Spring stripes


Kevät on silloin kun haluaisit vihellellä.

Kevät ja raidat kuuluvat monen pukeutumisessa yhteen. Minä tuppaan pitämään raitoja ympäri vuoden, vaan totuuden nimissä kyllä paljon enemmän keväällä kuin muina vuodenaikoina. Ongelma vaan monesti on siinä, että aloittaisin kovin mielelläni sen kevään jo tammikuussa. Niinpä ne raidatkin ilmaantuvat jo silloin pukeutumiseen. Tällä kertaa tämän H&M:n alesta löytyneen ohuen neulepuseron kanssa. Sinällään farkut ja pusero olisivat olleet vallan mainio yhdistelmä, mutta kun ulkona on liki -10 pakkasta niin kyllä siihen vähän jotain jakkua väliin tarvittiin. Kaivoin siis keinonahkaisen Junarosen version kaapista ja kokonaisuudesta tuli itseasiassa ihan hauska, Vähän enemmän särmää kuin mitä pelkässä neuleessa ja farkuissa olisi ollut.

Sinällään kokonaisuus on aika simppeli, mutta viihdyin siinä yllättävän hyvin, samassa kokonaisuudessa on viihdytty rennompia päiviä toimistollakin. Vakavampana päivänä sitten kankaista ja pidempää jakkua ylle. Jos siis on päivä, jolloin voi farkut ylle laittaa. Samoja puseroita, joiden malliin ihastuin, oli H&M:n alessa tarjolla yksivärisenä ja pitkähihaisenakin, siellä olisi postissa siis odottamassa paketti jossa olisi muutama enemmänkin näitä samoja, Joskus pukeutuminen on helppoa, kun voi pukea vaan saman tyyppistä vaatetta ylle. Luottovaatteita monesti onkin ainakin itselläni enemmän kuin yksi. Ostatteko te samaa vaatetta useammassa värissä jos se tuntuu istuvan?

Hyvää keskiviikkoa!



Spring is when you feel like whistling.

Many times spring starts with stripes, at least for me. To be honest, I tend to wear stripes starting from January, so at least mental spring started already. Having -10 Celsius outside meant faux leather bolero as well not just the lovely blouse. I have that blouse on white and long sleeved with stripes as well, jack pot for me finding then on H&M sale. Do you have same thing on different colour on same clothing?

Lovely Wednesday all!

Pusero/Blouse: H&M // Farkut/Jeans: H&M // Bolero: Junarose // 
Laukku/Bag: Longchamp // Kengät/Shoes: Tommy Hilfiger

Seuraa blogiani // Follow my blog:

Kommentit

  1. Raidat vaan on parhaita ja jos pitäisi joku tyylilaji valita loppuelämäksi, niin raidat!

    Mukavaa keskiviikkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama se on mullakin, raitaa vaan jos joku kuvia tulee valita!
      Hyvää viikon jatkoa!

      Poista
  2. Käytän myös raitoja ympäri vuoden, mutta keväällä ehkä eniten. Asusi on rento ja raikas.

    Kivaa keskiviikkoa myös sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Raidat tuovat kummasti raikkautta kokonaisuuksiin.
      Hyvää viikon jatkoa!

      Poista
  3. Ostan erivärisinä, jos jokin vaate miellyttää ja sitä saa muunvärisenäkin. Raidoista pidän minäkin, nytkin on kotona raitapaita, joka on varmaan 15 vuotta vanha ja kului kyynärpäistä puhki. Leikkasin hihat poikki puolipituisiksi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä vaatteiden kierrätykseltä kyllä, suosikkia haluaa pitää monta monituista vuotta.

      Poista
  4. Raidat on vaan niin raikkaita ja hyväntuulisia :)
    Lupauksia tulevasta keväästä ja kesästä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne ovat, antavat sen aavistuksen tulevasta kauniimmasta kelistä :)

      Poista
  5. Nuo farkut on myös nappi-valinta.

    VastaaPoista
  6. Kiva ja raikas yhdistelmä<3 Hurr.. vielä ei tarkene ihan ajatella kevättä, luottovaatteina on kyllä edelleen neuletakit ja neulepuserot. Usein ostan vaikkapa hyväksi todettuja pitkähihaisia t-paitoja neuleiden ja jakkujen alle monessa värissä kun sopiva malli löytyy. Just niitä perusvaatteita. Mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siellä vielä tarkenekaan oikein kunnolla. Neuletakit ovat kyllä mahtavia ja hyvin monipuolisesti yhdistettäviä.

      Poista
  7. Raidat eivät ole koskaan olleet suuri suosikki-ei tosin inhokkikaan,mutta nyt olen katsellut raitamekkoja innoissani ja harkinnut raaskisiko sijoittaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä raitamekkoja tuntuu olevan tarjolla vaikka kuinka ja kanssa tällä hetkellä. Tai sitten huomioin vain ne xD

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!