11.5.2015

Friday night fever


Parhaat muistot syntyvät hulluimmista ideoista.

Perjantaina oli aika juhlia hetki jos toinenkin ystävien kanssa. Koska ollaan näin lähellä kesää niin oli aika kaivaa esille kesämekkoja juhlavaatteiksi. Ensimmäisiä käsiini osuneita oli tämä viime kesänä tuhdista alesta ostettu pitsimekko. Ellen väärin muista maksoin mekosta 17€ ja vaikka tämä töihin onkin liian lyhyt, niin tämä pääsee kyllä kesällä muuten oikeuksiinsa muutoin. Pitkät kesäpäivät ja illat ovat tälle mekolle oikeita paikkoja vaan niin oli mustaan yhdistäminen juhlassakin. Eiköhän tämä nähdä vielä, useamman kerran blogissa eri yhdistelmillä, sen verran monta kertaa tämä oli viime kesänä käytössä ja useampi kokonaisuus tuli mietittyä tämän kanssa jo pidettäväksikin.

Kesävaatteista kengät ovat varmaan olleet suurimmalla käytöllä muiden uinuessa vielä kaapissa. Sen suurempaa määrää niitä ei ole, muutama kesämekko ja muutama ohut pusero. Niin ja tietysti pellavahousut jotka saavat kyllä vielä odottaa käyttöään. Kokemuksesta kun tiedä, että ne kun kiskaisen jalkaani niin paluuta ei varsinaisesti enää ole. Sen jälkeen pidä housuja koko kesän yhteen soittoon jalassa farkkujen jäädessä muualle.

Vaan siihen on vielä aikaa, toukokuun kevät on kaunis joten sitä tässä ihastellessa. Lyhyt viikko tiedossa, torstai katkaisee työviikon ja samalla otin sitten perjantain lomapäiväksi kun sellaisia oli vielä jäljellä viime vuodelta. Kolme päivää siis töitä ja neljä vapaata. Ei ollenkaan huono summa tälle viikolle siis. Onko teillä muilla vapaata perjantaita?

Hyvää maanantaita ja alkavaa viikkoa!



The best momeries comes with craziest ideas.

On Riday I had the at most pleasure to have some little party with friends. PArty meant party clothing and so close to summer I was looking for more summery outfit as well. Meaning also takin my summer dresses down and finding this white lace one I got last summer. On the time it was on really good sale, 17€ if I remember it correct and for that price I've been using it a lot.  Too short for office, but for those hot long summer days and evenings this one is perfect. Together with black this made quite good Friday outfit as well. 

What do you think? Good for party?
Great Monday and good new week all!

Jakku/Blazer: H&M // Mekko/Dress: JUNAROSE // Kengät/Shoes: Deichmann//
Laukku/Bag: Longchamp // Vyö/Belt: Old, from 1970's


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

32 kommenttia:

  1. Kaunis ja kesäinen mekko, hyvin huomaa sinun pienentyneen. Harmi kun ei nähtykään la!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta kiitos Katja <3 Toisella kertaa ehtii :)

      Poista
  2. Aivan ihana asukokonaisuus. Näytätpä hyvältä tuossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nna. Sitä juhlaan pääasiallisesti koettaa parhaansa ;)

      Poista
  3. Ihana mekko! ♥

    Täällä joudutaan perjantaina ja viikonloppuna töihin, mutta toisaalta alkuviikko kuluu vapaita vietellen niin ei haittaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi. Alkuviikko vapaata ehdottomasti tasoittaa sitä loppuviikkoa huomattavasti ;)

      Poista
  4. Kaunis on mekko :) ja niin on kantajansakin :)

    VastaaPoista
  5. Instassa jo ihastelinkin tätä sinun kaunista mekkoasi ja nyt,kun näki siitä isommat kuvat koneella niin ei voi kuin todeta, että mekko sopii sinulle todella hyvin! <3 Voi kunpa omastakin vaatekaapista löytyisi noin kaunis pitsimekko :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura. Se on kyllä kesään niin toimiva. Täysin heräteostos (hintansa takia) mutta osoittautui todella hyväksi kesämekoksi, jonka käyttöikää koetan muutamasta hellepäivästä saada pidennettyä :)

      Poista
  6. Ihana mekko :) Voi harmi kun ei nähtykään lauantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru <3 Mennään kahville höpöttämään siis ;)

      Poista
  7. Kyllä on upea mekko ja upea nainen. Niin sun mallisia ja ah niin ihanaa pitsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju <3 Pitsi on kyllä kesäjuttu mulla, muutoin kartan, mutta jotenkin tähän mekkoon se sopii :)

      Poista
  8. Ihana mekko! Tykkään mustavalkoisesta kokonaisuudesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna. Mustavalkoisuus on ihan mahtava juttu :)

      Poista
  9. Ihana mekko, ja sopii sulle niin hyvin!

    VastaaPoista
  10. Ihana mustavalkoinen asu ! Mekko on todella kaunis ja sopii sinulle :)

    Kivaa alkanutta viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Mustavalkoisuus toimi juhlassa oikein hyvin ja mekko vaikuttaa olevan kovin monikäyttöinen.

      Hyvää viikkoa!

      Poista
  11. Ihana, herkkä ja iätön mekko. Näytät upealta <3

    VastaaPoista
  12. voikun kaunis pitsimeko // tykkään todella paljon ja näytä upeelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulanneli, tämä on yllättävän monikäyttöinen mekko :)

      Poista
  13. upea nainen ja asu!
    -maija-

    VastaaPoista
  14. Heei,todellakin pitsimekon voi jo kaivaa esiin kun muiden asusteiden kanssa päivittää kokonaisilmeen tähän hetkeen sopivaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näemmä voi, hyvin näkyy toimivan viileämmälläkin kelillä kun vaan laittaa riittävästi päälle muutoin :)

      Poista
  15. Vau mikä upea nainen! Tykkään kyllä hurjasti tästä asukokonaisuudesta, pitsimekot rokkaavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Caelia! Vielä on pitsin kanssa opettelua, mutta hiljalleen :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!