Sunday


Elämä on sunnuntai. Edessä ja takana on huonoja päiviä, mutta kun ottaa päivä kerrallaan niin elämä on hyvää.

Olen monesti sunnuntaisin kirjoittanut erilaisemmista aiheista kuin pelkästään pukeutumisesta tai kosmetiikasta. Tänä sunnuntaina ajatelin mieleni antaa levätä. Antaa mielelle rauhan ja tehdä suunnitelmia. Tehdä suunnitelmia kesälle, sillä joulukuussa alkaneessa pyörityksessä ne ovat jääneet tekemättä. Viime kesänä ehdin tekemään ja kokemaan vaikka mitä, mukana oli niin spontaania tekemistä kuin suunniteltuakin reissua. Samaa sitä toivoo tälle vuodelle, joka tarkoittaa vääjäämättä pientä suunnittelua. Joten sunnuntain ohjelmassa olisikin kalenterin esille kaivaminen ja kesätapahtumien katsastaminen. Mihin mennään tänä kesänä ja mitä tehdään.

Joko teillä on kesäsuunnitelmat valmiit?
Hyvää sunnuntaita!




Some summer planning. Great Sunday!

Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Muutamia juttuja jo on, kesän alussa juhlimme hopeahääpäiväämme pienessä piirissä. Hääpäivä on jo aiemmin, mutta koska suurin osa ystävistä on opettajia, niin valitsimme päivän kesälomalle. Pääsiäisen aikaan monet ovat reissussa ja se olisi se oikea ajankohta. Nyt yritetään toisen kerran Islantiin, matka kesäkuun alkuun on varattu. Loppukesä kulunee Kainuussa liikkuen ja rentoutuen, Suomussalmi Rockissa soitan Nokkis-bändissä nokkahuilua ja ehkä tällä kerralla huiluakin. Scorpionsien keikka kiinnostaisi myös kovasti, loppukesällä marjastusta.
    Minne te suuntaatte matkanne?
    Mukavaa pyhän jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti kyllä hyvä pitää hääpäivän juhlinta kun osuu kaikkien loma sopivasti. Täällä pidän kovasti peukkuja sen Islannin kanssa! <3
      Meillä reissu on vielä vähän auki, mutta vaihtoehtoja oikeastaan enää kaksi, joten paljon paremmissa kannattamissa mennään jo :)

      Poista
  2. Merellä aion viettää mahdollisimman paljon aikaa nauttien auringosta. <3

    VastaaPoista
  3. Ihana, kun puhut jo kesästä! Ihania kuvia myös! Kesäksi on joitain suunnitelmia jo mielessä :) Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se hiljalleen on sitäkin ajateltava, tulee yllättävän nopeasti eteen ;)

      Poista
  4. Ei ole vielä kesäsuunnitelmia. Isoin kohokohta kylläkin on nuoremman nuoren neidin paluu maailmalta.

    VastaaPoista
  5. Voikun tuli ikävä kesää // minun kesä menee sen valkoisen pallon perässä juoksemiseen ;)

    kivaa alkavaa työviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä tulee, nämä kuvastavat kyllä minulle kesää nämä kuvat :)
      Hyvää alkavaa viikkoa myös, minulla onneksi vain nelipäiväinen ;)

      Poista
  6. Täällä on kyllä kesäsuunnitelmat aivan levällään, ei vielä edes tietoa kesäloman ajankohdasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sentään on jo loma-ajankohta, kauheasti muuta ei kyllä ennen eilistä ollut :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!