Misty Sunday


Pukeudu kuin ylistäisit elämää, et pakenisi sitä.

Sunnuntai. Päivä jolloin pukeutuminen on rentoa ja koko päivän voi omistaa rentoutumiselle. Käväisin pari viikkoa sitten Junarosella ihastelemassa ensi talvea ja kevättä josta myöhemmin. Tähän samaan mekkoon olin ihastunut jokunen vierailukerta takaperin. Uskomattoman kauniin sininen mekko kiinnitti tuolloin huomioni enkä totisesti säästellyt sanoja tätä ihastellessani. Täydellinen leikkaus ja uskomattoman kaunis väri. Yllätykseni on totaalinen kun ihana Heidi olikin säästänyt mallikappaleen minua varten odottamaan. Tätä tulee pidettyä kyllä aivan varmasti ja paljon. Monta kertaa olenkin sanonut, että mekko on maailman paras vaate. Etenkin tällainen perusmekko jota voi muutella mielin määrin tilaisuuden mukaan. Tänään toimistossa hyvin erinäköisellä tyylillä.

Sunnuntai tosin muuten ei ollut mikään kuvaan ystävä keli. Vettä tuli ainakin täällä eri määriä pitkin päivää. Kuvat on otettu hetkellä kun tuntui että vettä tuli kuin sumutuspullosta. Sellainen jatkuva pieni pisarointi jota vastaan kaikki mahdolliset sadevaatteet ja sateenvarjot ovat aivan turhia. Ei se ulos menoa estänyt onneksi.

Joko siellä on palattu töihin? Vieläkö on lomaa jäljellä?
Hyvää maanantaita ja uutta viikkoa!


Dress like you embracing life, not hiding from it.

Sunday, a day to wear casual dress and time to relax. Some weeks I go I visited Junarose, a trip you will hear more later on. What I got there was this absolytely adorable blue dress that just came to store and on their webbage. A dress I fell in love already almost a year ago. What a great peace for work and for leisure. First wear on lady Sunday with hoodie and trainers, also wearing this one today, so office wersion comming up as well. But as Iäve said so many times, dress is the bst things ever to every day wear.

Lovely Monday and great new week!

Huppari/Hoodie: Tommy Hilfiger // Mekko/Dress: Junarose * // Vyö/Belt: Vanha //
Huivi/Scarf: Esprit // Kengät/Shoes: Fred Perry // Laukku/Bag: Longchap

* Saatu blogin kautta / Received through blog


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Ihana kokonaisuus, tykkään kovasti sinivalkoisuudesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Se on sellainen luotto yhdistelmä mulle ;)

      Poista
  2. Voi kun on kaunis mekko, ihana asukokonaisuus.

    VastaaPoista
  3. Kaunis sinisen sävy ja muutenkin kaunis asukokonaisuus! Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sininen on aivan ihana menossa, todella kaunis savuun taittava sävy ;)

      Poista
  4. Kaksi viikkoa on vielä lomaa ja huomenna Helsinkiin jeee.
    Vitsi miten mekot sopii sinulle niin täydellisesti.
    IHanaa viikkoa Satu <3

    VastaaPoista
  5. Aika ihanasti yhdistetty huppari ja mekko. Tykkään, molemmista!

    Ihanaa uutta viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itselle vähän erilainen yhdistelmä mutta kivan oloinen silti :)

      Poista
  6. Myöhästynyt mutta sitäkin lämpimämpi onnitteluhalaus synttärikaimalle!! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!