Outfit for spring party


Mikään talvi ei kestä ikuisesti.

Eikä se tänäkään vuonna ole tuntunut kestäneen. Kevät alkoi kevätjuhlalla ystävien luona viime viikonloppuna. Kokonaisuus valikoitu illanistujaisten mukaisesti, keväiseksi. Turkoosi on monta vuotta ollut se kevät värini, johon tunnun nojaavan kerta toisensa jälkeen ja niin se on tänäkin vuonna. Turkoosi jakku odottaa vielä kaapissa, mutta puseroa ja etenkin tummempaa Irlannista tuotua huivia on tullut pidettyä jo koko ajan enenevissä määrin. Yhdistettynä tietenkin keinonahkaiseen baikkeriin. Sanottava on, että hiljalleen alan olemaan sitä mieltä, että voisi sen aitonahkaisenkin version hankkia jossain vaiheessa.

Farkkujen puolesta asun noissa GAP:in housuissa nykyisin. Suomeen toimitus Jenkeistä alkaa olemaan setvittynä, kun tämä malli pitänee sieltä saakka tilata sen sijaan että saisi EU kaupasta vaan tilattua. Kaikkineen kokonaisuus, jossa viihdyn todella hyvin. Juuttunut vapaalla etenkin ylleni tällainen. Perus värejä sinisen ja mustan yhdistelmää kuten itselläni niin usein muutenkin.

Aurinkoista viikon jatkoa!


Coat/Takki: Forever21
Pusero/Blouse: H&M
Huivi/Scarf: From Ireland
Farkut/Jeans: GAP
Kengät/Shoes: Vagabond
Laukku/Bag: Longchamp 


Kommentit

  1. Oi kun olet kaunis ja freesin näköinen! Harmi kun ei nähty lauantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Katja. Sen verran puun takaa yllätti paha migreenikohtaus lauantaina, että päiväjuhla jäi ja illalle olin jo aikaa sitten sopinut muuta :)

      Poista
  2. Ostitko farkut Irkuista? Hamstraat seuraavalla kerralla (elokuussako se oli?) niitä koko matkalaukullisen. :D kun hyvän farkkumallin löytää niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin kyllä, tulee ehdottomasti kannettua useammat kotiin seuraavalla kerralla :D

      Poista
  3. nätistynyt "vanhetessa"...kivasti asu sopiikin..tyttömäinen!! terv.anjamerja

    VastaaPoista
  4. Minun on liityttävä kuoroon, olet tosi freesin näköinen! Ihanan kujeilevat ilmeet :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuo turkoosi on sinun värisi - ja kasvosi hehkuvat!
    Ja farkut ovat just eikä melkein - toivottavasti saat niitä sentään lähempää kuin Jenkeistä!
    Aurinkoista toukokuuta sekä sinulle että Kotinörtillesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Turkoosi on kyllä ihana väri, etenkin keväällä.
      Jenkeistä saa tilaamalla, Irlannista menemällä paikan päälle. Voipi olla, että tilaan jottei matkalaukun tilavuus mene kokonaan farkkuihin :D

      Upeaa Toukokuuta Ladylle! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!