Same, but more smart


Et voi koskaan olla ylipukeutunut etkä ylikoulutettu.
- Oscar Wilde - 

Tämän postauksen kokonaisuus on hyvin pitkälle samanlainen kuin se, joka eilisissä asukuvissa oli. Johtunee siitä, että yläosa on sama ja alaosakin saman tyyppinen vaikka asteen verran virallisempi. Eilisellä ei menty töihin, tässä puolestaan viipotettiinkin sitten koko päivä töissä. Nuo saamani housut ovat muodostuneet hetkessä työpäivien suosikiksi. Ne ovat niin helpot yhdistää niin neuleisiin kuin jakkuunkin ja etenkin neuleiden kanssa niitä on tullut pidettyä. Simppeliä ja siistiä siis.

Kaikkineen kokonaisuudessa, vaikka onkin itselleni uusia vaatteita, niin samoja suosikkeja tässä pyöritetään kuin aika monena muunakin päivänä. Ei muuten uskoisi jos katsoo vaatekaapissa olevaa vaatemäärää, että suunnilleen samoja vaatteita tulee käytettyä. Lienee aika kipata se extra määrä jonnekin, vaan vähän on pelkoa mukana, että jos nyt jonkun niistä kierrätän, niin miten pian kaipaan uutta samanlaista tilalle. Ei nimittäin olisi kerta eikä ensimmäinen kun saman tyyppinen vaatekappale tulee ostettua uudelleen ja uudelleen vaikka ensin ajatteli, ettei tämä ole ollenkaan minun juttuni. Yksi tällaisista on valkoinen jakku ja toinen puolestaan lyhyemmällä hihalla olevat neuleet. Valkoisen jakun olettekin nähneet ja arvatkaa vaan millaisia neuleita on ihan kaksin kappaleihin odottamassa postissa noutoaan viikonlopun aikana.

Vaan neuleissa tunnun viihtyvän pitkästä aikaa paremmin kuin jakuissa vaikka kyllä jakku, etenkin tämä sininen ja se mainittu valkoinen ovat yllä olleet useamman kerran ja säännöllisesti viikoittain toinen on yllä. Raidallinen jakku on myös juttu, jollaisen tunnun hankkivan kerta toisensa jälkeen, pidän reippaasti ja totean, että nyt riitti... pari kertaa olen vanhan antanut pois, nyt en samaa virhettä tee. Olen muutenkin vaatteissa tällainen kausikäyttäjä. Nyt on menossa sinivalkoinen kausi, saa nähdä mitä seuraavaksi tulee.

Upeaa ja aurinkoista perjantaita ja ihanaa viikonloppua!


You can never be overdressed or over-educated.
- Oscar Wilde - 

Yesterdays outfit was one step more casual on this outfit I wore on the same week. What makes this more smart one? Just by getting dirreferent trousers for the outfit, made a huge difference. I dot his quite much, change my outfit on a simple way, since that makes most sense. Why change the whole outfit, when you can change just one or two things. You would not believe that if you would se my wardrobe, so many clothes yet I seem to wear the same ones over again. and why not, they are the ones that I feel most comfy in.

Lovely Friday and great new week all!

 Jakku/Blazer: Esprit // Pusero/Blouse: Lauren Ralp Lauren // 
Kengät/Shoes: Tommy Hilfiger // Housut/Trousers: Gifted // Laukku/Bag: Longchamp
 
Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Samantapaisiin vaatteisiin tulee usein haksahdettua vaikka ehkä se kertoo kehittyneestä mausta, on löytänyt oman tyylinsä?. Joskus olen sovituskopissa miettinyt että vaate on tosi kiva, mutta mikä tässä mättää? No se kun yhtäkkiä tajun, että kotona on kaksi samanlaista vaatetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman tyylinsä löytäminen on ihan mielettömän hyvä juttu! Mulla on muuten sama homma, samoja vaatteita tulee katsottua kerta toisensa jälkeen :)

      Poista
  2. Aurinkoista viikonloppua sinullekin Satu! :)

    VastaaPoista
  3. Jotenkin huomaan näistä sun asukuvista isoja puutteita omassa vaatekaapissani ;) mulla on edelleen valkoisen jakun mentävä aukko paikattavana ja nyt selvästi myös summansiniselle jakulle olisi paljon tarvetta. Ihana asu ja tykkäsin paljon myös jakusta yhdistettynä revittyihin farkkuihin. Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tiennyt tätä jakkua ostaessa, miten paljon sille tulisi käyttöä vaan joka viikko tämä tuppaa päällä olemaan. Sitten on taas pidempää taukoa kun en pidä ollenkaan. Tuntuu kyllä toimivan kaiken kanssa :)

      Poista
  4. Vakuuttava asu - todella business casual! Minäkin pyöritän aika lailla samaa settiä monena päivänä, vaan montaa noin laadukasta vaatetta ei omasta kaapistani löydy.
    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Pukeutuminen on helpompaa kun on muutama klassikko joihin turvata ja joita yhdistellä. Sitten niitä on tullut hankittua "muutama" lisää ;)

      Aurinkoista sunnuntaita!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!