Burgundy skirt for Autumn


Syksy kantaa enemmän kultaa taskuissaan kuin muut vuodenajat.
- Jim Bishop -

Syksy ja ilmojen viileneminen on tuonut kaappiini jälleen värejä, joita normaalisti en juurikaan käytä. Ilmojen viilennyttyä oli aika kaivaa viininpunainen hame ja jättikokoinen huivi jälleen kaapista esille. Viileähän sitä noissakin vaatteissa meinasi tulla, mutta kokonaisuus itsessään oli sen verran kiva että sitten käveltiin vähän reippaammin. No, lopputuloksena oli lenssu viikon verran ja Kotinörtillä sitten se toinen viikko. Tuskin tosin pelkästään tämä kokonaisuus, sen verran kuitenkin sitkeää pöpöä vaan minkäs teet. Nyt on toivottavasti hetkeksi aikaa tullut sairastettu ja voi taas palata takaisin normaaliin arkeen. Kunnolla syömiseen ja treenaamiseen. Parin viikon paussin aikana kun tuntui, että oikein mitään ei saa aikaan.

Vaan niin se tuppaa menemään, että takaiskuja tulee tuossa paremmin voimisen operaatiossa vaan kun ei anna sen latistaa, niin kyllä sitä vaan nousee uudelleen ylös ja jatkaa. Loppuviikosta oltiin niin sanotusti takaisin raiteilla ja olotila on kohentunut kummasti kun jaksaa jälleen liikkua kunnolla ja samalla tulee sitten syötyäkin oikealla tavalla.

Syysvaatteita ostin myös jokusen verran viikonloppuna, lähinnä tummansinisiä ja harmaita (käsi ylös kuka on yllättynyt värivalinnoista). Niitäkin tullaan varmaan näkemään blogissa vielä, tuntuu että vaatteet tuppaavat olemaan kaikki todella klassisen näköisiä ja värisiä. Vaan eihän se toki haittaa, klassikoita harvemmin on liikaa.

Aurinkoista maanantaita!


Autumn has more gold on it's pocket than any other season.
- Jim Bishop - 

It's time for those thick scarves and other autumn  things from closet. Huge tartan scartf I fell in love already last year, waited to get it out this year as well. Burgundy skirt does all I want from skirt on autumn. It's long enough for office and has that little somethig on it. Coat it self gives nice touch to outfit, that is both classic but has the needed rock 'n roll with it.

Great Monday!


Takki/Coat: Forever21 // Neule/Knit: Esprit // Hake/Skirt: Newlook //
Huivi/Scarf: Asos // Kengät/Shoes: Tommy Hilfiger // Laukku/Bag: Longchamp


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Ah, viininpunainen! Voisin kääriä itseni siihen kokonaisuudessaan joka syksy - vähän vain metsänvihreää ja harmaata sekaan. :D

    Tsemppiä viikkoon, toivottavasti pysyt terveenä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin selvä syksyn väri, eikä minkään muun.
      Vähän on mennyt vielä kipeillessä, mutta hiljalleen jaloillaan ollaan :)

      Poista
  2. Olen kyllä (positiivisessa mielessä) kateellinen sulle, kun osaat käyttää värejä. Mulla menee aina vaan harmaammaksi omat vaatteet sitä mukaa, kun ulkona väriloisto lisääntyy :).

    Toivottelen täältä parempaa vointia ja iloitsen sun muutoksesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vähän mä niitä köytän, aina joskus jotain erilaisia värejä, kuten tuota hametta syksyllä :)

      Poista
  3. Itse olen rykinyt useamman viikon ja lämpöäkin oli jokusen päivän. Sinnikkään sitkas tauti ei voi muuta sanoa.
    Pitkästä aikaa kaivelin neulemekon kaapista aamulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sinnikäs se tämän syksyn tauti, pysyy pari viikkoa sellaisen kröhänä.

      Poista
  4. Upeat värit asussasi - tykkään tuosta kokonaisuudesta tosi paljon!
    Toivottavasti teillä ovat flunssat ohit - täälläkin koeteltiin rankemman kautta vaan vielä tästä noustaan:)
    Ihania syyspäiviä sekä sinulle että Kotinörtillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Kyllä se hiljalleen alkaa olemaan täällä suunnalla jo ohitse :)

      Poista
  5. Aivan täydellisen sävyinen hame! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana kokonaisuus. Täytyypä kaivaa oma burgundihameeni ja pukea se bikerin kanssa. Hei mähän voisin tehdä sellaisen kopio-tyyli-postauksen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ehdottomasti kannattaa kokeilla, ihana jos saat vinkkiä tästä postauksesta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!