16.8.2015

Belfast


Älä kuuntele mitä muut sanovat, mene katsomaan itse.

Belfastista on sanottu monia asioita ja se on pidemmän aikaa ollut kaupunki, jonka ehdottomasti halusin nähdä. Ei niinkään siksi, mitä se on nyt vaan mitä se on joskus ollut. Se on ollut maailman suurin pellavan tuottaja, kasvava teollisuuden kaupunki, Brittiläisen imperiumin oikea helmi siltä osalta. Se on kaupunki, joka rakensi vuosikausia Titanicia ja sen sisarlaivoja. Se on kaupunki, joka oli 30 vuotta sotaalueena. Kaupunki, jonka haavat eivät ole vieläkään parantuneet.

Se on käymisen arvoinen, pitkän viikonlopun kokoinen kaupunki lähinnä. Tekemistä ei välttämättä ole viikoksi, ellei ota reissuja kaupungin ulkopuolelle. Meillä reissu alkoi Titanic experience puolelta ja on sanottava, että alun Belfastin historiaa kuvaava näyttely toimi itselleni paremmin kuin Titanicista kertova. Rakentamisprosessista kertova puoli oli paljon kattavampi kuin itse laivasta kertova. Ehkä olisin kaivannut enemmän kuvia, edes piirrustusten pohjalta tehtyjä itse laivasta sisältä. Toisaalta en ole koskaan ollut mikään erityinen Titanic-fani, joten osittain senkin takia valui hukkaan se näyttely.

Sen jälkeen kaupunkiajelu veikin aikaa. Hiljaiseksi veti nähdä kaikki paikat, joita sota oli koskettanut ja miten se näkyy kaupungissa edelleen. Miten 20 vuotta rauhaa ei ole edes arpeuttanut haavaa, joka on edelleen olemassa. Osa kaupungista on rakennettu uudelleen ja osa on vasta ehditty siivoamaan autopommien jäljiltä. Europa-hotellia ehdittiin pommittaa 33 kertaa 30 vuoden aikana ja se on sentään ihan keskustassa. Ihmisten puheista kuulee edelleen, miten lähellä historia on edelleen, miten haavat ovat hätinä alkaneet parantumaan.

Vaan onhan Belfastin parasta antia ovat kyllä välittömät ja aurinkoiset ihmiset. Jokainen on kiinostunut mistä tulet ja mitä pidät kaupungista ja miten olet viihtynyt. Se on kuin mikä tahansa Brittien keskikokoinen kaupnki höystettynä aito-Irlantilaisella välittömyydellä. Jännittävä sekoitus ja käymisen arvoinen paikka.

Oletteko te käyneet Belfastissa? Mitä piditte?
Kivaa sunnuntaita!








2 kommenttia:

  1. Minä olen käynyt Belfastissa pariin otteeseen. Toinen niistä kerroista oli varsin jännittävä. Meille oli saapunut kyläilemään ystävättäreni, ja päätimme lähteä tytöissä junalla Dublinista Belfastiin. Siihen aikaan IRA asetteli pommeja vaikka minne, junaradoillekin. Pommiuhasta välittämättä teimme matkan Belfastiin, onneksi mitään ei sattunut. Kivoja muistoja kaupungista jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen aikaan varmasti, nyt sille on onneksi enää jäljellä vain muistot.

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!