I just have longer legs


Ei se ole oikeasti lyhyempi hame, minulla vaan on pidemmät jalat.
- Anna Kournikova - 

Ihmisillä on erilaisia sääntöjä pukeutumisensa suhteen. Mitä värejä saa yhdistellä ja minkä kanssa, mikä sopii millekin vartalomallille ja kuten jo PauMau taannoin eräässä postauksessaan mietiskelikin: Mikä on oikea hameen mitta ja onko hameen mitalla ikärajaa? Postaus tuli elävästi mieleeni viikonlopun aikana kun kävimme iltaa istumassa. Asu on kuvattu vasta sunnuntaina, yllä se oli aikaisemmin viikolla. En pääasiallisesti pidä reilusti yli polven olevaa hametta, en etenkään töissä. Omaan makuuni hame on minulle töihin liian lyhyt. Tämä vaatii minulta keskittymistä tämän pitäminen ja jos on mahdollista olla keskittymättä työvaatteisiinsa niin hyödynnän sen mielelläni. Tarkoitan nyt ennen kaikkea lattiaa kohti kumartumista.

Vapaallakin olen koettanut jättää tämän mittaiset hameet väliin, kunnes taannoin kysyin itseltäni miksi ihmeessä? On totta, että tämän kanssa ei voi suorin jaloin kumartua alaspäin, kuuluuko hameella edes tehdä niin? Eivätkä koipeni minusta nyt niin epäedustavat ole, etteikö niiden kanssa voisi hametta pitää. Eikä tämä edes ole niin lyhyt. Olen siis itsekin sortunut noihin omiin esittämiini rajoituksiin, joten jälleen kerran voin todeta: Tässä vaatteessa minulla on hyvä olla, miksi en sitä pitäisi? Kuten PauMaulle hänen postaukseensa totesin, niin kauan kun hame peittää strategiset paikat se on riittävän pitkä.

Oletteko te asettaneet itsellenne pukeutumisen suhteen rajoja?
Hyvää keskiviikkoa!


It's not really a shorter skirt, I just have long legs.
- Anna Kournikova -

I usually tend to wear a bit more loner skirts than this, but after seeing this one I knew I had to have it. It is, I addmit, too short for me to have at the office. We do have some kind of dresscode and this does not fit in to it. But on leisure time I think this looks good and I feel good in it, so why not? I putted together outfit for sitting down with friends. For more partying look I woud add something like lace top or such, but since this was to much settle down evening, I tought this one is better. Great outfit in all means, since I feel good in it. Again one of those outfits that have a bit more edge than my office outfits and that is why I love it so much. What do you think?

Great Wedbesday!

Jakku/Blazer: Esprit // Pusero/Blouse: H&M // Hame/Skirt: JUNAROSE* // 
Laukku/Bag: Mango // Kengät/Shoes: Esprit

*Saatu blogin kautta // received through blog


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Wau, mikä hame. Itselläni on rajotteita hameiden suhteen, valitettavasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana :) Voi on minullakin, mutta tämä oli semmoinen mahdollinen edistysaskel jo ;)

      Poista
  2. Töissä ehdoton rajoitus on polvi, hame saa tulla puoleen välii polvilumpiota, mutta ei sen yläpuolelle, siis polven päälle. Koska kun istun, hame onkon jo lähellä reiden yläosaa, ja se ei kyllä näytä asiakkaaseen päin fiksulta mielestäni.
    Vapaalla, no joo, ikäni tuo jo rajoitusta siihen, eli eipä se helman mitta silloinkaan paljon lyhene. Tosin, ostin tässä hiljan kivat shortsit, ja ne sitten ovatkin lyhyet! Mutta paksujen sukkisten kanssa hämäävät katsojaa :)
    mutta ennenkaikkea tämänkin asian määrittelee ehdottomasti olosuhteet, työpaikka missä työskentelet, odotukset pukeutumisesta siellä ja tokihan itsellä myös ikä ja asema.
    Hameesi on vapaalle tosi nätti ja pääasia on, että vaatteessa viihtyy itse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissä pidän minäkin polvimittaisen linjan mahdollisimman pitkälle, haluan olla pukeutunut jos tuolla sanalla voi niin sanoa työvaatteitani. Totta puhut, liian ylös nouseva hame asiakastapaamisissa ei ole mitenkään fiksu, siksi töissä olenkin selvästi ehkä, no, konservatiivisempi kuin vapaalla.

      Vapaalla onneksi sitten voi laittaa lyhyemmän hameen ylle ja viihtyä sellaisessa kuin haluaa :)

      Poista
  3. Upeaa - kyllä vain voit hyvin käyttää tuota hametta!
    Ja itse olen kyllä asettanut rajoja hameeni pituudelle - työssäni en voi kovin lyhyitä hameita käyttää ja olen kyllä kuullut tuonkin, että minkä mittainen hame ei enää tämän ikäiselle sovi - tosin en itseäni koskien. Lomilla olen reilusti käyttänyt ulkomailla lyhyempiäkin hameita ja viime kesänä myös täällä Suomessa - kun minulle tahtovat melkein kaikki myynnissä olevat mekot olla liian lyhyitä ja joudun niitä tunikoina käyttämään, kyllästyin ja jätin pari mekkoa pidentämättä - ja hyvin pystyin käyttämään;) Yritän olla asettamatta ikärajoitteita vaatteilleni, mutta vartalorajoitteita kylläkin laitan - silti annan allien iloisesti heilua hihattomissa mekoissa. Niitäkään kun ei kuulemma enää vanhempi nainen saisi käyttää!
    Kivaa viikon keskiväliä sekä sinulle että hovikuvaajallesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady <3
      Mapsille totesinkin, että kyllä, työt erikseen. Kesällä etenkin lyhyemmät hameet ovat mielestäni kivoja, myös viileämpiä joka helteellä on ihan hyvä asia. Minä sanon edelleen, jos on itsellä hyvä olla kokonaisuudessa niin jokainen saa pukeutua miten haluaa. Töissä sitten toki työnantaja antaa normit, mutta vapaa-aika on omaa aikaa.

      Hyvää keskiviikkoa <3

      Poista
  4. Ää, ei mitään sääntöjä ;) Oma työpukeutumiseni on aika sallivaa, niin kauan kun on siistiä eikä mitkään kolot tai vaot näy niin toimii. Itse käytän varsinkin paksujen sukkahousujen ja matalien kenkien kanssa aika lyhyitäkin hameita, sillon ne ei ole mitenkään liikaa. Hyvännäköinen hame tuo sun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara :) Paksut sukkahousut hämäävät kyllä hyvin ja sallivat lyhyemmätkin kyllä. Itse halusin tämän näin ensimmäisen kerran blogissa laittaa juuri koroissa ja vaaleissa sukkiksissa. On meinaan ihan eri näköinen matalilla kengillä ja tummilla sukkahousuilla.

      Poista
  5. Jep, kaikki rajoitukset on tylsiä. Esimerkiks just noi värianalyyseihin yms. liittyvät.
    Pitää niitä, joista tykkää. Hyvältä näyttää!
    Itse en tunne oloani mukavaksi , jos mekko on lyhyt ja lisäksi yläosa on syvään uurrettu.. Mutta riippuu ihan tilaisuudesta ja vuodenajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin! Jos viihtyy niin silloin pitää! Minä tosin viihdyn sen värianalyysini mukaisissa vahvoissa väreissä enkä pastellisävyissä, mutta en tokikaan kaikissa niissä väreissä, joita sekin analyysi sanoisi, että pitäisi olla yllä :)

      Minusta tuon hameeni kanssa on pakko olla jo pitkät hihat ja ei niin avoin kaula-aukko. Ilman hihoja ja syvässä kaula-aukossa kokisin oloni jo kovin epämukavaksi minäkin. Alastomaksi ja satun pitämään siitä, että pidän vaatteita ylläni :D

      Poista
  6. Ihana hame!

    Minulla on oma tyyli niin sitkeässä - pitäisi kai hankkia oranssi mekko ja murskata rajat ;) Mutta ei. Mustaa, polvipituista, aina, öh... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia. Hei minäkin turvauduin siihen tuttuun mustaan, lyhyempänä vaan. Ei pidä heti mennä liiallisuuksiin ;)

      Poista
  7. Lämpimissä maissa pukeudutaan paljon rohkeammin kuin täällä Suomessa, no kesällä Suomessakin.. :) Käytän miniä ihan häpeilemättä korkeaa ikääni ;) Helteellä kevyt pukeutuminen on ihan normaalia ja talvella paksujen sukkahousujen kanssa minin voisin myös laittaa päälle, olen vain niin viluinen että useimmiten se jää.. Sinun mekko on tyttömäinen ja sopii sinulle hyvin ja miksi sääriä pitäisi peitellä jos tarkenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, Suomessa puetaan aika paljon päälle ja talvella syystäkin. Tuolloin vielä tarkeni kun oli sen verran lauhaa, nyt en olisi enää niinkään varma :)

      Poista
  8. Ihana asu. <3 Upeeta että pukeutuminen menee rohkeampaan suuntaan, asenteella ettei niin kovin mieti mitä muut ajattelee. <3 Se on aivan turhaa ja sinulla on erinomainen maku ja tarkka värisilmä, joten et kyllä minun mielessä koskaan voi edes mennä harhaan. <3

    Ei muuten rajoitteita, mutta röllömahaani yritän peittää, vyötäröä kun ei todellakaan ole. Kyllä se on kipupisteeni ja rajoitteeni. Ja sehän se on se suurin valhe itselle, kun ei sitä edes voi peittää, siellä se aina mukana pönöttää. Hih. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Kyllä sitä on koetettu miettiä ja pukeutua enemmän rajoja rikkovasti, ainakin joskus ja vapaalla. Ja voi kyllä minäkin harhaan menen, ne ei vaan ole blogissa ne kohdat.

      Varmaan jokaisella meistä on kipupiste, tai useampi, kehossaan. Niiden kanssa vaan on elettävä :)

      Poista
  9. Ehei, ei mitään rajoitteita! Mä puen vastavärit päälle ja kuhan nyt niitä mistä tykkään.
    Ja sä olet upea <3 Todi ihana kokonaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut sulla on kaunis tyyli ja kaunis olet muutenkin! <3

      Poista
  10. Minustakin näytät kuvissa ilahduttavan freesiltä, kannattaa kokeilla vähän erilaistakin lookia! Itse tosin vierastan aina ihonvärisiä sukkiksia, omiin jalkoihini laitaisin tummat. Paitsi etten käytä enää hameita. Olen asettanut itselleni moniakin rajoitteita, jonkun muun mielestä varmasti turhia. Musta kapea polvipituinen villakangashame ja paksut mustat sukkahousut olisi unelmani, mutta yhtään kaunista hametta en ole vielä löytänyt, kun koko 42 ei enää mahdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi. Olen itse sen verran tottunut noihin ihonvärisiin, en halua enää keväällä mennä tummissa, niin sitä tottuu :) Kyllä kauniita hameita löytyy kun vaan etsii, Briteistä varsinkin saa tilattua varsin kauniita yksilöitä :)

      Poista
  11. Älä enää koskaan mene tuohon pissistyyliin, jossa paksut polvesi ja sääresi tulevat esille. Olet komea nainen, jolla on mielestäni ollut jäätävän upea tyyli ja nyt mitä ihmettä???
    Palaa takaisin vanhaan hyvään komeaan tyyliisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvä herttinen, jos tämä on pissistyyli, niin mitähän se olisi ollut syvällä kaulaaukolla ja hihattomalla paidalla? Aion pitää hametta jatkossakin ja se tulee täten esiintymään blogissa toistekin. Jos polvieni ja säärieni olemassaolo häiritsee, niin sille en voi mitään. En aio pukeutua vain housuihin jotta pysyisivät piilossa kuten asian ilmaisit. Kurjaa jos et pidä siitä, että parin kuukauden housukauden jälkeen palaan taas vaihdellen siihen, että pidän niin housuja kuin hameita/mekkojakin. Ilmeisesti et kesällä vielä blogiani lukenut, jos vasta nyt reagoit helmoihin kun olen niihin taas mieltynyt. "Hyvä komea tyyli" tarkoittanee farkkuja ja puseroa pelkästään, jakkua lisäksi? Ei kiitos, kaapissani on upeita helmoja joita pidän myös :)

      Poista
  12. Tiätkö, tää asu jotenkin nuorentaa sua! :) Harmaa sopii nätisti sun kasvojen lähelle ja toi hame on tooosi kivan mallinen, oon itse tiiraillut samanlaista mustaa kirpulta, mut vielä ei oo kävellyt vastaan. Ehkä huomenna mua onnistaa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Tuo harmaa jakku on ihan suosikkini ja mukana monessa (joka viikko!). Toivottavasti huomenna onnistaa, tuo hame on ihanan monikäyttöinen :)

      Poista
  13. Kaunis ja upea sinua pukeva asu, hame on juuri sopivan mittainen! Ennenkin olen tainnut todeta, että rajat ovat rikkomista varten, etenkin ne itse asetetut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos PauMau! Niin se minustakin on ja toimii mahtavasti. Raja kerrallaan ;)

      Poista
  14. Mulla on rajoja valitettavasti omien korvien välissä, onneksi ne kuitenkin koskee vain omaa pukeutumista ja hameen mittaa, varsinkin kuin näin pitkällä vähän pidempikin näyttää jo lyhyeltä...:) Minun mielestäni tämän päivän aikuinen nainen voi käyttää juuri sen pituista hametta kun itse haluaa, kunhan ei ole paljastelun vaaraa. Töissä asiakkaiden kanssa tietysti vähän eri juttu, mutta vapaa-ajalla lyhytkin on tosi jees. Tykkään ja tuo hameesi on tosi kiva<3 Omassa komerossa vähän samantapainen, juurikin pähkäsin että mitä sen kanssa tähän vuodenaikaan. Olen sen verran vilukissa että ainakin paksut sukkikset aion laittaa. Minusta on hyvä ohjenuora että jos sääret ovat paljaat niin yläosa on peittävämpi ja sitten tietenkin päinvastoin. Silloin pysyy tyyli mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Juuri noin, töissä asiakkaiden kanssa on eri asia, mutta vapaalla voi enemmän. Samaa ohjenuoraa olen koettanut minäkin noudattaa: Jos on jalkoja esillä on käsissä pidemmät hihat ja kaula-aukko pieni ja toisin päin :)

      Poista
  15. Hienosti tuo hame sopii sulle, näytät upealta se päällä. Töissä, varsinkin jos on asiakasrajapinnassa, täytyy vähän eri tavalla miettiä pukeutumistaan, mutta vapaalla voikin sitten ottaa vähän rennommin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. Näinhän se on, vapaalla voi kokeilla paljon enemmän kuin töissä.

      Poista
  16. Minusta kopesi ovat epäedustavat, löllöt jne. En koskaan sinuna pitäisi hametta, en ainakaan ilman tummia sukkahousuja. Jokainen taplaa tietysti omalla tyylillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sinun ei ole pakko blogiani lukea jos jalkani ällöttävät eikös niin? :) Kuten sanoit, jokainen tavallaan ja minä aion ulkoiluttaa jalkojani sukkahousuilla tai ilman, riippuen täysin siitä, millainen ilman ulkona on. Jos tarkenen jopa ilman sukkiksia, niin toimin mielelläni ilman niitä.

      Poista
  17. Hame ei kyllä sovi sinulle lainkaan. Se on liian lyhyt ja valitettavasti jalkasi eivät salli tämän pituista hametta. Yli polven hame saattaisi näyttää paremmalta. Liika on liikaa vaatteiden esittelyssäkin, eikös vaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä satun siitä pitämään ja satun myös pitämään jalistani, joten aion tätä pitää. Onneksi blogia ei tarvitse lukea jos bloggaajan tyyli ja kokeilut eivät miellytä eikös vaan? :)

      Poista
  18. Onkohan tuo anonyymi yksi ja sama henkilö? Ainakin tekstin sisältö on niin samaa jankutusta kommentista toiseen,etten yhtään epäilisi :D

    Ja älä välitä,näytät upealta! :) Mulla on tuhdit reidet enkä yhtään häpeä käyttää lyhytäkin hameita. Ei se meidän syy ole,jos jokun verkkokalvot siitä menevät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En yhtään ihmettelisi vaikka näin olisi :D Tosin viha-kommentoijat ovat harvemmin mitenkään omaperäisiä. Enkä minä välitä, jos joku voi pahoin koska minä uskalla olla minä, niin voivoi :P

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!