After after work


Hyvät ystävät tekevät hyvistä ajoista parempia ja vaikeista ajoista helpompia.

Aina silloin tällöin, aika harvoin, lähden töiden jälkeen suoraan näkemään ystäviäni johonkin oluthuoneeseen. Pääsin tekemään hyvistä ajoista parempia. Usein tämä tuo mukanaan univelan seuraavalle päivälle kun ei malttaisi millään lähteä kotiin kun on niin kivaa ja pitkäksihän se menee. Ei toki alkoholin takia, sillä jos juon mitään alkoholia, niin se jää säännönmukaisesti yhteen kun seuraavana päivänä on töitä. Monesti menen jopa autolla, jolloin limu tai mehu on se ainut vaihtoehto. Onneksi hyvään tuleen ei todella tarvita sitä alkoholia vaan hyvä seura on ehdottomasti arkipäivän luksusta jolla arjen läpi jaksaa huomattavasti paremmin.

Kuvat on otettu eilen illalla, yhden tällaisen illan jälkeen. Siksi ehkä aavistuksen sumuisia, mutta on sanottava, että oli sen arvoista. Työkokonaisuutena ja samalla todella koko päivän kokonaisuutena palveli kokonaisuus, jossa tuppaan viihtymään töissä hyvin. Kaprit ovat kesähousuina mahtavat ja puserolla ja jakulla pääsee jälleen todella pitkälle.

Millainen suhtautuminen teillä on after workkiin?
Hyvää keskiviikkoa!


Best friends make the good times better and the hard times easier.

Every now and then, not that often though I have after work with dear friends. It's truly making good times better. Many times it means I go to bed too late, thinking I have work the next day, but it is truly worth it. Not that I ever drink more than one, even if that since I usually take my car, but seeing bunch of Friends and talking about everything is truly something that makes things more easy and offers that needed every day luxury. Photos taken after after work, a bit misty, not that much light to offer, but again, worth it.

Do you ahve a habbit of going to after work?
Lovely Wednesday!

Jakku/Blazer: H&M // Pusero/Blouse: Junarose // Housut/Trousers: Junarose //
Kengät/Shoes: Deichmann // Laukku/Bag: Longchamp // Huivi/Scarf: Longchamp


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Kavereiden kanssa on hauskaa lähteä vielä työpäivän päätteeksi istumaan jonnekin - yksille terassille tai sitten ihan vain jonkun kotiin juttelemaan ja teelle. Harmi vain, että useimmiten on kuitenkin jo päivän jaloilla olon ja asiakaspalvelun jäljiltä niin väsynyt, ettei jaksa kuin hinata itsensä kotiin. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Kovin usein ei meinaa aika riittää, vaan kun se riittää ja jaksaminenkin on kohdallaan niin kyllä se energiaakin antaa ihan eri tavalla :)

      Poista
  2. Kiva asu ! Mua harmittaa hirveesti kun muutama vuosi sitten annoin kivat Capri farkut pois, nyt niille olisi taas käyttöä.
    Harvoin jaksan mennä töiden jälkeen minnekään, blogi jutut on melkein ainoita joihin tulee lähdettyä. Nuorten äitinä mulla on jatkuva univelka, en vaan voi nukkua, jos nuoret vielä valvovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Capreilla tuntuu olevan aina silloin tällöin menekkiä. Voin vaan kuvitella, että univelat painavat, niin ei silloin oikein mihinkään lähdekään. Tsemppiä!

      Poista
  3. Käyn todella harvoin afterworkeillä. Luulen että työmatkoilla on suurin osuus asiaan, sekä perheellisenä ei moisille noin vain lähdetä. :))

    Kivaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taisi sitä matkaa olla enemmän kuin se minun 20min huristellen autolla kotiin, niin kovin ymmärrettävää :)

      Hyvää viikon jatkoa!

      Poista
  4. Ilman ystäviä elämä olisi todella raskasta! Itse olen juuri tänään illalla tapaamassa töiden jälkeen yhtä ystävääni, jonka kanssa nähdään ihan liian harvoin. Eikä haittaa, vaikka tulisi vähän valvottua ja huomenna väsyttää. Maailma on näiden kohtaamisien jälkeen kuitenkin aina vähän parempi paikka.

    Ihana casual chic -asu, joka sopii niin toimistolle kuin AW:llekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan totta! Ei sitä jaksaisi ilman ystäviä vaikka sitten tarkoittaa, että väsyttää!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!