Planning summerholiday


Home is behind, and the world's ahead.
- Pippins song -

Minulle, kuten monesti todettuakin, on Irlanti niin paljon toinen koti kun mikään muu kuin Suomi vaan ikinä voi olla. Ei siis ole mikään ihme, että matkustamme sinne usein, miehelle onneksi maa on samanlainen kuin minulle. Koetamme kuitenkin kumpikin pitää mielessä sanat "käy kerran vuodessa jossain missä et ole koskaan käynyt". Senpä takia tänä vuonna matka käy ensimmäisenä Pohjois-Irlantiin Belfastiin. Tarkoituksena on nähdä kaupungin lisäksi myös mm. Giants Gauseway eikä varmaankaan sovi unohtaa Game of Thronesin muutamia kuvauspaikkoja, joita pohjoisessa on useampia.

Belfastissa vietämme pitkän viikonlopun jonka jälkeen tukikohtana on Dublin josta teemme päiväretket lännen puolelle kahdesti ja ainakin Clontarf on päivä retki suunnitelmissa. Enemmänkin siis kokemuspohjainen reissu tulossa tällä kertaa. Vaikka suunnitelmia on niin minuutti aikataululla ei mennä. Olemme vaan kumpikin sen tyyppisiä reissaajia että ennemmin teemme löysän suunnitelman kun päätämme vasta kaiken paikan päällä.

Millaisia te olette reissaajina? Suunnitteletteko mitään valmiiksi vai mennäänkö paikan päällä sinne minne nenä näyttää?

Leppoisaa sunnuntaita!


Home is behind, and the world's ahead.
- Pippins song -

As for me, Ireland is as close as come as you can get in other country it's no surprise we travel there a oot. But I try to keep the words "Every year go someplace you haven't been" in mind, this year we start with Northern Ireland and Belfast. A long weekend in North, also seeing Giants Causeway and Kings road (the one from Game of Thrones). We were supposed to sray there longer but desided to do things a bit differently and go back to Dublin after four days in North. Why? We booked some daytrips through out the coast so Dublin is our base where to leave and explore the green Island once again. All booked an reserved fo ar August now. Only thing is to just wait. But there is some thing great to look for.

Lovely Sunday all!






Kommentit

  1. Teidän reissu kuulostaa todella hyvältä! :) Itse olen aina halunnut käydä Irlannissa, mutta se ei ole mieheni ykkös toivekohde, joten vielä emme ole päässeet matkalistalla Irlannin kohdalle :).

    Tänä vuonna me aiomme mennä Barcelonan ja olemme hieman jo tutkineet, mitä kaikkea kyseisestä kaupungista löytyy. Emme tee täydellisiä suunnitelmia ennen reissua vaan reissussa suunnittelemme päivän ohjelman edellisenä iltana :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, että se maa ei kaikkia houkuta kuten meitä, joita voisi melkein sanoa houkuttaa ihan liikaakin ;)

      Kyllä minä ainakin pidän etukäteen asioiden selvittämisestä, on itsellä huomattavasti varmempi olo reissuun lähteä kun tietää edes jonkin kohteen jonne mennä.

      Poista
  2. Löysällä suunnittelulla mennään täälläkin. Mukava on aina matkaa etukäteen suunnitella, mutta lopullisesti tekemiset muotoutuu vasta perillä. Mukavaa sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se näinkin, vaan kun lipuista on kyse, en minä emmi. Muuten saattaa jäädä välistä joku tekeminen jota on halunnut tehdä ja se taas kuulostaa kurjalta :)

      Poista
  3. Me siipan kanssa suunnittelemme usein matkat aika tarkkaan ja teemme myös plan b:t kaiken varalle :)

    Irlanti on mahtava matkakohde, olen itse käynyt siellä kahdesti. Vuokra-autolla liikkuen näkee kyllä paljon enemmän. Giants Causeway on mahtava paikka, kannattaa ottaa tukevat kengät jalkaan ja sadetakki mukaan varmuuden vuoksi. Siellä ei tee sateenvarjolla mitään kovan tuulen vuoksi. Belfastissa kannattaa käydä kävelemässä Shankill Roadilla. Mukavaa matkaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ihan varasuunnitelmia tehdä, etenkään tuttuun maahan jota Irlanti on. Pohjoinen on kokematta, mutta lännessä on oltu sitäkin enemmän sitten. Irlannissa pääosin ei taida tehdä sateenvarjolla mitään, missään päin koko maata :D

      Kiitos Belfastin vinkistä, laitan korvan taakse.

      Poista
  4. Minä teen aina karkean suunnitelman niistä kohteista, jotka ehdottomasti haluan nähdä ja sitten mahdollisuuksien mukaan lisäilen vaihtoehtoja, joista sitten valitaan. Esimerkiksi liput esityksiin ja näytöksiin varaan jo Suomessa (Puy du Foun iltaohjelmat on aina varattu etukäteen, koska ne oli loppuunmyydyt, samoin Mallorcan Son Amor, Pietarin Feel like Russian sekä tietenkin koripallon EM- ja MM-liput, samoin ostan ampumahiihdon MM-liput heti, kun lipunmyynti aukeaa). Haen elämyksiä ja kulttuuria sekä historiaa reissuiltani, joten niihin myös keskitymme.

    Mukavaa juhannuspäivää, reissuja on aina kiva suunnitella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, että liput on hyvä hankkia etukäteen jotta ne sitten myös saa ja juuri sellaiset kun haluaa. Muutoin en pahemmin ehkä haluakaan suunnitella, mutta lippujen kanssa en tingi, elämykset haluan kokonaisusina ja sen saa suunnittelemalla etukäteen.

      Poista
  5. Ihan mahtavalta kuulostaa! Mä suunnittelen paljon etukäteen mutta aina ne suunnitelmat muuttuvat paikan päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama täällä, osa muuttuu mutta ihan kaikki ei onneksi. Suunnittelemalla tunnun itse saavan paljon enemmän irti reissusta :)

      Poista
  6. Kuulostaa kivalta reissulta ! Itsekin haluaisin käydä Belfastissa, sillä hyvä ystäväni asuu siellä. No, ehkä joku päivä toive toteutuu :)

    VastaaPoista
  7. Minä myös tykkään suunnitella reissu etukäteen, mutta yleensä paikan päällä olessa ne kyllä aina muuttuvat enemmän tai vähemmän. :) Kivalta kuullostaa reissusi. Oletko Turkuun tulossa kesän aikana? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin ne tekee, mutta joskus jotain valmiiksi, tietää mistä luopuu ;)

      Olemme tulossa, itseasiassa keskiaikaisille tämän viikon viikonloppuna :)

      Poista
  8. Ihanalta kuulostaa lomasuunnitelmat! Minulla ei tämän työpaikan vaihdoksen myötä ole juurikaan kesälomia, mutta mökille olisi tarkoitus suunnata edes pidennetyksi viikonlopuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on täydet lomat vaan on ne uuden työn haasteet kyllä ihania nekin. Toivottavasti pitkä viikonloppu onnistuu!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!