauskan näköinen ja oloinen kokokonaisuus, ja karvaliivi on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna! Liivi on hyvä lisä moneen :)

      Poista
  5. Mä tykkäsin tästä sun asusta tosi kovin! Taidankin tänään pukea ylleni karvaliivin töihin, joten tämän päiväinen outfit ratkaistu ;) Energistä alkavaa viikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisabete! Karvaliivi on kyllä kätevä ratkaisu, pitää lämpimänä ja on kohtalaisen trendikäskin ;)

      Poista
  6. Ihana rennon tyylikäs kokonaisuus, ja tosiaan ihan sinun näköisesi! Ja pinkki on pop :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cealia! Ainakin viihdyn tuossa. Tukka on muuten purkkapinkin värinen tällä hetkellä, nopeaa vaihhtelua havaittavissa :D

      Poista
  7. Mä niiin tykkään kans noista sun hiuksistas!! <3

    VastaaPoista
  8. Silloin kun on vaatteet missä itse viihtyy ja on oma itsensä, on aina hyvä!
    Nytkin näytät raikkaalta ja kauniilta!
    Olisi ollut kiva nähdäkin, mutta kun se ei tällä kertaa onnistunut, niin toiste sitten;)
    Iloa uuteen viikkoon sekä sinulle että Kotinörtillesi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, kiitos Lady <3 Kyllä me vielä ehditään näkemään. Paljon haleja ja jaksamista ja onnea tälle viikolle! <3

      Poista
  9. Hih, jotenkin noinhan se taisi mennä :D
    Mutta muru ihana, saitko sä sieltä illasta millaisia kuvia? Mulla ei ole yhtään kuvaa, jossa näkyisi mun asu. Saisinko siis pummailla sulta kuvia illasta? :)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain minä illastakin kuvia, mutta tiedätkö eilen ei innostanut sitten niin ollenkaan käydä läpi niitä kuvia kirjamessujen jälkeen. Panostin illan kirjan lukemiseen ja rentoutumiseen pienen Belgialaisen etsivän seurassa :D Katsastan kyllä kuvat läpi tänään ja lähettelen oikeat oikeille ihmisille :)

      Poista
  10. Kivalla asulla olet ollut blogi tapahtumassa. Tuollainen karvaliivi himottaisi minuakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Näitä vaikuttaisi olevan nyt joka kaupassa tarjolla :)

      Poista
  11. Mukavat vaatteet, vaikka tosiaan tunnen oloni mukavaksi kotelomekossa ja korkkareissakin jos ne istuu ja vatsa ei pönötä. Eli hyvin istuvat vaatteet, jotka eivät kiristä. :) Oma look. Kerran meikäläinen on stailattu ja ei siitä tullut mitään, en tunnistanut kyseistä ihmistä ja näytin jopa mielestäni vielä vanhemmalta, kuin olen.

    Pinkit hiukset tosi pirteät ja sopii sinulle. <3 Laittaisin itsellenikin, jollen olisi jo 45vee.... Ehkä vähän liian vanha jo....

    Kaunista alkanutta viikkoa sinulle ihana Satu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekko ja korot on monesti kokonaisuus jossa viihdyn minäkin, vaan harvemmin päivätilaisuudessa. Stailaamisesta olen haaveillut monta kertaa, mutta en oikein tiedä tulisiko siitä ikinä mitään.

      Mitä vikaa siinä on, että 45wee olisi pinkeissä hiuksissa? Etenkin jos väri on semmoinen, että se lähtee pesuissa pois? ;)

      Hyvää viikon alkua Tiia! <3

      Poista
  12. No ihan samoja ajatuksia, kyllä tosiaan tälläiseen tilaisuuteen miettii tavallista tarkemmin päälle pantavansa. Ja samoin päätin sitten valita sellaisen asun, jossa tunnen olevani "eniten minä", ehkä jonkinlainen turvavaatetus?

    Ihana tuo karvaliivisi, nyt on taas aika kaivaa esiin kaikki (teko)karvaiset vaatekappaleet lämmittämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on vaan parempi näyttää itseltään eikä edes koettaa näyttää jolta kulta toiselta. Turvavaatetuksessa on hyviä puolia vaikka kuinka, saa olla eniten itsensä näköinen ;)

      Poista
  13. Nättinä olit liikenteessä!
    Parhaat vaatteet on mukavat vaatteet, joissa on itsevarma olo. Epämukavissa vaatteissa on yleensä epävarma olo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annu, oikeassa olet. mukava vaate tuo kyllä mukanaan sen, että siinä viihtyy :)

      Poista
  14. Love that vest, so stylish. Great post!

    Sarah
    sarahjustinestyle.blogspot.com

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!