Pikavoitto

 
Miina Turunen ja Mari Perankoski
Kuva © Charlotte Estman-Wennström
 
Jos naurat paljon, ovat vanhetessasi ryppysi oikeassa paikassa.

Nauru on asia, jota ei elämässä voi koskaan olla mielestäni liikaa. Hyvän lisänsä siihen tuo hyvä teatteri, joka voi sekin naurattaa hyvin eri tavoin. Yksi tapa pidentää ikää eli nauraa makeasti tuli koettua eilen illalla Helsingin kaupunginteatterin näytelmän Pikavoitto muodossa. Minä latasin Pikavoittoon aika korkeat odotukset, kyseessä on kuitenkin Kiviä taskussa –kirjailija Marie Jonesin uusi komedia. Se kertoo kahdesta naisesta, jotka helppo raha houkuttelee ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin. Siis takuuvarmaa ja kepeää?

On myönnettävä, että Marie Jones on onnistunut henkilöimään jotain hyvin irlantilaista Pikavoittoon. Nauruhermoja kutitteleva näytelmä pelaa kahden naisen valinnoissa, elämän ahdingossa ja erilaisuudessa, joka tuodaan esiin osuvan komedian voimin. Kahden naisen näytelmässä näyttelijät tekevät työnsä huolella eläytyen ja jokainen ele on hiottu loppuun saakka. Helppo raha houkuttaa, vaan entäs kun on kristillinen kasvatus ja omatuntokin olemassa? Monitahoinen näytelmä saa ajattelemaan, mutta ennen kaikkea se nostaa hymyn huulille ja yleisön poistumaan hyväntuulisena.

Teatterin suurkuluttajana ilahdutti huomata, että tämä näytelmä veti monen ikäisiä katsojia. Ei ihan perheen nuoremmille, jokunen kirosana tulee kyllä esiin. Vaan yleisössä oli useampi teini-ikäinen, joka tuntui nauttivan näytelmässä siinä missä vanhempikin katsoja. Upea nähdä, että teatteri suuntautuu monen ikäiselle ja tämä jos mikä on mainio myös teatterin untuvikolle koettavaksi. Eikä sitä irlantilaista huumoria ole tarve aristella, samat asiat ne naurattavat täällä pohjolassakin.

Hyvää perjantaita!

HKT on Blogin yhteistyökumppani. Linkit vievät teatterin sivuille eivätkä tuo bloggaajalle rahaa.

Miina Turunen ja Mari Perankoski 
Kuva © Charlotte Estman-Wennström

Lovely Finnish play, but only in Finnish. Lovely Friday!

Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Tämä kappale olisikin hauska nähdä! Aivan liian harvoin tulee käytyä teatterissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teatteri tuntuu monesti uppoavan siihen "en ole ehtinyt varata lippuja" luokkaan. Itse varaan useammat kerralla niin tulee mentyä :)

      Poista
  2. How fun! Great pictures!
    www.amemoryofus.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!