November?


Kun lumi putuaa, luonto kuuntelee.
- Antoinette van Kleef - 

Pitkin Suomea (ja Tanskaa!) on satanut lunta viikonlopun aikana. Enemmän tai vähemmän, räntänä tai lumena. Jostain omitusesta syystä tuntuu, että meidän suunnalle lunta suuntautui vain pari hassua hiutaletta. Tai sitten se suli pois ennen kuin ehdin sitä näkemään. Sinällään en ole mitenkään kovin sydämistynyt aiheesta, en ole järin talvea kannattava muutenkaan ja lumi on lähtökohtaisesti märkää ja ikävää. Valoahan se toisi, mutta sen mukana tulevat liukkaus, lisääntyvät autokolarit työmatkalla (Kehä1:n valitettava ominaisuus), palelu ja monta muutakin ikävämpää asiaa. Lyhyesti siis, en ole talvityyppiä, enkä sen paremmin edes hirveästi joulutyyppiä. Saan kyllä joulukoristeet esille, sen muutaman. Muutoin en pahemmin innostu, onneksi kaikkien ei ole tarve olla kädentaitoihmisiä tai rakastaa joulua. Parasta siinä juhlassa kun itselle on se hiljentyminen rakkaiden ihmisten kanssa.

Lauantaina siis lähdettiin aamupäivästä kauppaan varsin syksyisessä kokonaisuudessa. Valkoinen värina on se tapa taistella sitä marraskuun harmautta vastaan. Toisaalta valkoinen on muutaman viime vuoden aikana muutenkin ollut se väri, johon tukeudun entistä enemmän. Niin takeissa, kengissä kuin muutenkin. Valkoisen ohella se on se musta ja sininen. Kolmikko joka tuntuu olevan se kaikkein paras yhdistelmä viimeiset... no, monta kuukautta jo.

Sellaisissa marraskuutunnelmissa täällä mennään. Millainen marraskuu teillä on tähän menessä ollut?

Hyvää uutta viikkoa ja upeaa maanantaita!




Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Kiitos, ihan hyvä marraskuu ja ehdin jopa lumen näkemään :) Minä kun taas rakastan lunta! Eikä pakkasiakaan yleensä ole niin pahasti, ettei toppatakki riittäisi pitämään lämpimänä. IceBugit jalkaan ja pysyy pystyssäkin. Kolarit ovat ikäviä, mutta niitä valitettavasti sattuu ympäri vuoden kun ei olosuhteita huomioida riittävästi.
    Hyvää loppukuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että on sellaisiakin, jotka marraskuusta pitävät. Itselleni varmaankin se kaikkein vaikein kuukausi, mutta kohti joulua mennään. Hyvää tulevaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kivoja kuvia - ja tuo valkoinen takki on upea!
    Täällä lunta saatiin vain hento harsovaippa maan pinnalle ja sekin sulanee viimeistään huomenna pois. En ole itsekään talvi-ihminen mutta onhan se myönnettävä, että lumi valaisee. Silti - olen nauttinut, kun ei ole pakkasia vielä pahemmin ollut - eikä olisi tarvis tullakaan;)
    Hyvää uutta viikkoa sekä sinulle että Kotinörtillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki on ihan mahtava ja ollut ahkerassa käytössä nyt syksyllä. Niin se on, että kun ei pahasti pakkasia tulisi niin olisin minäkin iloisempi. Tosin tennareissa on ollut ihan kiva mennä näin marraskuussakin vielä. Tennari.-ihminen arvostaa ;)

      Hyvää tulevaa viikonloppua Ladylle <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!