Sunday sunshine


Nauti viikonlopusta ihmisten kanssa joiden seurassa viihdyt.

Siinä missä toissa viikonloppuna käytiin Korkeasaaressa ja vietettiin varsin rauhallinen viikonloppu, niin viime viikonloppua voisi kuvailla sanoilla: Hyvä ruoka, erinomainen kuohujuoma ja upeat ystävät. Perjantaina käytiin tyttöjen kanssa syömässä, lauantaina juhlittiin kuohuvan ja liian syömisen kanssa kanss yhdet syntymäpäivät ja sunnuntaina vielä ehdittiin näkemään ystäviä. Sunnuntain kokonaisuus alkoi olemaan jo rennompi, muutoin kun tuli puettua kivempaa juhla vaatetusta ylle. No ei niistä kuvaa tietenkään ole, sen verran tiukalla aikataululla mentiin, että mitään asukuvien tapaisiakaan ehti ajattelemaan vasta sunnuntaina.

Upeassa auringonpaisteessa vaatetus oli helppo valita kaapista täsmäämään kevääseen. Gilrfriend malliset farkut tuntuvat olevan viikonloppuisin se juttu, huppari tuskin yllättää ketään vaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna kaivoin jo ylle tuota keinonahkaista bikeriakin. Sen verran lämin oli, ettö kyllä siinä kevät alkoi jo tuntumaan. Avokkaatkin alkavat päästä hiljalleen kaapista jalkaan, vielä ei ihan baltsuja, maa lienee sen verran jäässä, mutta avokkaissa olisi kyllä potentiaalia. Joko te olette vaihtaneet kevätvaatteiden puolelle?

Aurinkoista keskiviikkoa!


Enjoy the weekened with people you love.

Last weekend was full of theree things: Good food, sparkling wine and dear friends. So in total quite perfect weekend. There was dinner with ladies, surprise birthdayparty and some Sunday sitting and laying around with girls again. Just everything that makes a good weekend a good one. Only outfit photo time was on Sunday though, too much everything before that. Casual weekend one with hoodie was just what Sunday needed.

Lovely Wednesday! 


Takki/Coat: Forever21
Huppari/Hoodie: Esprit
Farkut/Jeans: H&M
Laukku/Purse: Mango
Kengät/Shoes: From Ireland


Kommentit

  1. Voi ihana tuo punainen piristäjä asussasi. Sä oot kylä hoikistunut todella paljon. Aurinkoa päivääsi.

    VastaaPoista
  2. Onpas ihanan pirtsakka, raikas kevätasu <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!