Lady in Red


Usko itseesi niin vahvasti, ettei maailma voi kuin uskoa sinuun myös.

Oli muuten kuulkaa niin uskonpuute viime perjantaina kun koitin valita asua Indiedayssin lauantaiseen iltajuhlaan että huh. Kaikki alkoi ideasta: Mullahan on noita juhlapukuja. Jonka jälkeen kaivoin useammankin kaapista ja ajattelin, että minäpä ota kaikista kuvan (Kotinörtti ottaa, riemukseen) ja sen jälkeen valitaan se paras.  Vaan siitä se kriisi sitten alkoikin. Pitkiä iltapukuja on neljä. Joo, luit oikein, neljä. Musta on aivan liian iso ja sinisestäkin voisi ottaa etenkin ylhäältä sisälle aika tavalla. Sen sijaan valkoinen oli jo edeltävänä viikonloppuna päällä (sekin aavistuksen liian suuri) ja kauhukseni tajusin, että tästä punaisestakin voisi ottaa hiljalleen sisälle ylhäältä (alhaalta se on tuollainen liehu muutenkin).

Okei, puetaan siis gaalaan punainen. Olkoon kuinka naamiaisteemainen juhla, kokonaisuutta voinee kutsua siis termillä "Kehoni on muokkaantunut ja haluan pukeutua mekkoon vielä kerran ennen kuin se on ihan väärän kokoinen". Vaan sitten sain sen idean ja tempaisin polvimittaisetkin pois kaapista. Siitä se kuulkaa se riemu ratkesi, sieltäkin lentää pukuja joko ompelijalle tai kierrätykseen. Lähempänä kuin koskaan on sekin, että mahtuisin kihlajaismekkooni uudelleen, kaikki muut nimittäin olivat jo sopivia... tai isoja. Ja minä kun kuvittelin omistavani niitä mekkoja, ettei tule sitä ongelmaa mitä pukea juhliin päälle.

Kävin keskustelua miespuolisen ystäväni kanssa lokakuun alussa puvuista. Ystäväni on pudottanut koon verran painoaan, tai oikeammin muokannut kehoaan, koska siitä on kyse. Mies, joka rakastaa pukeutua pukuihin, totesi, että kotona on enää kaksi istuvaa pukua. Kaksi istuvaa pukua on liian vähän. Ymmärsin ongelman jo tuolloin, todellinen tajuaminen tapahtui perjantaina iltapukuja kokeillessa, yksi pitkä ja yksi polvimittainen on liian vähän. Kriisejä ne nämäkin...

Punainen lopulta valikoitui, Kotinörtti otti kuvat. Mekosta on olemassa todella paljon paremmatkin kuvat otettuina Helsingin kattojen yllä. Ne toivoakseni jossain vaiheessa tulevat blogin puolelle, uskoisin että jaksatte samaa mekkoa katsella uudelleen vielä. Annetaan niiden kanssa kuitenkin kuvaajalle aikaa muun elämän keskellä. Siihen saakka siis kriisin jälkeen valittua punaista mekkoa voinee katsella sisäkuvissa.

Hyvää keskiviikkoa!


When in doubt, wear red.

Evening gala with red dress. What could go wrong with this outfit? Well, it's a bit too big one, but other than that, it is a truly pretty dress that I love to wear when ever I have a chance to do so. With black is my choise, being blond wearing red and black makes statement I think.

Lovely Wednesday!

Whole outfit could be labelled as: Old ones.
Dress I can't remember, from putletstore. Bag was present from Berlin, scarf from TieRack ages ago and earrings from Dublin in small store five years ago.


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitoksia. Siinä viihdyin kyllä todella hyvin, ihana että juhlakokonaisuudessakin voi viihtyä :)

      Poista
  2. OI miten kaunis tuo ensimmäinen kuva :)

    VastaaPoista
  3. Näytät hyvältä ja mekkosi näyttää myös. Onnea kovasti painonhallintaan liittyvistä saavutuksistasi. Upeaa.

    VastaaPoista
  4. Kauniina olet ollut liikenteessä ja punainen huulipuna on piste iin päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marre! Huulipuna on kyllä monesti se viimeinen silaus mille tahansa asulle <3

      Poista
  5. Huikea ilmestys olet! Punainen sopii sinulle hurjan hyvin!

    VastaaPoista
  6. What an amazing look, my dearest <3 !!! You're looking so beautiful!!! Totally overwhelmed! - Was für eine tolle & hübsche Idee!!! Bin wirklich begeistert! Denn ansonsten sind die meisten Solarlampen nicht sonderlich ansprechend. Aber dieses Glas ist perfekt für Herbst & Winter!!! Ich würde das typisch saisonal dekorieren - also zB mit Kastanien, Minikürbissen & Laub oder mit Kunstschnee, Weihnachtskugeln, Zimtsternen etc. Danke für den tollen Tipp, liebe Ines! - Ganz liebe Grüße aus Wien,

    Katja

    collected by Katja - Austrian fashion & travel blog

    VastaaPoista
  7. hei,
    kaunis puku ja kaunis huivi, josta kysyisinkin, että mistä olet sen hankknut. Minulla olisi tarvetta samanlaiselle: iltapuvun kanssa peittävälle huiville, joka olisi vielä juhlava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa. Huivi on vuosia vanha lahja Äidiltäni. TieRack on ostopaikka, ei vaan taida ko liikkeitä olla enää Suomessa :/ Lähtisin itse hakemaan uutta Stoccalta.

      Poista
  8. Upea, upea puku - ja punainen vielä <3 ja kaunis sinä <3

    VastaaPoista
  9. Näytät mielettömän upealta punaisessa mekossa. Väri ja malli sopivat todella hyvin ja meikki kruunaa kaiken. Kaunis!

    VastaaPoista
  10. Kaunis mekko ja olit upeana juhlassa !

    Oli mukava taas tavata <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Sara. Oli mahtavaa päästä treffaamaan pitkästä aikaa <3

      Poista
  11. Tämä on upea kokonaisuus, fb:ssa jo ihastelinkin! :)

    VastaaPoista
  12. Punainen sopii aivan mielettömän hyvin sulle ja näytät kerrassaan upealta! <3

    VastaaPoista
  13. Upea mekko ja upea sinä :)
    Hyvää viikonloppua Savoon!

    VastaaPoista
  14. Upea punainen mekko. :) Harmi kun en törmännyt sinuun gaalassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 Aika harvaa näin gaalassa ja aika lyhyt piipahdus oli itseltä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!