23.4.2015

Casual day, casual outfit


Minulla on järjetön pelko hukata hyvä asu, merkityksettömänä päivänä.

Onneksi bloggaajana sen kokonaisuuden voi ikuistaa ja tuoda esille, vaikka päivä ei olisi niin kovin erikoinen. Paitsi että viime sunnuntai oli. Se oli nimittäin kaikin puolin täydellinen vapaapäivä kaikin puolin täydellisen vapaapäivän asun kanssa. On myönnettävä, että aloin hiljalleen kyllästymään siihen faktaan, että vapaalla tuntui ylläni aina olevan vain farkut ja neule. Koetin siis valita jotain muta. Totta kyllä, farkut ne on tässäkin jalassa, mutta mitä sitä ikinä muuta pukisin vapaalla päälleni? Tällainen farkkutyttö? Joten tutussa ja turvallisessa alaosassa siis mentiin, vielä turvallisimmilla kangastossuilla. Yläosa on kuitenkin edes himpun verran erilainen. Raidallinen pusero tuo vähän virkeyttä ja raikkautta kokonaisuuteen ja Äidin tekemä neuleliivi valkoisena raikastaa entisestään. Minusta ainakin varsin kiva ja toimiva vapaalle tämä kokonaisuus.

Täydellisestä vapaapäivästä, joka sisälsi vain hyvää oloa ja paljon naurua päästiinkin sitten totaaliseen katastrofi viikkoon. Tiedättekö sen tunteen kun kaikki suunnitelmat tuntuvat muuttuvan hetkessä? Kun et ole varautunut mihinkään. Tällä kertaa tämä kriisi on niin kotona kuin töissäkin jylläävä flunssa-aalto. Se nimittäin seisauttaa aika tehokkaasti. Koska vielä ei ole näkynyt merkkiä flunssasta on täällä tyydytty kiskomaan c-vitamiinia tablettina ja hedelmien muodossa ja pesty käsiä ahkerasti. Ennen kaikkea on toivottu, että koko lenssu ei iskisi, sillä tällä viikolla olisi vielä vaikka mitä kivaa kaikkea juttua edessä.

Eikä edes vähiten odotettu on Indiedayssin päivä- ja iltatapahtuma, jotka odottavat lauantaina. Päiväkokonaisuus on jo hanskassa, iltakokonaisuus vielä hiomista vajaa, mutta sen suhteen on vielä "hyvin" aikaa. Ainakin panikoitua jos ei löytää sitä täydellistä kokonaisuutta. Vaikka mekon löydyttyä jaksaisin uskoa muiden osasten kolahtavan vielä paikalleen kauniisti.

Miten teillä on viikko sujunut? Oletteko säästyneet kevät lenssulta?
Hyvää torstaita!


I have irrational fear of loosing great outfit on an insignifigant day.

Casual day, casual outfit. That is the thing on this Sunday outfit. I must addmit, I was quite fed up with the jeans and knitwear combo I'm used to wear on casual days and wanted to have something more. That something more was jeans, yeas (what else would I ever wear?) but also some stripped blouse and knitted vest my Mom made for me. Something I could maybe wear at the office as well, at least on casual Friday. But deinately giving the leisure day vibe.

What do you think?
Lovely Thursday!

Pusero/Blouse: YourFace // Liivi/Vest: Mom made // Farkut/Jeans: JUNAROSE //
Kengät/Shoes: Fred Perry // Laukku/Bag: Longchamp


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

14 kommenttia:

  1. Kaunis rento kokonaisuus! Täällä vielä vähän kevätlenssun jämiä jäljellä, harvinaisen pitkään tuntui tällä kertaa kestävän :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näin olen ymmärtänyt, että se lenssu on harvinaisen sitkeä :)

      Poista
  2. Kiva ja rento asu. Äitisi neuloma liivi on tosi kaunis ja sopii varmasti moneen menoon ja asuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kaunis, menee monessa ja toimii monen kansa yhteen.

      Poista
  3. Junorosen farkut näyttävät todella hyviltä ylläsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisabete, ihan turhaan en näitä luottofarkuikseni tituleeraa ;)

      Poista
  4. Kivoja kuvia, tuntui että hyvä mieli tarttui :)

    VastaaPoista
  5. Kiva raikas kokonaisuus ja ihanat kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulanneli. Vähän jotain erilaisuutta kuviin, ettei aina samaa ;)

      Poista
  6. Nuo farkut on kivan näköiset , sopivasti revityt, ei liikaa . Raitapaita piristää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneaulikki. Nuo ovat niin suosikkini farkuista että pidän niitä viikoittain. ihan mahtavat :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!