Striped blazer


Jos meillä ei olisi talvea, ei kevät tuntuisi niin hyvältä.

Kevät ja raidat, voisin puhua niistä vaikka kuinka ja kanssa. Eikä tämä postaus tunnu olevan mikään poikkeus. Kaupat tuntuvat tulvivan raidallisia vaatteita tällä hetkellä ja voitte vaan arvata millainen on hiljalleen koko vaatekaappini sisältä. Uusia raitoja ei tosin ole tullut tämän jakun lisäksi kuin kahden puseron verran, joten sinällään vielä jonkin tyyppisessä kohtuudessa olen kaiketi pysynyt. Tämä Espritin jakku oli normaalihintainen, puserot ovat olleet kumpikin alessa, sellaisia perus töissä jakun alla pidettäviä puseroita.

Painon putoaminen on aiheuttanut vaatekaapin muuttumista aika tavalla. Suurimmaksi osaksi vaatteita on lähtenyt todella paljon kierrätykseen ja tilalle on tullut huomattavasti vähemmän vaatteita. Pääosin siksi, että en halua ostaa ns. välikoon vaatteita kovin paljon. Työ "uniformuksi" onkin alkanut muodostumaan (kiito aavistuksen höllempi pukukoodi) pusero, farkut ja jakku. Vähän vaihdellen, mutta aika samoilla mennään. Jokusen kerran tulee se mekkokin puettua ylle, mutta niiden kanssa alkaa olemaan sama kehon muokkaantumisen ongelma kuin niin kovin muunkin vaatteen kanssa. Vaan kyllä ne plussat nämä muutamat miinukset voittavat, tyhjä tila vaatekaapissa lähinnä hämmentää.

Hyvää maanantaita!


Pusero/Blouse: Lauren Ralph Lauren //Jakku/Blazer: Esprit // Farkut/Jeans: H&M//
Laukku/Bag: Longchamp // Huivi/Scarf: Balmuir


Seuraa blogiani // Follow my blog:

Kommentit

  1. Ihana rento asu! Tuo jakku on niin kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu. Jakku on kyllä ihanan pehmoinen ja rento.

      Poista
  2. Tuttua puuhaa :). Kuusi jätesäkillistä lahjoitin vastaanottokeskukseen molempien vaatteita. Onneksi olin hamstrannut housuja, joten löysin omistani muutamat sopivat löysäksi jääneiden tilalle. Vielä vähän tavoitteeseen matkaa, tsemppiä Sinulle kovasti. Kiva raitajakku :). Omat kotiraitapaitani, jotka ostin kymmenisen vuotta sitten, alkavat osin vedellä viimeisiään. Reikiä ja puhkikulumista jo on, pitäisi hommata pari uutta tilalle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tästä hiljalleen etenee, enemmän hämmennystä ovat tuottaneet kasvaneet lihakset kuin painon putoaminen. Ongelmansa kullakin :D

      Poista
    2. ^ Hei huippujuttu! ♡ Ja ymmrrän tän! Itselläkin sen verran aikojen saatossa yläselkä levinnyt ja haba kasvanut, että rintsikoiden ympärys kinnaa, samoin bleiskojen hihat :D

      Poista
    3. Jep, ongelma se sekin, mutta onneksi kaapissa on vielä paljon vaatteita, ei ole heti tulossa paniikkia että vaatteet loppuu :D

      Poista
  3. Varmasti palkitsevaa käydä vaatekaappia läpi, hyvä sinä! :) Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkitsevaa ja välillä vähän turhankin tyyristä :D
      Hyvää viikon jatkoa ihana <3

      Poista
  4. Tuollainen täältäkin löytyy tosin halpisversiona, joko Lindex tai KappAhl, mutta tykkään kovasti, ihanan pehmeä ah sitä lempparia eli raitaa.

    Mukavaa viikkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuokaan mikään maailmaa kaatava hinta ollut, jos sanon 60€, mutta ehdottomasti ei kalleimmasta päästä mallistoja heiltä :)

      Hyvää viikon jatkoa <3

      Poista
  5. Jakku on upea! ♥_♥ Ihanaa viikkoa myös sinulle! :)

    VastaaPoista
  6. Minusta myös jakku on upea, sopii sinulle kuin nenä päähän!

    Kivaa alkanutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
  7. Tämä raita on niin sun juttusi ja se on kuin sulle luotu. Sinun näköinen kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju. Niin se taitaa olla, onneksi niitä taas saa hankkia kaapin täydeltä.

      Poista
  8. Striped blazers are the best, especially in blue & white!
    Great look! :)

    www.callmemaddie.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!