Time to relax


Teknologia ei tee minuun vaikutusta ennen kuin voin ladata ruokaa.

Kun ulkona on maassa ensilumet ja takana enemmän tai vähemmän raskas viikko ei mikään rentouta paremmin kuin ystävät ja hyvä ruoka. Yksi suosikki ruuistani ovat tortillat ja niitä nautimme yhdessä ystäväpariskunnan kanssa lauantaina vieraillessamme Kotinörtin kotipaikkakunnalla. Hyvää, herkullista ja helppoa. Juuri sitä, mitä ruoka minusta kuuluukin olla. Viihdyn itse mainiosti keittiössä jonkin aikaa, ohjenuorani siellä on monesti ollut, että ruoka ei saa olla liian vaikeaa. Minusta ei ole piipertämään ruokien kanssa, olen enemmän suurpiirteinen kokki. Tämän takia tortillat ovat mitä mainioin ruoka minulle. Pilko, ruskista, mausta, sekoita. Istun mielelläni valmiiseen pöytään ja osaan antaa arvon keittiössä vietetyille tunneille. Ehdottomasti en kuitenkaan halua, että minua passataan millään tavalla. Vain jos isäntä/emäntä itse viihtyy keittiössä luoden uskomattomia herkkuja niin voin mielestäni hyvällä omalla tunnolla pöytään istua.

Tortillat on ruoka, jota sen lisäksi, että tarjoan mielelläni vieraille niin syön myös enemmän kuin mielelläni. Minusta on myös hauska katsoa, mitä kukakin omiinsa sisälle laittaa. En tiedä miksi, uteliaisuuttani kai. Jälkkärinä taas olen samalla linjalla lauantaisen emäntämme kanssa myös, jäätelö ja kahvia, mitä sitä ihminen muuta.

Millainen kattaus teillä on ruokavieraille? Hyvää torstaita!







Technology does not impress me untill I can dowload food.

On Saturday we had the greatest pleasure to be invited to have some food with couple of friends. Food to me, is at it's best, when ever who is making it loves doing it. I don't care if it's ordered pizza or if there has been hours at the kitchen. If the cook is happy, I'm happy. One of my own favourite things to serve is tortillias when we have people over to eat. Saturday we had the same things at it was, oh so good. Simple, but great incredients made food taste fantastic. And nothing is better for dessert than a coup of coffee with ice cream. what more can you ask when there is winter outside, that inside there is laughter, joy, friends and food. Like really, everything needed I think.

Great Thursday!



Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Minä en myöskään jaksa paljon kyökissä häärätä - nyt talvella pataruuat ovat helppoja tarjottavia pääruokina. Tärkeintä on se yhdessä vietetty aika - ja se, että tarjottava on suhtkoht maukasta ja että sitä on paljon; silloin, kun meillä istutaan ystävien kanssa iltaa, sitä istutaan pitkään - ja minusta on mukavampi syödä enemmän kuin juoda enemmän;)
    Kivaa torstaita sekä sinulle että Kotinörtille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana samalla linjalla olen, ennemmin syön enemmän kuin juon enemmän ja ruokaa menee illanistujaisissa suuretkin määrät kun sitä vaan alkaa valmistamaan kunnolla. Pataruuat ovat kyllä hyvä vinkki talvelle.

      Hyvää tostaita! <3

      Poista
  2. Tortillat ovat mitä mainion vierasruoka, jokainen kun tosiaan voi laittaa oman lättynsä sisään mitä haluaa. Hauska on myös katsoa, mitä kukakin on tottunut Täytteenä käyttämään; kuka haluaa juustoraastetta, kuka salaattia, kuka tarjoaa kermaviilin maustettuna, kuka sellaisenaan jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti näin! Tämä on myös helppo allergikkojen kohdalla kun saa valita täytteitä itse. Tykkään myös katsoa mitä kukakin laittaa "lättynsä" sisään :)

      Poista
  3. Tortillat on ihan parasta. Niitä tarjoilimme mieheni 30 vee bileissä ilta "palana" hyvin teki kauppansa eikä kukaan valittanut. Itsekin tykkään kokkailla helppoa ja nopeaa eikä tässä talossa juuri kukaan osaisi arvostaakaan mitään hienoa ja vaikeaa piperrystä, paitsi minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei nuo hermot meinaa riittää sen semmoisen piperryksen kanssa sitten ollenkaan :) arvostan tottakai kun muut tekevät, mutta minä ja piperrys ei olla samassa samassa lauseessa lähelläkään.

      Poista
  4. Nälkähän tässä tulee...:) Tortillat ovat kyllä käteviä tarjottavia, täällä ollaan kyllä viime aikoina oltu pataruokien puolella, nekin käteviä ja kun muhivat uunissa niin on aikaa seurustelulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pataruuat ovat talven ehdoton must. Jahka on aikaa taas enemmän kotosalla niin alan varmasti niitäkin loihtimaan enemmän :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!