23.9.2015

Windy Day


Pessimisti valittaa tuulesta, optimisti odottaa sen kääntyvän, realisti kääntää purjeensa tuulen mukaan.

Viime perjantaina ainakin täällä etelässä alkoi tuuli nousemaan pitkin päivää ja saatiinkin kuin saatiinkin ihan kunnollinen syksyinen päivä. Peltikatto vaan paukkui, vähän jännitti kyllä että lähteekö se irti, vaan siinähän se paikallaan pysyi. Tukka ei kyllä meinannut pysyä paikallaan, mutta harvemmin se perjantaina muutenkaan tuulessa.Syksy sinällään ei ole suosikkiaikaani, ei ainakaan sieltä loppupäästä syksyä. Syyskuussa ja vielä lokakuussakin saadaan onneksi nauttia niistä kauniista ja kuulaista päivistä ja ihastella luonnon kauneutta ja väriloistoa siinä samalla.

Kokonaisuus sinällään on sitä tavallista minua, rento kokonaisuus rentoon perjantaipäivään töissä. Kokonaisuus jossa taitaa olla jokainen osa sellainen, että se on vaatekaappini perusta. Takki on palvellut parisen vuotta, hame vielä pidempään. Neuleen kanssa en edes laske... No, sellaista perusminua kokonaisuus. Ja nyt kun sitä alkaa katsomaan, niin aika pitkälle niistä kaupoista, joista mielellään perusvaatteita ostankin. Espritiin ja Mark's & Spenceriin voi hyvin monesti luottaa, itse ainakin, vaatteiden kanssa joissa ei ole tarve olla ns. mitään kivaa. Etenkin jälkimmäinen on paikka, josta haen mielelläni perusvaatteita. Tai en hae, tilaan verkosta suoraan kotiin. En sano, etteikö vaatteissa olisi jujuja, mutta johan maanantain postauksesta opittiin, että simppelyis ennen kaikkea. Yksi suosikki vielä mainittava, ei tosin kuvan kokonaisuuteen päässyt on Junarose, farkkuja en edes katso enää muualta.

Mitkä ovat teidän suosikkikauppanne? Minkä puoleen käännytte kun on tietyn tyyppinen vaate hakusessa?

Hyvää keskiviikkoa!


Takki/Coat: Mark's and Spencer // Huivi/Scarf: Mark's and Spencer //
Hame/Skirt: Mark's and Spencer // Neule/Knit: Esprit // Kengät/Shoes: Esprit //
Laukku/Bag: Longchamp


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

8 kommenttia:

  1. Rento, mutta kiva asu. On tosiaan ihan sun oloinen ja näköinen, tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. Jotenkin tuo kokonaisuus ihan vaan ilmoitti olevansa kaikin puolin minä :)

      Poista
  2. Ihana punainen huivi <3 Kiva rento asu minunkin mielestä ja välillä tosiaan sitä taitaa olla pessimisti, välillä optimisti ja välillä realisti. :) Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Kaikkea noista suhtautumisista kannattaa joskus kokeilla ;)

      Poista
  3. Ihana piristys tuo punainen huivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, punainen piristää joka kokonaisuuden :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!