Cliffs of Moher


Lopulta, kadumme vain niitä mahdollisuuksia, joihin emme tarttuneet.

Cliffs of Moher, se paikka Irlannissa, jossa voisin käydä aina vain uudelleen ja uudelleen.  Kotinörtti sanoo, että olen addiktoitunut paikkaan, joka varmasti pitää ihan paikkansa. Rakastan merta ja jylhän kolkkoa maisemaa, jonka tämä paikka tarjoaa. Tai kuten Kotinörtti asian tiivisti: Sun vaan välillä pitää maistaa suolavesi avomereltä tuulevana tyrskeenä. Niin pitääkin. Josta syystä Atlantti on se, jonka koen "omaksi" merekseni. Olin täysin valmistautunut siihen, että tälläkin kertaa meri antaa parastaan vaan olin väärässä. Auriko siivilöityi hopeisena meren pintaan kun Altantti oli liki aalloton. Meren pinta väreili enemmänkin merivirtojen kuin varsinaisen tuulen takia. Pääsimme tämän uskomattoman kokemuksen kokemaan niin maalta kuin mereltäkin. Vasta alhaalta vedestä katsottuna sitä oikeasti käsitin, miten suuret cliffsit oikeasti ovat. Yhden kerran elämässä mahdollisuus? Aivan varmasti, sen verran sanaton olen parin päivän jälkeenkin tätä kuvailemaan, että annan ennemmin kuvien puhua puolestaan. Jos nekään osaavat kaikkea kertoa.

Hyvää tostaita!


 Edessä kaksi Aranin saarista ja taaimmaisena Connemaran niemimaa.

 Pieni vene, jonne meni sellainen 40 henkeä matkustajia heittämällä ja pieni kiven murikka...

 ... sama kivenmurikka muihin kallioihin verrattuna, kallion päällä kolmikerroksinen vartiotorni...

 ... ja lopult vielä sama ylhäältä kuvattuna.


Kommentit

  1. Näitä sun matkakuvia on kyllä ihana katsella - tuonne on joskus itsekin pakko päästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura. Se on upeissa maisemissa ja ihan mahtava paikka!

      Poista
  2. Huimat on maisemat kyllä! Voisi korkeanpaikankammo muistutella itsestään, jos tuolta pääsisi alas kurkkimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei onneksi kohtisuoraan näe alas, vaan on pengertäkin sen jälkeen mutta turvallista se ei enää ole.

      Poista
  3. Cliffs of Moherin uljaat kalliot. Paljon on aikaa kulunut, kun niitä olen ihaillut paikan päällä. Muistan myös mainiot lunnit ja meren kohinan. Nauttikaa! Me olemme.parhaillaan myös upeassa paikassa Suomessa, Örön linnakesaarella, uskomattoman komeissa maisemissa.

    VastaaPoista
  4. Uskomattomat maisemat ! Mullekin Atlantti on se oikea MERi, monta vuotta tuli asuttua sen rannalla ja mikään ei voita suolaisen meren tuoksua ja tyrskyjen äänen kantautumista rantaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin, suolainen vesi kasvoilla on kyllä se aito meri :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!