Change in body?


Aloitin syyskuun alussa erilaisen ulkoilun ja urheilun kuin aikoihin. Kolmen viikon kröhä toi aika tavalla takapakkia, mutta viimeinen kuukausi on menty kunnon tahdilla ja hiljalleen sen alkaa huomaamaankin. Vaaka ei tosin tässä kohdassa ole se ystävä, mittanauha ja peili kylläkin. Paino ei ole liikkunut oikeastaan mihinkään suuntaan viimeisen kuuden viikon aikana. Tai onhan se, lähtenyt noin puoli kiloa viikko, mutta jotenkin sitä olisi toivonut, että se olisi lähtenyt vauhdikkaammin alas kun kerran aloitti kunnolla liikkumisen. Ei se niin mene, lihakset kyllä työntävät sitä rasvaa pois, mutta samalla ne kasvavat ja lopputuloksena paino pysyy samana. Mittanauha sanoo -9cm. Niin sanoo myös peili, omat silmät ja onneksi myös miehen ja parhaan ystävän silmät.

Mitä sitten teen? Ruokailu on edelleen samaa kohtuudessa puhumista. Viikolla tarkemmin kaloreiden tarkkailua ehdottomasti kuin viikonloppuna. Juhlassa syödään hyvällä omallatunnolla ja seuraavana päivänä sitten ehdottomasti kevyemmin. Kohtuudella siis ja kaikkea, ainut mihin oikeasti olen kiinnittänyt huomiota ovat kasvikset ja proteiini. Ensimmäisiä on tullut lisättyä entistäkin enemmän, puoli kiloa ei riitä, kilo alkaa olemaan oikea määrä. Päivässä siis. Proteiinia taas, luontaisesti kylläkin, ei jauheina, jotta lihakset eivät lähde. En halua painon lähtevän lihasten puolelta, sen tulee lähteä siitä ylimääräisestä.


Vaan mikä on tavoite, koska myönnettävä on, että tavoitteita alkaa olemaan. Ruuassa se on edelleen se sama, oppia syömään oikein ja kohtuudella. Liikunnan puolella niitä on alkanut tippumaan enemmänkin. Rasvaprosentin pudottaminen siedettävämpiin lukuihin vie enemmän aikaa. Unen laatu on parantunut jo ja selän jatkuva kipu on lähtenyt. Energiaa tuntuu olevan valtavat määrät, hyvä sekin, sille on tarvetta. Riittääkö se?

Ei, kyllä mukaan on tullut vähän salakavalasti tavoite, jota en ajatellut ottavani mukaan, mutta sieltä se vaan nosti päätään. Kehotyyppini on aina kehittänyt lihakset vauhdilla samalla kun rasvan vähentäminen on ollut työn ja tuskan takana. Edelleen haluan sen rasvan lähtevän, sen takia se rasvaprosentti tavoite on olemassa, mutta kyllä mukaan on tullut lihasten kehittäminen. Totuus on se, että siitä parikymppisen kropasta on turha haaveilla, se aika on kadonnut. Voiman voi kuitenkin saada takaisin, vaikka ei olisi yhtä notkea tai jaksaisi yhtä kauan, niin voiman takaisin saaminen alkaa olemaan tavoite. Minä joka sanoin, että ei tavoitteita vaan niin se menee kun oma silmäkin tajuaa, että senttejä on kadonnut niin sitä alkaa ahneeksi. Alkaa toivomaan enemmän ja tekemään töitä sen eteen. Järki onneksi käskee pitää edes kaksi lepopäivää viikossa ja salillakin viidestä vain kolme kertaa, loput palauttavaa lenkkiä pääosin kävellen.


Mitenkö aika sitten riittää? No ei se riitäkään, vaan karsittua tulee sitten kaikkialta muualta. Joskus se tarkoittaa, että ihan sitä viittä kertaa ei pääse, kaksi oli vähän liian vähän, kolme alkoi jo olemaan hyvä. Ennemmin karsin kävelystä kuin salista, salille onkin ne vakiopäivät sen takia. Blogista on tullut karsittua tämän tajua juuri, jotta on aikaa liikkumiselle. Aikaa omalle terveydelle. Toki sen takia tulee jätettyä jotain kavereiden juttujakin väliin, mutta aika harvoin kuitenkaan, etenkään mitään suurempia.

Sellaista ajatuksen virtaa, hiljalleen kohti tavoitteita, edelleen suurimpana olla terve ja jaksaa paremmin.

Upeaa sunnuntaita!

Kommentit

  1. Oli kiva nähdä ja näytät kyllä himskatin hyvältä. Oliko niin, että tänään oli risteily, jos niin, niin mahtavaa reissua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli hyvä nähdä! Lähtö risteilylle on tänään kyllä, kiitoksia! Varmasti huikea matka.

      Poista
  2. Oma terveys pitäisi kyllä mennä kaiken edelle - olen nyt muistanut tämän pikku hiljaa itsekin kun ei meinaa saada unta öisin ja olo on hiukan 'tukkoinen' koko ajan, täytyy taas palata salille ja ulkoilemaan jottei kuolema vie voittoa näin syksyllä ja talvella!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se ehdottomasti meneekin, ei siitä ole kysymystäkään. Kaikesta muusta voi tinkiä ja mielellään pitää vielä tasapaino siinä että keho ja mieli jaksavat molemmat :)

      Poista
  3. Kuulostaa siltä, että sulla on projekti ihan oikeilla urilla ja järkevästi mitoitettuna. Tavoitteissa ei sinällään varmaan ole mitään väärää, kunhan ei anna niiden hallita elämää ja kaikkea muuta tekemistä liikaa. Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, meikäläinen tarttee tavoitteen että jaksaa mennä. Terveyden ylläpitäminen on tärkein, mutta se sivutavoite auttaa kummasti. Eikä huolta, rakastan liikaa syömistä, ruokaa ja ystäviäni, että treenaamisesta ja ruuasta tulisi pääasia ;) Kiitos Hekku <3

      Poista
  4. Hienosti on projektisi edennyt - ja samaa olen huomannut itsekin - nälkä kasvaa syödessä;)
    Rentoa tavoitteidenasettelua - ja upeita onnistumisen kokemuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, kun vaan tekee niin kyllä ne tavoitteetkin täyttyvät.
      Kiitoksia Lady, pikku hiljaa oikeisiin tuloksiin :)

      Poista
  5. Olet hienosti edennyt tavoitteesi suuntaan. Terveys ja hyvä olo/vointi ovat niin tärkeitä asioita, että niiden vuoksi kannattaa tinkiä jostain muusta. Kivaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna. Kyllä se terveys nousee korkealle kun rupeaa ajattelemaan enemmän. Kivaa marraskuuta!

      Poista
  6. Sulla on kyllä nyt priot kohdallaan, hyvä Satu!! :) Ja tavoitteet kuulostavat myös hyviltä, kyllä niitä on musta hyvä olla, niin projektilla on sit selkeä suunta. Tsemppiä jatkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekee ajoittain ihan hyvää järjestellä priot kerralla kuntoon, muistaa taas mikä on oikeasti tärkeää :) Tavoitteita on hyvä olla aina olemassa, hiljalleen kun menee ja muistaa välitavoitteet ;) Kiitos Taru <3 Sä oot kyllä edelleen mun esikuva tossa ruoka ja liikuntahommassa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!