Week with friends


Parhaita ystäviä ovat ne, jotka tekevät sinun ongelmistasi heidän ongelmiaan, jotta sinun ei tarvitse käydä niitä yksin läpi.

Meneen viikonlopun piti olla viikonloppu ilman sen suurempaa menoa. Lopulta menoa oli joka päivä liki aamusta iltaan ja hyvä niin. Marraskuun harmaus alkoi heittämään viittaa hartioille ja muutama asia, joiden kuvitteli olevan jo takana päin pomppasi uudelleen esille toissaviikonloppuna. Koko viikko on oikeastaan ollut ystävien täytteinen ja siitä olen heistä jokaiselle kiitollinen. Viikon aikana on sitä apua tarvittu enemmän kuin tarpeeksi vaan uskaltaisin väittää, että se pohja saavutettiin ja suuntahan on ylöspäin. Pohjalle ei voi jäädä rypemään vaikka se hetken ajan tuntuisikin hyvältä idealta.

Senpä takia tuo lainauskin tuossa osuu todella kohdalleen. Sitä tuntee kyllä olevansa todella erityisessä asemassa kun ystävät osoittavat tukensa ja seisovat vierelläsi. Vaan vuoroin vieraissa, tuntuu olleen useammalle hyvin haasteellinen viikko jota saatiin viikonloppuna viimeistään korjattua monen osalta. Kun ne raskaat puheet oli puhuttu oli lauantaina aika kokoontua syömään tapaksia, sunnuntaita vietetiin puolestaan tortillojen merkeissä. Kyllä se vaan niin on, että ne ystävät ovat kuin toinen perhe. Kaksisuuntaista luottamista ja arvostusta, pääosin onneksi kevyissä aiheissa pysyen, joskus on sitten näitä suoviikkoja. Toivottavasti monta kevyempää vielä edessä.

Miten teillä meni viikonloppu?
Hyvää maanantaita marraskuun harmauteen!


Best friends are people who make your problms their problems, jus so you don't have to go through them alone.

It has been a week of friends. It seem, all the things there can go wrong happened last week. Not just for me, but to some of the closest friends as well. It was a tough week. But after hitting the bottom, the way is up with all of uss and on Saturday it was already time to have a tapas dinner and on Sunday it was tortilias. Food and friends, what else do you really need to have on your weekends?

How was your weekend?
Lovely Monday!





Kommentit

  1. Ihanaa kun olet saanut nauttia ystävien seurasta! Viikonloppu oli aikamoinen täynnä tohotusta ja tunteita oleva, olen ihan poikki nyt maanantaina. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, että joskus viikonloppu vie kaikki voimat ja viikosta selviää sen voimin, että oli sen arvoista ;)

      Poista
  2. Ilman ystäviä olisi kyllä niin paljon tyhjempää. Nauretaan ilot yhdessä ja ollaan olkapäinä surussa <3 Mukavaa alkanutta viikkoa ja hei hyvältä näyttää herkut, tuli nälkä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, ysävät ovat siinä ja parasta on heidän kanssaan ajan viettäminen.

      Poista
  3. Mun piti viettää rauhallinen ja laiska viikonloppu, mutta lopulta tekemistä löytyikin joka päivälle PALJON. Ja hyvä niin, marraskuun harmaus alkaa jo todella ärsyttää. :/ <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä sitten kummasti löytyy vaikka ei muka pitäisi olla mitään. HArmaus käy päälle kyllä, onneksi voi siis systytellä kynttilöitä :)

      Poista
  4. Ystävät ja mukava yhdessäolo tuovat eloa ankeaan marraskuuhun :)

    VastaaPoista
  5. One of my favorite dinners, my dear :-) ...! Love italian food, especially antipasti, prosciutto & all that <3 ... - Ganz liebe Grüße aus Wien,

    Katja

    collected by Katja - Austrian fashion & travel blog

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!