2015


It was the best of times, it was the worst of times.
- Charles Dickens - 

Vuosi 2015 oli monella tapaa juuri tuota kaikkea, samalla parasta ja huonointa aikaa. Vuoteen mahtui paljon ja sanottava on, että uudelleen en tätä vuotta tahtoisi elää läpi vaikka siinä niin paljon hyvää mukana olikin. Tapahtumia oli työelämässä kuin siviilissäkin vaikka kuinka paljon, ajoittain tuntui että aika ei riitä mihinkään ja ajankäytön hallintaa on varmasti tullut opeteltua vuoden aikana kaikkein eniten.

Mullistukset itsessään alkoivat jo marraskuun viimeinen päivä 2014 työelämän puolella kun edessä oli totaalinen hyppy tuntemattomaan ja hetken aikaa oltiin pallilla, jolle en todellakaan koe suurempaa hinkua. Aina aika ajoin on tehtävä päätöksiä ja tuolloin päätös oli toimia yrityksen parhaaksi uskomattomien ihmisten tuella, tehden toki samalla selväksi että tämä on väliaikainen työ. Päätöstä kunnioitettiin onneksi. Muutaman kuukausi tulikin sen jälkeen lähinnä seilattua, tuettua, autettua ja pohdiskeltua, kunnes maaliskuussa olin siinä onnellisessa asemassa, että organisaation sisältä sanottiin "Sut halutaan tekemään tätä, tuletko?". Tarjousta ei tarvinnut kovin kauaa miettiä, näin uudessa niin valtavan potentiaalin, mahdollisuuden kehittää itseäni ja samalla mahdollisuuden tutustua työhön ihan uudella tavalla. Saada aikaa muutoksen vanhassa tavassa. Sanon nykyisin, että osa lähimmistä työkavereistani on nörttejä ja käytän tätä sanaa täydellä rakkaudella. Vuodessa olen oppinut valtavasti uutta, opin koko ajan, koska työ haastaa koko ajan. Olkoon itsekehua, mitä tahansa, mutta kun tämän vuoden "The Good Example" valinnat julkaistiin ja oma nimi oli ensimmäisenä esimiesten ja asiantuntijoiden listassa Suomen organisaatiossa, niin tunsin oloni kyllä kovin nöyräksi. Tiesin kyllä, että esimies arvostaa, mutta kun se tunnustus tule läpi organisaation äänestyksen kautta, niin voi todeta tekevänsä jotain oikein.


Vaan uusi työ vaatii, kuten tiedätte, aina ne veronsa. Alkutalvi ja kevät olivat raskaita, tuntui että Juhannukseen saakka mentiin sen ehdoilla mihin töiltä aikaa jäi. Samalla kun heittäydyin oppimaan uutta täydellä innolla niin moni muu asia tuntui jäävän taka-alalle. Onneksi lähimmät ja rakkaimmat ihmiset tietävät, että se työ antoi myös valtavan määrän energiaa ja jaksamista liikkua eteenpäin. Päätin myös kevään aikana olla enemmän läsnä, joten kun näin rakkaita ihmisiä niin puhelin pysyi laukussa ja keskityin kuuntelemaan ja kohtamaan ihmisen edessäni.

Jos nyt työssä ei vielä, niin vuoden alussa aloitin myös Uusi minä-projektin itseni kanssa. Joulukuun puoleen väliin mennessä painoa on kadonnut 20kg, vaan eniten kehoa oli kyllä muokannut syksyllä aktiivisemmin aloitettu liikkuminen ja juuri salin muodossa. Elämäntapa remontti on kesken, mutta ainakin suunta on oikea ja olo tuntuu paljon paremmalta. Vuodessa saisi, aivan varmasti enemmänkin aikaan, mutta rehellisesti voin sanoa, että ensimmäistä kertaa koskaan on sellainen olo, että nämä kilot eivät muuten tule takaisin enää. Muutokset on siis tehty riittävän hitaasti jolloin ne ovat jääneet pysyviksi. Vuosi tosin loppui sairastamalla jouluviikosta uuteen vuoteen saakka todella sitkeää kröhää jolloin blogigin oli sairaslomalla kuten minäkin. Muutoin keho jaksoi hyvin, keväällä angiinan kanssa tuskailusta huolimatta.

Remontti siis jatkuu vielä, tiukemmalla otteella tammikuusta, sairastelut ovat vieneet pois salilta, jonka seurauksena tuntuu että voi pahoin kun ei pääse liikkumaan. Jonkin tyyppinen virstan pylväs sekin. Niin sekin, että marraskuussa raskaan työpäivän jälkeen lähdin ennemmin lenkille kun jäin sohvalle syömään suklaata. Ne ovat niitä pieniä muutoksia, niitä joihin oikeasti pyrin. Sanoin alusta saakka, paino voi olla samoissa lukemissa jos voin paremmin. Tiesin sen laskevan, mutta ensin tuli se hyvä olo, sitten vasta painon putoaminen.


Kaikkineen elämäntaparemontti vaati sekin aikaa, kun aikaa vie työ ja treenaaminen niin aikaa muille asioille jää vähemmän. Siksi huomasin lukevani koko ajan vähemmän ja vähemmän. En todellakaan lukenut toivomaani määrää kirjoja, luin 12 kirjaa vuoden aikana, mutta vähemmänkin se olisi voinut olla. Kirja kuukaudessa on kuitenkin määrä, jonka sain luettua. Ennemmin salille kuin kirja käteen, ajoittain tosin huomasin kaipaavani kirjoja myös.

Blogin puolella mentiin pitkälle asukuvilla kesään saakka. Kävin erinäisissä tapahtumissa, mutta huomasin jo toukokuussa mielenkiintoni ja jaksamiseni katoavan hiljalleen. Blogista ja päivittäin postausten julkaisesmisesta alkoi tulemaan pakko ja sitä en harrastukselta halunnut. Niinpä sitten, todella raskaan ja kaikkea muuta kuin energiaa antavan kesän jälkeen tein Savossa laiturin nokassa auringonluaskua katsellessani päätöksen siitä, mitkä ovat ne elämäni kolme tärkeintä asiaa. Blogi ei niihin päässyt, joten postaukset harvenivat viikossa neljään, jos siihenkään. Päätin, että tästä harrastuksesta en enää paineita ota, kaikkea ei ole pakko kuvata ja jätin paljon sellaista pois, josta olin aikaisemmin kirjoittanut. Kyllä käyn edelleen istumassa iltaa ja syömässä, ilman kameraa keskittyen siihen seuraani, en siihen miten päin saisin kivan valokuvan.

Marraskuussa vastaan tulivat ne samat kesän raskaat asiat. Kävin henkisesti raskaimman kamppailun hetkeen itseni kanssa kyseenalaistamalla kaiken mahdollisen joka vastaani asetettiin. Löytämällä kuitenkin lopulta niin itseni kuin vastauksetkin. Olemalla itselleni rehellinen ja toimimalla, kuten koin itselleni olevan parhaaksi. Joskus on oltava itsekäs ja tämä oli asia, jossa oli oltava itsekäs. Vaakakupissa painoi onnellisuus ja hyvä olo vastaan monet muut asiat. Se tarkoitti lopulta luopumista hyvin vähästä sen kustannuksella että elää sovussa itsensä kanssa tyytyväisinä omiin valintoihinsa.


Matkustamisen kannalta vuosi 2015 oli puhdasta kultaa, vaikka reissut eivät kaikki menneet ihan onnistuneesti. Maalis-Huhtikuussa ja Elokuussa edessä oli Irlannin kiertoa ja Joulukuussa odotti vielä Lontoo. Välissä tehtiin työmatkaa Ruotsiin, mutta vaikka aamulenkki Helsingbotgin rannalla olikin kokemus, niin muuten tarkoitus oli puhdas työn tekeminen, kuten noilla reissuilla yleensä. Lomareissut katkoivat arkea ja antoivat jaksamista.

Vuoden aikana huomasin monesti myös kulutustottumusteni muuttuneen. Määrän tilalle on noussut laatu ja tuotteita ostetaan paljon harkitummin. Oli sitten kyse laukusta, vaatteesta, huivista tai mistä tahansa. Samalla asuistakin tuli enemmän saman värisiä kuin aikaisemmin, musta sininen ja valkoinen tuntuivat toistuvan kokonaisuuksissa aina vain uudelleen ja uudelleen. Olisiko se tyyli sittenkin hiljalleen löytymässä? Ainakin siitä on tullut paljon käytännöllisempaa ja funktionaalisempaa mitä pidemmälle vuotta sen kanssa on edetty. Tätäkö se aikuiseksi kasvaminen sitten on?


Vuotta 2015 leimaavat myös kokemukset. Kävin teatterissa useamman kerran, olin ensimmäistä kertaa kertaa vesijetin kyydissä, ammuin ensimmäisen kerran tuliaseella (useammalla itseasiassa), kävin Belfastissa ensimmäisen kerran, uskalsin kävellä riippusillan yli pienelle saarelle alla pelkkä Atlantti, näin revontulet ensimmäisen kerran, seisoin Skyroadilla atlantin aaltojen nousessa useampaan metriin ja monta muuta mahtavaa kokemusta. Niitä haluaisinkin jatkaa ensi vuonna. Mutta uutta vuotta pohditaan vielä uudemman kerran, jos ei jo sunnuntaina, niin jossain kohdassa ensi viikolla.

Ennen kaikkea kiitos teille ihanat lukijat jotka olette mukana vuoden pysyneet. Joko kokonaisuudessaan tai vain osan siitä.

Upeaa vuoden viimeistä ja mahtavaa vuoden vaihdetta!


Kommentit

  1. Sinä osaat hienosti pukea tunteesi sanoiksi. Samaa minäkin ajattelen, yksi elämäni parhaista ja pahimmista vuosista en jää kaipaamaan... Näytät btw tosi hyvältä. Toivottavasti jaksat edelleen blogata, sillä kyllä tulisi blogimaailmaan kamalan iso aukko ilman postauksiasi. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on aina joskus, vaan itse olen huomannut kun ensin on huonompi niin yleensä perässä parempi aika jo odottamassa.

      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  2. Hieno vuosikertomus ja vahva sinä! Vuotesi on ollut huikea, kaikin puolin.

    Kiitos sinulle tästä vuodesta ja ihanista postauksistasi. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle <3

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen, täysi ja värikäs vuosi sinulla on ollut! Kaikkea hyvää ensi vuodelle - rakkautta, terveyttä ja onnen hetkiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se oli, joten uutta kohti vain :)
      Kiitoksia samoin sinne <3

      Poista
  4. Onneksi olkoon työpaikalla saadusta tunnustuksesta, on aivan mieletön juttu! <3 Paljon on mahtunut muutoksia ja päätöksiä. <3 En enää odota onnellisia vuosia vaan onnellisia hetkiä, olen huomannut, että surua riittää paljon, tasaista onneksi sitä enemmän ja sitten onnen hippusia sopivassa määrin.

    Upea myös tuo 20kg pudotus, se on iso saavutus. <3

    Ihanaa uutta vuotta Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Se on kyllä, kun työkaverit äänestävät ja antavat tunnustuksen niin tuntuu mahtavalta. Onnelliset hetket, ne auttavat aina ja niitä on hyvä saada.

      Upeaa ja ihana tätä vuotta Tiia <3

      Poista
  5. Ihana kirjoitus, ja ihana Satu <3
    Sinulla on ollut hieno vuosi, ja nostan hattua sinulle päätöksistäsi ja niissä pysymisessä. Ja onnea todella hienosta tunnustuksesta töissä. :) Hienoa!
    Tykkään sinun tavasta kirjoittaa, vaikken ehdikään komentoimaan kuin joskus ja jouluna. ;)
    Kaikkea ihanaa sinulle tulevaan uuteen vuoteen 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annu. Päätöksiä on ajoittain pakko tehdä ja kun sitä lupaa itselleen, että ajattelee myös omaa ajsakmistaan niin joskus on valittava kivan ja vielä kivemman väliltä.

      Upeaa tätä vuotta! <3

      Poista
  6. Näitä on niin kiva lukea kavereidne blogeista. :) Ihanaa uutta vuotta 2016! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, saa samalla itsekin yhteenvedon ;)
      Hyvää tätä vuotta!

      Poista
  7. Hyvinpä sen osasit kuvata - parhaita aikoja - ja niitä vähemmän hyviä! Niin kai se useimmiten elämässä onkin, että kaikkea saa - ei vaan aina sitä kaikkea, mitä haluaisi. Mutta olet saanut myös paljon haluamaasi - ja terveysprojektisi on kyllä varmasti sellainen piristysruiske, että sen voimin jaksaa ne raskaammatkin ajat paremmin.
    Kiitos, Satu, tästäkin vuodesta ja oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta sinulle ja Kotinörtillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dickens onneksi oli kirjoittanut nuo sanat jo aikaa sitten, oma osaaminen ei ehkä riittäisi tiivistämään noin hyvin ;)

      Kiitos Lady itsellesi, viime, edeltävistä ja toivottavasti myös tästä vuodesta <3

      Poista
  8. Hieno kirjoitus. Hyvää Uutta-Vuotta 2016 sinulle!

    VastaaPoista
  9. Satu, upea kuvaus vuodestasi. Minusta on iso huikea muutos asenteessasi, että enemmin lenkille kuin suklaata sohvalla. Molempia tarvitaan, mutta niille on omat hetkensä. Wau, ole ylpeä itsestäsi.

    Kiitos kivasta blogiasta ja upeaa uutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Se on kyllä suuri muutos, itsestäkin, myönnän kyllä. Mutta lenkille se on ennemmin kuin sohvalle, tekee lenkki sen verran enemmän hyvää. Ylpeä olenkin, vaikka näin suomalaisena sitä ei kai ääneen saisi sanoa :)

      Hyväät tätä vuotta!

      Poista
  10. Hieno kirjoitus, lämpimät onnitteluni tunnustuksesta, huippujuttu! Omaa ihteä pitää ajatella ensin ja hyvinvointia, minusta olet jaksanut vuoden aikana hirmuisesti, kun töissäkin on ollut lievästi sanottuna haipakkaa. Meillä uurastettiin talon muodonmuutoksen parissa pari vuorokautta ja maanantaina lähtee pakettiautollinen huonekaluja ja vaatteita pakolaisille/maahanmuuttajille. Tuli kaappeihin vähän tilaakin :).
    Oikein ihanaa ja parempaa alkanutta vuotta Sinulle ja kiitos blogistasi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, että oma itse ensin ja sitten muut, etenkin harrastukset.

      Upeaa uutta vuotta Pauska <3

      Poista
  11. Aikamoinen muutosten ja myllerrysten vuosi, huh! Olkoon 2016 vähän armollisempi - muttei yhtään vähemmän kiinnostava kuitenkaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä kyllä, vaan oli vuodessa todella paljon hyvääkin, onneksi niin :)

      Poista
  12. Sulla on ollut kova vuosi. Paljon uutta, paljon voimia vievää. Kaikkeen ei vaan aika riitä. Sinä olit rohkea sen myöntämään. Sitten pitää vaan elämässä tehdä niitä valintoja, jotta ei vie itseään piippuun. Jaksuja ihanuus. Sä näytät jo nyt tosi hyvältä. Tsemppiä tuleviin haasteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on parempi myöntää koska tiedän mihin se oman jaksamisen vie jos ei myönnä, sekin on koettu kertaalleen. Kiitos Maiju <3

      Upeaa uutta vuotta Maiju <3

      Poista
  13. Nyt vuosi on pulkassa, toivotaan että vuodesta 2016 tulee superhyvä! Oikein hyvää uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
  14. Välillä tuntuu, että ei muista oikein mitään viime vuodesta, paitsi isoimpia juttuja niin kuin reissuja, laivalla ja teatterissa käynnit. Tuntuu, että ei vaan tullut tehtyä mitään viime vuonna vaikka toisaalta onkin tehnyt vaikka mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kuuluukin varmaan mennä, että muistaa vain ne pääkohdat ja muu vaipuu jo jonnekin unholan puolelle :)

      Poista
  15. Upea yhteenveto viime vuodesta! Onnittelut hienosta saavutuksesta työpaikalla, mutta vielä suurempi onnentoivotus oman itsesi kuuntelusta, itsesi voittamisesta, "itsekkyydestä" ja isoista harppauksista eteen päin yhdessä sun toisessa asiassa. Mahtavaa uutta vuotta ja tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsensä kuuntelua piti opetella tovi jos toinenkin, mutta kyllä se vaan kannattaa, sen verran monta kertaa oppinut, että parempi kaikkien kannalta kun itse sanoo koska ei jaksa koska ei sitä kukaan muukaan tee.

      Upeaa tätä vuotta Belladonna!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!