21.4.2015

Friday blue and white


Luo elämä joka tuntuu hyvältä, ei vain sellainen joka näyttää ulkoa hyvältä.

Luin viime viikolla artikkelia eri värien käytöstä ja siitä millaisen mielikuvan ne antavat. Sinisen ja valkoisen yhdistelmää pidettiin luotettavana ja rauhallisena kokonaisuutena. Siitä inspiroituneena kaivoin pelkkää sinistä ja valkoista toistavan kokonaisuuden perjantaina päälleni.  Toisaalta tämä on kyllä kokonaisuus, johon ei kovin paljon tarvitse, ainakaan omalla osalla sitä inspiraatiota, vaatekaapin ihania luottovaatteita jokainen.

Vaan mikäs siinä kun kokonaisuudessa viihtyy ja tuntee olonsa hyväksi. Jaksaa viipottaa paikasta toiseen koko päivän, ensin töissä ja sitten töiden jälkeen. Aurinko ja koko ajan lisääntyvä valo on tehnyt selvästi tehtävänsä, jaksaminen on lisääntynyt ja menoja tuntuu kertyvän illalle vaan mielelläni minä menen ja teen kun jaksamista riittää. Elämäntapaprojektilla lienee myös vaikutusta jaksamisen lisääntymiseen, ranteessa kilkattava aktiivisuusranneke tuo oman lisänsä tähän. Ehkä se todiste on siinä, että jaksaa pitkän työviikon jälkeen perjantaina vielä hymyillä kuvissa.

Hyvää tiistaita!



Create a life that feels good on the inside, not one that just looks good on the outside.

Last week I read, that combining blue and white gives a professional look to people. Inspired from that, I putted this outfit on Friday. Not that I need to be inspired to wear blue and white. Both my favourite colours and at the same time, all these my favourite clothing. But maybe you need these days when you just wear your favourites and go on with those.

Lovely Tuesday all!

Jakku/Blazer: Mark's and Spencer // Pusero/Blouse: Esprit // 
Farkut/Jeans: JUNAROSE // Kengät/Shoes: Fred Perry // 
Huivi/Scarf: Longchamp // Laukku/Bag: Longchamp


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

21 kommenttia:

  1. Kiva ja mukavan näköinen kokonaisuus! :) Aurinkoista tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, tuossa kokonaisuudessa on kyllä hyvä olla :)
      Aurinkoista tiistaita! <3

      Poista
  2. Piti oikein miettiä, että niinhän se tosiaan on, että sinivalkoinen henkii luotettavuutta (ja raikkautta mun mielestä). Tuli ekana mieleen Finnair (en tiedä nykypäivän tilannetta, mutta ennen ainakin sinivalkoisiin siipiin luotettiin) ja Avainlippu-tuotteet ja Poliisi. Ei tosin asuihin liity (paitsi ehkä lentoemännillä ja poliiseilla, jotka molemmat on luottamusta herättäviä), mutta oli ekat mielikuvat.

    Ja siis todellakin kivalta näyttää sun asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että Suomessa varsinkin tuo yhdistelmä tuo mieleen monia eri tyyppisiä yrityksiä, joissa samoihin on luotettu. Sopii tuo sininen vaalealle skandinaaville kyllä hyvin :)

      Kiitos Annukka <3

      Poista
  3. Ihanan raikas yhdistelmä - ja niin olet raikkaan näköinen itsekin!
    Blogissani vastauksia viime kesäkuussa minulle laittamaasi haasteeseen - nimimerkillä "hitaamminkin ehtii";)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady! Oi pitääkin mennä ihmettelemään jahka sinne saakka kerkiän :)

      Poista
  4. Itse olen metsästellyt valkoisia bleisereitä mutta mieluisaa ei vielä ole vastaan tullut. Ihanan raikas ja puhtoinen tuo sinun kokonaisuus. Oikein Suomineito ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se oikea löytyy, valkoinen on upean raikas väri jolla saa vähän sitä jotain raikkautta jokaiseen kokonaisuuteen :)

      Poista
  5. Nanni vei sanat suustani! Upea Suomineito<3

    VastaaPoista
  6. Kaunis kokonaisuus. Tämä valkinen bleiseri on ihana ja sopii sulle hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Valkoinen on kyllä kaunis väri ja toimii keväällä todella hyvin :)

      Poista
  7. Ihana asu! Sulle kyllä sopii hyvin tuo sini-valkoinen yhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu :) Sininen on kyllä niin mun luottoväri :)

      Poista
  8. Asusi on mukavan raikas. Tykkään itsekin sinisen ja valkoisen yhdistelmästä, ja huivi on ihan huippu!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihanan raikas asu, tykkään mielettömän paljon <3

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!