7.9.2015

Monday outfit and thoughts


Onnellisuus on matka, ei määränpää.

Puhuinkin aikaisemmin siitä, että loman aikana oli ihana vaan jättää jakut ja korot kaappiin ja viipottaa paljon rennommissa vaatteissa. Kolme viikkoa matalissa kengissä jakuttomana, pakko myöntää, että kaipasin takaisin asiallisemman pukeutumisen ja arjen pariin. Kyllä se niin vaan taitaa olla, että siistimmin ja klassisemmin pukeutuminen taitaa olla enemmän se mun juttu. Vaikka toisaalta loma oli hyvä muistutus siitä, että sitä osaa muuntautua erilaisiin tilanteisiin pukeutumista ajatellen. Onneksi sinne töihinkin siis, vähän rennommalla mutta kuitenkin sillä asiallisella otteella.

Totesinkin perjantaina, että Irlannin reissulta ostettu Hilfigerin huivi on ollut ahkerassa käytössä töihin paluun kohdalla. Väreissä kun on palattu niihin samoihin tuttuihin ja turvallisiin siniseen, mustaan ja valkoiseen. Kesäksi ostettu Longchampin laukku on vielä käytössä, menee syksynkin puolelle ainakin omaan makuuni vielä. Laukku on osoittautunut olevan niin sanotusti aivan täydellisen kokoinen ja mietinnässä on sama mustana ja ennen kaikkea nahkaisena. Peruslaukku siis jälleen, juuri tuon kokoista mustaa pitkällä hihnalla ei olekaan. Loppuukohan tämä laukkukuume koskaan?

Vaan laukku saa odottaa, tällä viikolla pitäisi vihdoin valmistua kylppärirempan jonka aloittamisesta tiedettiin jo maaliskuussa. Maaliskuusta saakka on siis seissyt sisustaminen kun ei ole ollut varmuutta miten kylppärin kalusteet lopulta asettuvat, vapautuuko muualta säilytystilaa samalla ja sen jälkeen vielä saanko sittenkin toivomallani tavalla sisustetun eteisen. Eli siis paljon on tehty suunnitelmia, askel kerrallaan mennään, joten laukkuihin ei välttämättä jää hirvittävää summaa, vaan hyvää kannattaa odottaa kyllä.

Aurinkoista ja hyvää maanantaita!


Happiness is a journey, not a destination.

Earlier I mentioned, that I was wearing only flats and no blazers on my three weeks of holiday. I must addmit, it was great getting back to office, wearing a bit more smarter outfit. Quite casual anyway I think, but much more smarten that what my holiday look was. I've been loving the new scarf from Tommy Hilfiger I got from Ireland, and it's back to usual colours of black, blue and white. Becomming my signature ones I think. Let's see what autumn brings. 

Lovely Monday all!



Jakku/Blazer: H&M // Pusero/Blouse: Stockmann // Housut/Trousets: Your's //
Kengät/Shoes: Deischmann // Laukku/Bag: Longhcamp //
Huivi/Scarf: Tommy Hilfiger


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

18 kommenttia:

  1. Kivan raikas kokonaisuus ja huivi on kaunis.

    Muksvsa maanantaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Huivi on aivan ihana, käytössä todella usein :)
      Kivaa viikon jatkoa!

      Poista
  2. Kaunis asu, sininen on kyllä sun juttu! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana toi sun laukkusi ja se sopii täydellisesti asusi väri- ja teemamaailmaan. Mä kun palasin lomalta, niin tuntui tosi vaikealta taas siirtyä toimistopukeutumislinjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Vaan kyllä se menee kohta talviteloille, että voi taas keväällä sen kaivaa esille. Kyllä se vähän mietityttää aamuisin se pukeutuminen vielä, mutta nopeasti tulee rutiini :)

      Poista
  4. Voi Dahlia <3 Ensin sinä lomalla, sitten minä lomalla. Vitsit mitenkä olen kaivannutkaan asukuviasi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se lomaili on aivan ihanaa <3 Kyllä niitä asuja taas alkaa täällä olemaan :)

      Poista
  5. Laukkukuume on ja pysyy ;) ainakin täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin se kyllä on, koko ajan tulee näitä uusia "tarpeita" näemmä :D

      Poista
  6. Kiva asu, ja nyt varmaan pian pitkillä lahkeilla sama, ja seuraavaksi saappailla :) Jakku sopii kaikkien kanssa! Ja tekee tyylikkääksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, monikäyttöinen kokonaisuus ympäri vuoden, sellaiset on ihan parhaita :)

      Poista
  7. Huivi on tosi kaunis ja piristää jo muutenkin raikasta asua. Sen verran minäkin olen jakkuihminen ja siistin pukeutumisen kannattaja, että rentojen loma- tai vapaa-ajanasujen jälkeen oikein kaipaan asiallisempia vaatteita. Ja toisaalta, sitten jos on koko viikko jakkupukumeiningillä, onkin jo ikävä farkkuja. Sellaista se on naisen elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin! Vapaalle ihan eri vaatteet kuin töihin ja viikko toisensa jälkeen jakkuja niin jo on farkkuja ikävä.

      Poista
  8. Todella kaunis asu! Tyylikäs maanantailook! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noora! Kaikin puolin töihin sopiva tämä :)

      Poista
  9. Huivi on kyllä hurjan kaunis! Ja ihana raikas asukokonaisuus muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Caelia, huivia tulleen näkemään kyllä vielä ja todella paljon :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!