12.2.2016

Vampyyrien tanssi

 Kuva © Mirka Kleemola, Maari Järvinen

Musikaalit eivät saa riittävästi arvostusta upeudestaan. Se on kuin astuisi toiseen universumiin. 

Hyvin harvoin jään sanattomaksi, mutta kun niin tapahtuu niin sanattomuus saattaa kestää muutaman päivänkin. Tällä kertaa sanattomuuden aiheuttaja oli blogin yhteistyökumppani Helsingin kaupunginteatterin musikaali Vampyyrien tanssi. Viime viikon keskiviikkona ensi-iltansa nähnyt musikaali vei sanat suusta kerralla. Ennen kuin mennään siihen mikä siinä oikeastaan oli niin hyvää (vähän eritellymmin kuin sanoa vaan kaikki), niin miksi vampyyrit? Mikä yön ruhtinaissa sitten edes viehättää? 

Lienee paikallaan todeta, että minä(kin) kuulun niihin jotka ovat lukeneet ja katsoneet nuorempana jos jonkinmoista romantisoitua huttua ja vähemän huttua vampyyreista. Draculasta Buffyyn ja kaikki siltä väliltä. Metsästäjät pääosin taisivat olla niitä hyviksiä, mutta eivät ne koskaan samalla tavalla kiehtoneet kuin ajatus kuolemattomista yöneläjistä. Törmäsin eilen muutamaan lainaukseen internetin ihmemaassa: "When other little girls wanted to be ballerinas, I kind of wanted to be a vampire". Lapsuudesta en ole varma, mutta esiteininä ainakin. Toisaalta uppoan myös niihin joihin sopii yhtä hyvin lainaus "Not every girls pince is from Disney" höystettynä erinäisillä Keskimaan hahmojenkuvilla, että lieneekö tuo sitten ihme, jos yönruhtinaiden kielletty maailma kiehtoi nuorta mielikuvitusrikasta mieltä. 

Se Vampyyrien tanssissa ennen kaikkea kiehtoo, kielletty maailma. Peacokin lava taipui yllättävän hyvin tämän kokoisen musikaalin näyttämöksi. Vähän pelkäsin etukäteen mahtuuko Vampyyrien tanssi tämän kokoiselle lavalle, mutta mahtuihan se ja yllättävän hyvin. Puvustuksesta voisin puhua tuntitolkulla. Pitkät viitat, loppuun saakka hiotut kokonaisuudet herättivät lavalle vampyyrit juuri sellaisina kun ne on totuttunut niin monessa elokuvassa näkemään. Maskeeraus toisti samaa teemaa. Olen monesti sanonut, että itselleni yksi tärkeä osa teatterissa käyntiä on visuaalisuus ja tämä musikaali onnistui kyllä täyttämään jokaisen odotuksen. Lienee paikallaan myös mainita, että musikaalin saksaksi nähneen teatteriseuran mielipide oli se, että käännös on todella hyvä.

 Raili Raitala ja Mikko Vihma
Kuva © Mirka Kleemola

Miehityksiä pääroleihin on kokonaisuudessaan kaksi. Lippuja varatessani en edes katsonut kumpi mieltys on tarjolla, meille tarjoiltiin Petrus Kähkönen Alberttina, Antti Timonen Abronsiuksena, Raili Raitala Sarahina ja Mikko Vihma Kreivinä. Tarjolla oli siis neljä upeaa laulajaa, joista jokaisen ääni oli kertakaikkisen upeaa kuultavaa. Läoisävelletyssä musikaalissa sitä laulua riittää aika tavalla, saa ihmetellä miten ääni kestää. Vaan ei yksin näyttelijät, yksin musiikki eikä edes yksin visuaalisuus ollut se syy joka vei sanat suustani. Koko musikaalin ajan viittauksia useampaan muuhun teokseen vampyyreista tulvi viihdyttämään enemmän tai vähemmän aiheeseen perehtynyttä. Varmasti osa meni ohitse, mutta uskoakseni suurimman osan korva ja silmät poimivat mukaansa. Silti nekään eivät riittäneet siihen, miksi juuri tämä musikaali oli juuri niin hyvä.

Muutamalle ystävälleni tiivistin kokemuksen sanoilla: Ensimmäinen puoliaika on kuin mikä tahansa suurmusikaali, toinen puoliaika on jotain musikaalin ja hevikeikan sekoitusta. Vampyyrien tanssi todella vyöryy katsomoon saakka, se tulee päälle ja tempaisee mukanaan. Tahti vie kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin, katsojan ei auta kuin pitää penkistä kiinni ja nauttia vauhdista. Kun musiikki nostattaa ihon kananlihalle, vyöryy kauhukomedia sen voimalla eteenpäin, eikä sitä ollut ihan varma tulisiko sitä itkeä liikutuksesta vai nauraa kyyneleet silmissä.

Hengästyttävä kokemus, johon sanat "suosittelen" eivät oikein tunnu riittävän. Melkein mieli tekisi sanoa: Se on pakko nähdä. Enkä ole yhtään varma, että itselleni yksi kerta riittää.

Hyvää perjantaita!

P.S. Käykää vilkaisemassa Youtubesta Vampyyrien tanssin traileri.

Helsingin kaupunginteatteri on blogin yhteystyökumppani.

Jonas Saari ja Anna Victoria Eriksson
Kuva © Mirka Kleemola

Seuraa blogiani // Follow my blog:

4 kommenttia:

  1. Roman Polanskin leffa Vampyyrintappajat, johon tämä perustuu, on ollut teinistä asti yksi lempileffoistani. Haluaisin ehdottomasti käydä katsomassa tämän teatteriversion!

    http://smokyeyecandy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä <3 Uusinta kertaan liput varattuna jo.

      Poista
  2. Mä oon menossa huhtikuun alussa kattomaan enkä malttais oottaa! Vampyyrit mullakin on aina olleet fanituksen kohde :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liputhan on varattu uudelleen huhtikuulle vielä, ei tämä yhdellä katsomiskerralla ole siinä :D

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!