New spring coat


Toivon, että en koskaan lakkaa muuttumasta.
- Blake Lively - 

En ole ihmistyyppiä, joka olisi muodin aallonharjalla ja pitäisi vain uusinta uutta yllään. En ainakaan enää. Olen vuosien saatossa omaksunut tietyn pukeutusmistyylin, klassien väreillä. Ei niinkään kuvioita, mutta pidän siitä, että asussa on sitä jotain. Ehdottomasti asussa ei saa tapahtua liikaa, en koe oloani kovin miellyttäväksi sellaisessa kokonaisuudessa. Yksi heikkouteni vaatteiden suhteen ovat takit, ei ehkä mikään huono idea Suomessa. Olen koettanut rajata niiden ostamista, mutta ainahan se ei onnistu vaikka kuinka koettaisi.

Kun ensimmäisen kerran näin takkeja, joissa oli eriväriset hihat oli ajatukseni "Okei, näyttää kivalta, mutta ei ehkä minulle". Vaan aikaa kului ja silmä tottui. Aloin haaveilemaan saman tyyppisestä takista itsellenikin. Ei siis ollut, minulle ainakaan, mikään yllätys, kun JUNAROSEn verkkosivuille tupsahti tämä musta-valkoinen kaunotar reipas viikko sitten, että tässä olisi kevättakkini. Onhan minulla jo trenssi, mutta jotain siihen kuuman toppatakin tai villakangastakin ja trenssin väliin olisi kiva saada. Tässä oli vastaukseni. Aika minimaalisella vuorella varustettu takki, johon sitä kaivattua jujua tuovat nuo hihat ja kanttaukset. Kaulukseton takki on jännittävä ja jättää tilaa sille huiville, me kaikki kuitenkin tiedämme, miten huiveja rakastan.

En ehkä olisi osannut hankkia tätä takkia missään muussa kuin mustan ja valkoisen yhdistelmässä. Niin paljon kun väreistä pidäkin, niin ei ole niin minun juttuni takkien kanssa. Paitsi tietenkin punainen. Ei unohdeta tässäkin postauksessa näkyvää kaunotarta joka on vielä tulossa. Tosin tämän tilattuani on tuon hankita uudelleen harkinnassa. Löysin nimittäin vaatekaappia siivotessani kirkkaan punaisen trenssini jonka luulin jo hävittäneeni (oli samassa pukupussissa muuton jäljiltä kuin yksi paksu talvitakki jota en tänä talvena oikein kaivannut). Saa nähdä, toistaiseksi nautin tästä takista.

Mitä pidätte? Hitti vai huti?
Aurinkoa lauantaihin!



I hope I never stop changing.
- Blake Lively - 

I tend not to get on board with latest trends straight away. At least not anymore. I think I have certain type of style and I like to keep it. I think my style to be classic with colours. Not so many patterns for me, but I like when there is that little something on my outfit. I also love coats and living in Finland that is not a bad thing. You need coats here. When I first saw this trend of different colour sleeves on coat I thought "Ok, looks nice but maybe not for me". Time went by and I when I saw this great black and white on JUNAROSE webpage around a week ago, I wanted to have that as my new spring coat. Starting now actually. It's not that cold anymore and this gives that something little to every outfit. Being black and white it is still quite modest one. I could not think of my self wearing that many bright colours - but red off course, for some reason that seems to always be something I want to have.

What do you think on this one? Good for a spring?
Lovely Saturday!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Todella hyvännäköinen takki, wautsi! On niin näköisesi. :)

    VastaaPoista
  2. KIva takki! Kiva,kun on kahta eri materiaalia :) Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu! Kaksi eri materiaalia antaa hyvin juttua takkiin.

      Hyvää lauantaita!

      Poista
  3. Kivannäköinen takki // minulla oli muuten ihan samanlaiset fiilikset kun näin eka kerran näitä kaksivärisiä takkeja mutta nyt olen jo tottunut niihin. Voisin harkita myös itselleni vastaavaa :)

    kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulanneli! Minusta kivaa vaihtelua nämä takit.

      Hyvää viikonlopun jatkoa!

      Poista
  4. Kaunis takki. Trenssin ja talvitakin väliin tarvitsee jonkun välikausitakin ja tuo näyttää täydelliseltä.
    Kivaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Juuri näin, toisessa paahtuu ja toiseen jäätyy.

      Hyvää viikonlopun jatkoa!

      Poista
  5. Ehdottomasti Hitti! Tosi hyvän näkönen :)
    -Krista

    VastaaPoista
  6. Mun mielestä tuollaiset takit juuri korostaa sitä että on isokokinen. Laihoille teini-ikäisille rimppanoille se kyllä sopii, mutta isokokoisille ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meitä on moneksi ja jokaisella mielipiteeseensä oikeus :)

      Poista
  7. Tosi kiva takki, sopii sulle hyvin! =)

    VastaaPoista
  8. Todella kivan näköinen takki - sopii sulle oikein hyvin :). Tuommoisen takin voisin hyvin kotiuttaa itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura. Minä tykkään niin takin mallista kun väreistäkin :)

      Poista
  9. Tosi mukavan näköinen välikausitakki ja ihan sun oloinen. Kivaa viikkiksen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. Välikausitakkeja tuntuu tänä vuonna tarvitsevan jo aikaisin :)

      Poista
  10. Hyvännäköinen takki ja pirteä juuri kaksi värisenä, tykkään!! Sopii sinulle hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kaksivärisyys on kiva lisä ja tekee sitä jotain juttua takkiin :)

      Poista
  11. Näyttääpä tosi hyvältä! Minulla on vähän vastaava takki, tosin vaalean sijaan se on vihreä mustilla hihoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kovalta. Vihreä on kaunis väri mutta ei niin sitten yhtään minun väri :)

      Poista
  12. Vautsi miten kiva takki! Onneksi mäkin olin kaukaa viisas ja ostin talvella takin kevättä varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksua tommonen ennakointi kyllä! Vielä kun se kevät tulis :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!