New shoes: Kurt Geiger


Mikä tahansa päivä on täydellinen päivä kenkäostoksille.

Tiedättekö, aina joskus sitä vaan tekee täysin irrationaalisia ostoksia. Sellaisia, joilla ei ole sitten niin mitään tekemistä järjen kanssa. Sellaisia, joita ei voi perustella millään muulla kuin totaalisella hullaantumisella. Nämä kengät olivat juuri sellaiset. En ole pariin vuoteen kokenut yhtä vahvaa "Tahtoo" tunnetta mihinkään kenkiin kun näihin kun ne ensimmäisen kerran näin. Siellä ne kekottivat punaisten pohjien osaton vieressä, Carrien hääkenkiä (ja siitä tehtyjä erinäisiä versioita) vastapäätä. Onneksi, todella onneksi, hinta ei ollut lähellekään samaa luokkaa kuin ne kahdet muut olisivat olleet. Kurt Geigerin kengät ovat, no sanotaan kohtuu hintaisia. Avokkaat vaikuttivat useinmiten olevan jotain 100-200€ väliltä mallista riippuen. Verrattuna niihin punaisiin pohjiin siis vaikka... Mutta sitten taas toisaalta, olen tottunut maksamaan tätä summaa kengistä vain kun ne ovat talvikengät. Siinä missä laukkuihin ja huiveihin voin tuon summan käyttää niin avokkaisiin harvemmin. Siksi nämä tuntuivatkin omassa kukkarossa todella hintavalta ostokselta.

Se, missä ihmeessä oikeasti käytän näitä on edelleen hieman auk. Korkeat korot vaativat vähempää kävelyä, mokka on materiaalina herkkä, mutta olen aivan varma, että useampikin käyttötarkoitus löytyy vielä. Kaiken päälle kun ovat yllättävän hyvät vielä jalassakin. Nauhoineen päivineen. Kerrankos sitä ihminen hullaantuu ja tuhlaa kenkiin... Tai niihin laukkuihin tai huiveihin. No, sanottava on, että painon mennessä hissuksiin alas ja lihasten muokatessa kroppaa niin on todella saanut huomata vain niiden asusteiden pysyvän samana. Onneksi niitä on, aika suuri määrä vielä kaiken päälle.

Mitäs pidätte?

Upeaa perjantaita ja mahtavaa huhtikuuta!


Kommentit

  1. Kauniit on, ehdottomasti! Ja ihan varmasti niille löytyy käyttöä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen myös, että eivät jää vain kaappiin pölyttymään ;)

      Poista
  2. Kestämättömän kauniit, must have <3 Upeaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Todella upeat! Käyttöä löydät niille ihan varmasti.

    VastaaPoista
  4. Voi Kurt minkä teit! Nimittäin noita samoja tuntemuksia on täällä ollut ilmassa kun hain booztin paketin viime viikolla. Omassa paketissani olivat oranssit Geigerin avokkaat ;) Niitä on kyllä mallailtu, vielä en minäkään tiedä missä niitä tulisi käytettyä tai tulisiko käyttöä niiin paljon että olisivat kannattava ostos..mutta se tahto-tunne!
    Uskon, että näille mustille avokkaille löydät varmasti käyttöä, upeat ja ajattomat nämäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurtilla on todella monia kauniita kenkiä. En ole aikaisemmin edes huomannut miten paljon ja miten kauniita. Pelkään tästä alkavan ihan uuden aikauden sen suhteen, miltä merkitä ostan kenkäni. Sen verran hyvä oli lesti jalkaan ;)

      Poista
  5. Todella todella kauniit! <3

    Nyt uusissa koroissa kohti viikonloppua! ;)

    VastaaPoista
  6. Nuohan on just aivan ihanat! Olin aiemmin kova kenkäfriikki, ja omistinkin yhdet vähän tuon tapaiset. Tätänykyä, nyt, on pakko pitää enempi "mummokenkiä" mutta ainahan noita pitää hypistellä ja ihailla. Henkisesti se friikkiys ei lähde mihinkään. Tuollaisillahan ei ole tarkoituskaan kovin missään marssia, kunhan olla vaan, keimailla, kerätä katseita ;) Ihanuudet kerrassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että näissä ei ole tarkoitus pitkiä matkoja kävellä vaan ihastella ja oleilla, juhlassa seiskella :)

      Poista
  7. Oi, kuinka kauniit! :) Harmi kun itse en osaa kävellä korkkareilla - tai ehkä se on onni, kun tulee muutenkin shoppailtua vähän liikaa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla vain onni, vaikka vaatii se totuttelua, ovat sen sentin korkeammat kuin korkoni yleensä ovat ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!