22.1.2016

All black outfit


Lakkaan pukeutumasta mustaan kun keksitään tummempi väri.

Asukuvat ajalta ennen kuin etelä-Suomeen tuli talvi, kuten lumen määrästä voi päätellä. Kuvat ovat itseasiassa jouluaatolta, asu jossa joulua piti juhlia, kunnes sitten kiopeänä vedin villasukat jalkaan ja Äidin pehmoisen paksun villatakin ylleni. Nyt neljän viikon jälkeen uskaltaisin sanoa, että kipeys alkaa hiljalleen helpottamaan ja on normaalirytmi palannut ruokailuun, salilla käyntiin ja toki töihinkin on jo palattu ja rutiini siellä löytynyt paremmin.

Koko musta kokonaisuus on lopulta itselläni aika harvinainen, vaikka sellaisen juhlassa puenkin mielelläni ylleni, niin arkena kokonaisuus ei kuulu sellaisiin, jonka ensimmäisenä pukisin päälleni. Sen takia tämä oli oikeastaan ihan virkistävää vaihtelua tämä tällainen. Jostain syystä arkena pyrin muuten valitsemaan enemmän väriä ylleni, olkoonkin sitten että se väri tarkoittaa pääosin sinisiä farkkuja ja valkoista paitaa. Väriä kai se on sekin.

Kokonaisuudessa itse pidän varmaan eniten yksinkertaisuudesta, siinä ei ole mitään ylinmääräistä. Housut ovat löytö H&M:n alesta, hauskat vajaamittaiset, jotka kyllä jäivät sen jälkeen kun lumet tulivat kaappiin. Muutenhan sitä palelisi alvariinsa. Keväällä siis uudelleen sitten nämä esille. Neuletta tulee pidettyä, vaan puuvillainen musta neule kuulunee useamman ihmisen kaappiin?

Mitä pidätte yksinkertaisesta mustasta?
Hyvää perjantaita!


I'll stop wearing black when they invent darker color.

Simple, and all black outfit. Not outfit I wear much these days, but every now and then it seems to be the correct one to wear, like on this outfit. Photos were taken before the snow came, now days I'd be freezing on that one. What do you think on this most simple outfit I can actually imagine?

Lovely Friday!

Neule/Knit: Tommy Hilfiger // Housut/Trousers: H&M // Kengät/Shoes: Tommy Hilfiger

Seuraa blogiani // Follow my blog:

14 kommenttia:

  1. Tyylikäs look! Ihanaa viikonloppua kaunokainen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Musta on kyllä simppelin helppo kokonaisuus aina :)

      Poista
  2. Kokomusta asu on aina tyylikäs, niin tämäkin. Näytät tosi styleltä! Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kyllä on, tuntuu toimivan melkein aina.

      Poista
  3. Yksinkertaisuus on mun juttu. Sitä on helppo muunnella asusteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simppeliys on kyllä siitä hyvä, että asusteilla pääsee todella pitkälle.

      Poista
  4. Tykkään - tykkään täysillä! Musta on itselleni se perusväri ja pukeudun kyllä kokomustaan arkenakin ja töihin, vaikkei se värinanalyysin mukaan saisikaan minun ainoa värini - eikä etenkään lähellä kasvoja olla;)
    Hyvää viikonloppua sekä sinulle että Kotinörtillesi, Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta kaiketi jonkun analyysin mukaan vielä olisi mun väri, mutta käytän kokomustaa todella harvoin. Taivun tällä hetkellä harmaan puoleen enemmän, ja tietenkin sen tummansinisen ;)

      Poista
  5. Musta on aina upea väri. Vaikka väreistä tykkäänkin, niin silti musta toimii aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, ajoittain koko musta on ihan piristäväkin kun muuten tuppaa olemaan värikkäämpi :)

      Poista
  6. Kokomusta toimii AINA! :) Kivat noi päntsit myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru. Housut on ihan mahtavat, voisi taas kaivaa esille kun lauhtui niin tarknee, ovat meinaan _todella_ ohuet.

      Poista
  7. You're looking amazing totally in black, my dearest! So sophisticated and chic - love it!! - Ganz liebe Grüße aus Wien,

    Katja

    collected by Katja - Austrian fashion & travel blog

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!