Visiting Junarose


Paras on vielä tulossa

Kävin keskiviikkona Bestsellerin uusissa toimitiloissa Leppävarassa Heidin vieraana, eli ihastumassa ja ihastelemassa JUNAROSEn kevättä, kesää ja himpun verran syksyäkin. Löysin vuosi sitten koko merkin ja sen jälkeen ei kyllä ole paluuta takaisin enää ollut. Istuvia ja kauniita vaatteita, jotka näyttävät hyvältä vaikka ei olekaan kokoa 36. Vaatteita jotka ovat todella hyviä hinta-laatusuhteeltansa. Otetaan nyt vaikka mustat kapealahkeiset farkut (nämä), ihan rehellisesti olen pitänyt noita farkkuja varmaan joka viikko töissä. Ne ensimmäiset merkin farkut (nämä) ovat jalassa vapaalla koko ajan. Farkuista lähdettiin liikkeelle, nyt niitä vaatteita on jo kaapissa enemmänkin, kaikki eivät tosin viikoittaisessa käytössä, mutta ei sitä varmaan voi ihan jokaiselta vaatekaapin vaatteelta vaatiakaan.

Olin lukenut, useammasta naistenlehdesta tulevasta muotikeväästä ja pakko sanoa, että se todella omaan mieleeni. Voitte arvata, millaisia hihkumisia JUNAROSEn kevät ja kesä kokoelmat sitten aiheuttivat. Kuvat on oikeastaan otettu kahdella eri reissulla, mutta jotenkin alkusyksystä kevät vaatteiden esitteleminen suuremmin blogissa tuntui niin kaukaiselta idealta, että saatte nyt nauttia näistä oikein urakalla ja kanssa kollaasien muodossa.


Ensimmäinen kuva varmaan kertoo aika paljon - raitaa rakastavan ja punaiseen nojaavan ihmisen unelma. Tuo punainen takki osui silmiini heti, samoin tuo upea määrä raitoja. Voi olla, että Kotinörtti tosin saa hepulin kun tämä tämä rouva kantaa muutenkin taitaa täynnä olevaan kaappiin sitä vielä enemmän. Punainen, tummansininen ja valkoinen, mielellään kaksi jälkimmäistä myös raitoina ovat niin mun juttu. No arvatkaa vaan millainen on into kun katsoo tällaista määrää vaatteista joista jokaisen voisi ottaa heti kotiin.


Ostin jo viime kesänä JUNAROSElta valkoisen pitsimekon eikä tätä romanttista puolta ole nytkään unohdettu. Yhdet ehdottomat suosikkini yläkuvassa. Valkoista tunikaa pitsihihoilla ja koristeltua farkkua hameen muodossa. Upeat yhdessä ja erikseen. Näissä vaatteissa on se etu, että ne voi asustaa niin juhlavampaan kuin arkeenkin. Tällainen hipimpi (onko tuo edes sana?) vaate pääsee omaan makuuni kaikkein parhaiten esille kun se puetaan yksinkertaiseen kokonaisuuteen olemaan se kokonaisuuden juttu. Ajatelkaa nyt tuotakin tunikaa simppelien sinisten farkkujen kanssa jos ei tuon hameen kanssa. 


Tarjolla oli myös, tietenkin, enemmän pitsistä ja kukkaa. Sekä persikkaa värinä. En ole niin hempeiden vaatteiden perään, sitten kuitenkaan, viime kesän mekko on edelleen oivallinen vaate. Kukkaa tunnetusti en niin välitä päälleni pukea ja persikka taas ei ole värini, yhtään. Liian vaalea kasvoille, jotka vaativat kirkkaita värejä lähelleen. Vaan monelle muulle se sopii, näyttää upealta ruskettuneella iholla. Siksi ei varmaan olekaan allekirjoittaneen juttu niin paljon, kun en rusketu vaan palan. Mutta yhtään tämmöistä tummemmalle ihan ehdoton.

Mutta ei me nyt pelkästään kesää ja kevättä ihailla eihän, pienet vilaukset syksyäkin koostin kollaasiksi, suureksi osaksi siksi, että rakastuin ihan saman tien:


Nimittäin minä, ikuinen raitaihminen katselin mustavalkoisia pilkkuja ihastuneena. Etenkin vasemman puoleinen pusero sulatti sydämen heti. On meinaan kaikki mistä pidän. On vähän jotain juttua eli ne pallot ja on materiaalia, jota ei ole tarve silittää. Aina hyvä. Sen lisäksi leveät hihat ihastuttivat. Alemman kuvan murretut punaiset taas ovat upeita. Ihan mielettömiä vaan pitkä on odotus niitä varten.

Ihan alimmassa kuvassa on pala jotain, joka sitten sai kesäihmisen toivomaan, että voisiko se kesä olla jo ohi. Harmaata karvaa havaittavissa. Liivin muodossa. Arvasit oikein, olisi lähtenyt kotiin saman tien.

Tällaisia mietteitä tästä. Iskeekö muille samat jutut? Miltä vaikuttaa?
Upeaa perjantaita!


The best is yet to come

On Wednesday I had the peasure of visiting Bestseller here in Finland. To be more on where I was, it was to see JUNAROSE clothing to spring and summer 2015. I did see them once again already, but now went to see them again. And boy oh boy. They are almost all just to my taste. What an amount of stripes and great statement reds. I think I was quite in heaven. Not that many months anymore so that I can get these from store. Or order nline, I actually prefer that, since I know my size and have already seen them live. Wths stripes came that 70's look I adore. Wearing most of these with simple peaces are what Iäm palnning to do. My style is quite simple I admit, you can make much more happen on the outfit as well with these lovely ones. 

I also saw some autumn ones, here is not all, but some. And then, as you can see from last photos, there is some fauxfur comming in. Yes it's a grey vest and for once me, loving summer, was so ready to go for autumn already. That was absolutely to my taste. 

What do you think on these?
Lovely Friday! 

Post made together with Junarose


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Superkivannäköiset nuo farkkuhameen pitsiyksityiskohdat! Tuostahan voisi napata idean talteen ja tuunailla kesäksi omankin farkkuhameen samanlaiseen kuosiin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkkuhame on ihan mieletön, saa vanhastakin samaa tehtyä, itse saatan ostaa uuden, tarttee sitä ihmisellä olla se tavallinenkin farkkuhame ;)

      Poista
  2. Vau toi pitsikoristeinen farkkuhame on upea. Voisin haluta sellaisen.

    VastaaPoista
  3. Mallisto on totaalisesti mieleen, raitoja, kukkia ja pilkkuja ja ihania värejä. <3

    Kivaa viikonloppua Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea kaunista, viihdyin todella hyvin noiden vaatteiden parissa <3
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  4. Kaikkea ihanaa! Tykkään raidasta ja pitsistä :) Ihanaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö. Ihana määrä raitaa kyllä, siitä on oltava samaa mieltä.

      Poista
  5. Hyvältä näyttää, oikein raikkaita nuo merihenkiset vaatteet ekoissa kuvissa. Omaksi lemppariksi nousi tuo toiseksi viimeisen kuvan upean värinen nahkarotsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nahkatakki on niin nätti värillisenä! Ihan mielettömän kaunis <3

      Poista
  6. What great pieces!
    www.amemoryofus.com

    VastaaPoista
  7. Pallopusero on varsinainen söpöläinen ❤️ Ihana myös tuo alun mietelause , siihen on hyvä uskoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallot yllättivät, luulin että en tykkää ja ihastuin valkoiseen heti :)

      Poista
  8. Oi miten ihania. Ottaisin heti nuo mustavalkoiset pusorot, pitsi-ihanuudet, farkkuhameen - eli siis lähes kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä mulle menisi kanssa ihan kaikki mahdollinen ja mahdoton samantien ;)

      Poista
  9. Mä tykkään kans kovasti Junarosen vaatteista ja oon tilaillut takkeja, mekkoja ja puseroita mut alaosien koosta oon epävarma enkä ole uskaltanut farkkuja tilata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alaosia kannattaa mun mielestä kanssa sovittaa. Pääsisitkö jossain kokeilemaan niitä? Sen jälkeen on tilaaminen paljon helpompaa ;)

      Poista
  10. Ihania! Tuolla on paljon kaikkea, mitä aikoo tulla mun luo :D Pitäisi itsekin sujahtaa Junarosella käymään, noi pilkut, wanna see live! :)

    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on vaikka mitä kaunista ja ihanaa, kannattaa käydä vilkaisemmassa :)

      Hyvää viikonloppua! <3

      Poista
  11. Kiitos kuvista, noissa oli jo tosi monta sellaista juttua, jotka ottaisin vaikka heti omaan vaatekaappiin! :) Raidat, pallot ja karva vetoaa tännekin suuntaan kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raidat on mulle ihan must, varmaan tulee olemaan pallotkin jahka vuotta edetään syksyyn saakka ;)

      Poista
  12. Noi on kyllä niin ihastuttavia vaatteita. Harmi jos sieltä ei omaa kokoani löydy voisin heti tutustua malleihin itsekin. Mihin kokoon saakka siellä vaatteet menevät sillä rakas ystäväni käyttää isompia kokoja ja tuskailee kun tyylikkäitä vaatteita hänen koolleen ei tahdo löytyä. Entä millainen on hintataso esim. farkuissa puseroissa jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koot on väillä 42-54 eli jotakuinkin isoihin mennään kuitenkin. Hintoja kannattaa katsoa sivuilta, samaa kuin Bestsellerin vaatteilla muutenkin (Vila, Vero Moda, Selected Femme tmv.), ainakin omasta mielestäni. Materiaali vaikuttaa, mutta Junarosen vaatteista on pakko sanoa, että ne näyttävät kalliimmilta kuin mitä ovat, istuvuutensa takia.

      Verkkokaupan hinnat on samat kuin vaatteiden, sieltä saa parhaan kuvan: http://junarose.com/

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!