JUNAROSE x Viking Line -kilpailu


Tänään olen innoissani kaikesta!

Olen blogissani viimeiset pari vuotta puhunut säännöllisesti yhdestä ja samasta vaatemerkistä, nimittäin Junarosesta. Merkki, jonka farkkuihin luotan nykyisin kerta toisensa jälkeen. Kaapissa ei taida olla kuin yhdet farkut joltain muulta merkitlä, sen verran hyvin ne tuntuvat kerta toisensa jälkeen vain istuvan jalkaani. Vaan on merkillä muutakin, mekkoa, hametta puseroa ja takkia. Kaikkea on tullut kokeiltua ja vaikka vaatteet ovat ihan mahtavia, niin tunnun palaavaan aina vaan uudelleen siihen, että ehdoton suosikkini ovat ne farkut. Etenkin nyt, kun kropassa on tapahtunut kiinteitystä, niin ne farkut tulevat mukana. Vaikka vähän löystyvät niin ovat edelleen hyvännäköiset ja pienempääkin kokoa saa hankittua kun se pienin koko on kuitenkin 42, jonka alle en välttämättä edes housujeni kanssa halua, vaan siihen on turha ottaa vielä kantaa.

Muistan edelleen kuinka ikionnellinen olin, kun sain blogin kautta mahdollisuuden tutustua Bestsellerin ja Junarosen valikoimiin ja edelleen siihen on tarjottu mahdollisuutta. Kipitän innolla joka kerta ihastelemaan showroomille uutuuksia ja joka ikinen kerta siellä on enemmän kuin yksi tai kaksi suosikkia. VParasta, omalta kannaltani farkkutyttönä on se, että ne ikisuosikkini ovat valikoimassa jota saa ympärivuoden. Siihen päälle kun on aavistuksen laiska vielä, niin saan tilattua ne netistä ja kappas, paketti on kotona (tai omalla kohdallani töissä) viikossa.



Parasta näissä vaatteissa on ehdottomasti se, että ne on tehty ajatellen sitä, että haluan pukeutua muutenkin kuin mustaan säkkiin. Pääsen halutessani seuraamaan muotiakin, ei kaikki tosin omaan tyyliini istu, mutta voisin jos haluaisin. Niinpä olinkin enemmän kuin innoissani saadessani kutsun Junarosen ja Viking Linen yhteiselle risteilylle jonne lähdetään sunnuntaina. Jotain tosi mielenkiintoista siis luvassa ja itsellekin ehdottomasti uusi kokemus. Kokemuksiahan allekirjoittanut rakastaa ja ne ovat aina tervetulleita.

Vaan ei siinä ihan kaikki vielä, en minä tätä hehkuttaisi, jos teillä ei olisi mahdollisuus tästä saada iloa irti muutenkin kuin lukemalla eli: Junarose on järjestänyt mahdollisuuden arpoa yhdelle teistä Viking Line Grace risteilylahjakortti! Eikö ole mahtavaa?

Kommentoimalla postaukseen voit siis sinäkin päästä Viikkarille keinumaan aaltojen tahtiin. Jätäthän nimimerkkisi ja mailisi kommenttiboksiin niin on helpompi olla yhteydessä. Kirpailuaikaa on 5.11. saakka, jonka jälkeen voittaja selviää seuraavan päivän postauksessa.

Aurinkoista maanantaita!

Postaus tehty yhteistyössä JUNAROSE:n kanssa.



Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Katseeni kiinnittyi Helsingin reissulla tähän sarjaan. Kauniin näköisiä vaatteita.

    VastaaPoista
  2. Hauskaa risteilyä! En voi uskoa, että en ole itse vieläkään kokeillut Junarosen farkkuja. Seuraavat farkut ostan kyllä sieltä. :) Ja toki pitää myös kilpailuun osallistua!

    Hanna / koyhatkauniitjakurvikkaat[at]gmail.com

    VastaaPoista
  3. Sinun kautta varmaan aikanaan ensimmäisen kerran tuohon vaatemerkkiin tutustuin. Kiitos siitä, koska olen tykännyt niistä vaatteista, joita itselläni heidän merkiltään on.

    VastaaPoista
  4. En ole farkkuihminen, taisit saaha ylipuhuttua kokeilemaan heidän farkkujaan. Elämässäni minulla on ollut kahdet farkut ja yhet farkkuhaalarit, jotka enoni olivat enoni housutehtaan tekemät.

    Gracella en ole vielä käynytkään :)

    VastaaPoista
  5. Varsinkin eka asu on ihana! Voi olisipa ihana piristys päästä vaikka kaksin risteilemään, siis mukana! :)

    VastaaPoista
  6. Junarose on kyllä yksi suosikeistani! ♡
    Kivaa risteilyä! :)
    hanna8201@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Blogisi kautta tutustuin näihin merkkeihin eka kerran. Olisipa kiva päästä risteilemään.
    Mukana arvonnassa sanna _yy@suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Muistan eräät mustat farkkuostokset, olisiko nuo päälle, älyttömän hyvän näköiset <3 Kivaa vielä, että koot ovat aikuisystävällisiä. <3

    Mukana ilman muuta arvonnassa. :)

    Ihanaa risteilyä <3

    VastaaPoista
  9. Ihana sinä ja Junarose ♥

    Ehdottomasti tulen minäkin mukaan arvontaan, jos vaikka onnistaisi :)

    Hyvää risteilyä teille ♥

    VastaaPoista
  10. Junarosella on kyllä tosi kivoja ja nuorekkaita vaatteita! :) Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    h_lo (ät) netti.fi

    VastaaPoista
  11. Olen sun blogin kautta kuullut ensimmäisen kerran Junarosesta ja uskomattoman kauniit vaatteita löytyy kyllä tältä merkiltä :).

    laura.lakiasuo@outlook.com

    VastaaPoista
  12. Hyvät ja istuvat farkut on taivaanlahja ;)

    VastaaPoista
  13. Aikku10
    Mukaan arvontaan haluan. Olen farkku ihminen ja hyvää risteilyä sinulle.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  14. Itsekin pidän kovasti Junarosen vaatteista. Ja risteilemäänkin olisi kiva pitkästä aikaa päästä.
    Mukavaa risteilyä sinulle.

    kivi.milla@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Juarose on pop ja niitten farkut ovat niiiiiiiin parhaat,
    muita en minäkään enää käytä!
    Arvonnassa mukana ;-)

    VastaaPoista
  16. Mukaan arvontaan,
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihanaa risteilyä ja mukana kisassa! ��

    essi.lainesalo@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa minäkin :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kaipaan minäkin Gracen aalloille Junarosen rekkejä tsekkailemaan ja spahan poreilemaan :) Kivoja asukuvia sulla nyt, kuten aina muutenkin. Mukaan kivaan arvontaan.

    nelliina@yahoo.com

    VastaaPoista
  20. Osallistun mukaan lahjakortin arvontaan, jos vaikka pääsisin Gracelta hankkimaan ensimmäiset Junarosen vaatteeni.
    pporsti(@)hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Osallistunpa minäkin arvontaan. Yhteystiedot tiedätkin, jos onni osuisi kohdalle.

    VastaaPoista
  22. Junarosen farkut on kyllä parhaat. Ja risteily olis kans tosi kiva :)

    anne9264@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Arvonnassa mukana minäkin:) hanni_m@netti.fi

    VastaaPoista
  24. Arvonnassa mukana minäkin:) hanni_m@netti.fi

    VastaaPoista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Arvonnassa mukana minäkin :) hanni_m@netti.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!