Not so casual


Olen aina ihaillut tapaa, jolla naiset kokovat asukokonaisuuden.
- Rachel Roy -

Torstaina töissä olikin vähän vähemmän rento päivä. Iltapäivällä viipotettiin palaveriin jossa oli suotavaa pukeutua asiallisesti. Itselleni uskollisena kaivoin jälleen suosikkeja kaapista. Jos menee tiukkaan palaveriin, niin kaikkein vähiten sitä haluaa tuntea olonsa epämukavaksi vaatteissa jotka sinulla on yllä. Niinpä villasekoite jakku oli jälleen paikallaan, kauluspaidan ja vähän edes rennomman farkkuhameen kanssa. Tässä kokonaisuudessa hame on mielestäni hyvinkin asiallinen, tottahan sen saisi asustettua alaspäin. Kengät puolestaan ovat joululahjaksi itselleni ostamat Hilfigerin nilkkurit, joilla on ollut harmittavan vähän käyttöä. Ei siksi, että ne olisivat epämukavat, vaan kun meidän piha on useamman viikon ollut täynnä semmoista muhkuraista jäätä, niin kyllä siinä matalilla kengillä joissa on todella hyvät pohjat on menty. Näiden aika on kun se jää lähtee pois ennen baltsuja ja tietenkin taas syksyllä kun ilmat viilenevät. Kunnon lumellakin näitä tuli pidettyä, mutta jää, sen kanssa olen varovainen.

Perjantaissa kuulkaa oltaisiin taas, viikonlopun suunnitelmiahan olen yleensä tupannut kertomaan ja niitä on nytkin, mutta nyt vaikenen kuin muuri koska suunnitelmat ovat yllätys kohteelle enkä ole ollenkaan varma, etteikö hän tätä postausta lukisi. Sen verran voin valottaa, että upea viikonloppu poissa pääkaupunkiseudulta on tulossa ja mahdollisuuksien mukaan kuvaan tätä reissua, ainakin koetan kertoa ensi viikolla, mistä oli kyse.

Millaisia viikonloppusunnitelmia teillä on?
Onko jollain jotain vähemmän salaista suunnitelmaa?

Aurinkoista perjantaita ja hyvää alkavaa viikonloppua!


I have always admired the way women put outfits together.
- Rachel Roy - 

Yesterday I had not so casual office day and for that I wore not so casual outfit as well. Wearing my favourite grey blazer that always seem to look good. With some white blouse, good fitting shoes and denim pencil skirt. Skirt was my adjustment on being not that official. And with this outfit I think it looks good like this. Denim skirt can be dressed in so many ways, this being more official one of those ways. a lot of old favourites again on this outfit.

Sadly I must say, I have not used those shoes as much as I would have preferred. They are really good on my feet and good to walk into. Out yard is really slippery at the moment, so in effort of not dancing ballet every morning those shoes have not been used so much. Slippery road is tough enough, with heels it worse. But due to a special day I chose these ones. They are still my favourites, so I tend to ue them when I can. After the Ice is gone I believe I wear them a lat more.

Any thoughts on the outfit?
Great Friday and beginning of the week?

Jakku/Blazer: Mexx (old) // Pusero/Blouse: Mexx (old) // Huivi/Scarf: Mulberry //
Hame/Skirt: Mark's and Spencer // Kengät/Shoes: Tommy Hilfiger // 
Laukku/Bag: Longchamp 


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Kaunis bleiseri! Kylläpä pistää silmään nurmikko helmikuussa, apua! Meillä on vielä lunta, mutta vesi tippuu... Kivaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Tuo on eteläsivu, eli aurinko paistaa koko päivän tuohon ja ei siihen kovin montaa aurinkoista päivää tarvita, että se lumi katosi :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Virallinen rakastuminen Longchampin laukkuun! Itse tilasin aivan unelmalaukun River Islandilta juurikin eilen, nyt vain kiivas odotus että se saapuu luokseni! :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on harvinaisempi malli jota valmistettiin aika pienen oloinen erä. No ei kyllä kovin avuliasta sanoa näin, mutta niin se on. Itse sain toimeliaalta Äidiltä tämän joululahjaksi pari joulua takaperin.

      Toivottavasti uusi laukku on juuri sellainen kun sen pitikin olla :)

      Poista
  3. Ihana bleiska! Tosi kivan näköinen struktuuri tuossa kankaan pinnassa. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna. Tuo on ihan mun suosikkini talvisin, villakankaisena se jää ensimmäisenä kyllä myös pois käytöstä, vaan vielä on mainio pidettävä :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  4. Kiva kokonaisuus! Tuo bleiska on tosi kivan näköinen :)
    Muksaa perjantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janet. Se on ihan mahtava, harmittaa ihan että en aikanaan ostanut useampaa ;)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Täällä istutaan Onnibussissa kohti Jyväskylää ja blogiystävää tapaamaan.
    Ihanaa ylläriviikonloppua sinulle. Toivottavasti ylläri onnistuu täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaa kivalta tuollainen viikonloppu.
      Toivotaan, että onnistuu, huomenna näkee aamusta. Hyvää ystäväviikonloppua!

      Poista
  6. Oi, Hilfigerit! <3 Sellaisista olen itse vain haaveillut...
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat muuten mahtavat kengät jalassa ainakin minun koipeeni. Useammat tullut hankittua eikä yhtään kaduta kun missään muissa en sitten kulkisikaan. Omassa käytössä myös kestävät hyvin kulutusta eli hintansa väärti vaikka tyyriin puoleisia ovat.

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  7. Kaunis jakku ja farkkuhameen vuoksi kokonaisuus ei ole liian pönäkän tärkeilevä. Tosi kiva asu! Kivan kuuloisia suunnitelmia sulla, joten hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. Sitä minäkin ajattelin, että vähän rentoutta kun nyt en kuitenkaan koe, että tarttisi ola pönäkän tärkeilevä vaikka tiukkaa asiaa olikin :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Ihana asu ja mutta kasvosi oikein hehkuvat muuten. Ihana meikki ja on sulla kyllä aivan uskomaton iho!

    Ihanaa viikonloppua Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiia <3 Mulla on myös asiansa osaava ja erittäin hyvä kosmetologi jolla kävin tällä viikolla ;)

      Hyvää viikonloppua! <3

      Poista
  9. Voi Satu miten olet taas nättinä! Rouva taas oikein hehkuu! Ja kokonaisuus on oikein nätti ja käy sinulle hyvin :)
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annu! <3 Hehkusta sanon kuten Tiiallekin, osaava kosmetologi ;)
      Hyvää viikonloppua <3

      Poista
  10. Asu näyttää tosi hyvältä! Toivottavasti oli onnistunut viikonloppu, kerro ihmeessä lisää :)
    Täällä ollaan viikonloppu vietetty kipeän lapsosen kanssa neljän seinän sisällä, toivottavasti ei tartu tuo megaflunssa itselle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia! Viikonloppu on ollut ihan mahtava, kuvia on aika vähän mutta sanoja riittää. Toivottavasti teillä on lenssu jo helpottanut :)

      Poista
  11. Olet niin hehkuvan kauniina näissä kuvissa! :) Tyylikäs asu! Ihailen aina näitä sun asuja, ja mietin et voi kun omaankiin työhön voisi pukeutua noin tyylikkäästi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Se on kyllä onni että saa pukeutua töihin. Vaikka joskus yhtä tuskaa. Tänäkin aamuna lensi puolet vaatekaapin sisällöstä sovituksen jälkeen lattialle :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!