Oh hello there lovely one


Onnea ei voi ostaa, mutta laukkuja voi ja se on tavallaan sama asia.

Jos totta puhutaan niin ei se ole, mutta kun on muutenkin onnellinen niin uusi laukkuhan saa vaan entistä enemmän hymyilemään. Niin kävi eilen kun kotiin tullessa tämä kaunotar odotti keittiön pöydällä. Kerroinkin punaisen Longchampin postauksessa, että olen samaan syssyyn ostanut kaksi. Tässä se kaunotar nyt sitten on. Selvästi enemmän elämää nähnyt ja heikommassa kunnossa kuin punainen, mutta hinta oli sen mukainen. Jos totta puhutaan, niin tämä oli hinnallisesti kyllä todellinen löytö.

Itselleni mieluisan ja samalla harvinaisemmankin jollain tasolla laukusta tekee minusta väri. Tumman sinisiä laukkuja ei ihan jokaisella tule vastaan ja senkin takia en epäröinyt hetkeäkään tämän kanssa. Nahkaa saa elvytettyä kyllä eloon ja hyvään kuntoon, se ei ole ongelma. Toisaalta näissä laukuissa on minusta myös luonnetta. Eletty elämä näkyy ja se saa näkyä.

Tämä on malliltaan kovin samanlainen kuin ruskea kaunotar, joka hyllyssäni on. Sanoisin ainakin soljista päätellen näiden olevan samalta ajalta. Mikä se aika on? Sanoisin edelleen 1980-luku. Jokin näissä laukuissa vaan henkii sitä aikakautta, mutta saatan olla kyllä väärässäkin. Niin tai näin, niin ahkeraan käyttöön pääsee tämäkin varmasti. Ei uusissa laukuissakaan mitään vikaa ole, mutta olen minä kyllä vähän näihin vanhoihin kaunottariin ihastunut enemmän. Hauska ja edelleen kohtuu hintainen harrastus, tämä ja punainen irtosivat yhteensä alle 150€:lla. Sillä hinnalla uutta ei kyllä saa.

Tänään suunnitelmissa on myös kuvata kierrätyskeskukselta säästynyttä tavaraa. Jos saisin blogikirppiksen kasaan ja myytyä noita. Ei mitään ihmeellisempiä merkkejä, mutta se on aina lisää Irlannin shoppailurahaa. Sekin reissu on tulossa vähän vajaa kuukauden kuluttua ja olisi hyvä varustautua sinnekin.

Upeaa lauantaita!



You can't buy happiness but you can buy bags, and that's kind of the same thing.

Well, not really, but when you are happy, getting a new bag makes you even more happy. At least I was happy to get this lovely blue one yesterday. At the same time with my new red one I also spotted this lovely blue one.  This was, as you can see, not in that good of condition. But the price was also good, or let me say, with post fee, this one was a real bargain. I happen to like the shape of this, similar to my brown one, I think they might be on the same era. Again, I'm not sure whuch that is, but I would like to say 1980's. Don't know why, something on these just speak to that time for me.

Non the less, two new lovely bags, thether well under 150€ so I think I'm more than happy with pricing as well. Today I will take some photos on stuff that I will sell, let's hope there is a blogsale soon, so I can have some shopping money for Ireland. That trip is only some weeks away, can't wait!

Lovely Saturday!


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Oi Irlanti, sinne minäkin haluaisin matkustaa. Jos tykkäät Irlanti aiheesta kirjallisuudessa niin kokeile Hanna Tuurin Tuulen maata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan harkintaan kirjan. Lukupinossa on aika monta kirjaa tällä hetkellä ja aikaa ei tunnu olevan näillekään, mutta koetetaan :)

      Poista
  2. Olisin kiinnostunut kirppiksestä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se sieltä tule vielä, kuvaaminen ja postausten tekeminen on kyllä haaste :)

      Poista
  3. Jotain hyvin kasarihenkistä siinä kyllä on, myös värinsä puolesta. Kuukkeli löysi tämän https://www.etsy.com/listing/153145442/french-vtg-navy-blue-leather-longchamp?ref=sr_gallery_24&ga_search_query=longchamp+bag&ga_search_type=vintage&ga_view_type=gallery

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin samaa, aika monessa samanlaisessa laukussa sanottiin olevan 80-luvuta, joten siihen tuota arviotakin nojaan enemmän.

      Poista
  4. On kyllä kivan näköinen tuokin ja jos kerta oli vielä sopiva hinta, niin mainio löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hinta oli kyllä lähempänä polkuhintaa nahkalaukusta ;) Kiva saada jokin erivärinen laukku kokoelmaan :)

      Poista
  5. Kaunotar on tuokin - mutta se punainen. Voi ja oi;)
    Kivaa viikonlopun jatkoa sinne sekä sinulle että Kotinörtillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaisessa on puolensa, mutta joskus on päiviä kun punainen on liian... no punainen, silloin sininen on ratkaisu :)
      Hyvää viikonlopun jatkoa Ladylle! <3

      Poista
  6. Mukavan näköinen laukku tämänkin on ja sininen on hyvä lisä laukkuvalikoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. Sinistä ei ollut vielä, vähän erilainen kokeilu :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!