15.4.2016

White blazer outfit


Jos shoppaaminen ei tee sinua onnelliseksi, olet väärässä kaupassa.

Lupasin jokunen hetki sitten esitellä uusia ostoksia joita on tullut tehtyä tässä muutaman kuukauden akselilla ja tässä kokonaisuudessa sitä uutta on sitten vanhankin edestä. Uusin noista uusista on sininen huivi joka jäikin Stoccan hullujen päivien ainoaksi ostokseksi (en nyt laske perinteisiä vanulappuja ja Herkun puolen ostoksia). Menin kiertämään Hullarit ihan vaan mielenkiinnosta ja tämä huivi oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä väriä ja kokoa myöden. Mistään suremmasta merkistä ei ole kyse, sen puolesta puhui jo reilusti alle 50€ hintakin, mutta kokonaan ohuena puuvillaisena se on keväälle varsin omiaan.

Valkoinen jakku puolestaan saapui Asokselta (vaikka New Lookin onkin) jo ennen Irlannin reissua, mutta odotti hetken käyttöön ottoa. Edellinen valkoinen jakku oli laadullisesti pettymys, vaikka hinta olikin ihan kohtalainen (no alle satasen, mutta kuitenkin). Tällä oli hintaa suunnilleen puolet siitä ja jo nyt tämä tuntuu paljon paremmalta. Toki oli onnenkantamoinen, että malli on just eikä melkein sopiva. Malliltaan sopivat ovat myös Irlannista GAP:ilta tuodot farkut. Nämä olivat kuulkaa niin rakkautta ensi silmäyksellä, istuvat kuin unelma ja voisin pitää vain näitä farkkuja, uudelleen ja uudelleen koko ajan. Tuntuvatkin olevan töissä harva se päivä jalassa ja jokainen vaate näyttää näiden kanssa toimivan. Mallin tilaaminen Suomeen on vähän haasteellista, mutta onneksi sekin on saatu kikkailtua niin saan nämä kotiin saakka jossain vaiheessa uusien muodossa.

On siinä sitten niitä uutuuksia enemmän tai vähemmän siis tarjolla, vaan ahkerasti niitä on tullut pidettyäkin joten käyttövaatteita on hankitty. Valkoisia jakkuja tosin kaksin kappalein kun reissusta tuli toinen ostettua. Pitänee siitäkin saada kuvaa. Kevät ja valkoinen, yhdistettynä siniseen ja mustaan, on se vaan niin meikäläistä joka ikinen kevät.

Aurinkoista perjantaita!


If shopping doesn't make you happy, you're in a wrong shop. 

Some new stuff has been showing to my closet lately. Jeans from GAP, Blazer from Asos (well New Look actually) and even a new scarf. Loads of things, but it seems that I wear them many times every week. All and all Iäm happy with these shoppings. What do you think?

Lovely Friday!

Jakku/Blazer: New Look
Paita/Blouse: GAP
Farkut/Jeans: GAP
Kengät/Shoes: Deichmann
Laukku/Bag: Longchamp
Huivi/Scarf: Stockmann 


10 kommenttia:

  1. Kaunis olet 💟
    Itsekin haaveilen vaaleasta bleiseristä. Uudessa kauppakeskuksessa köydessäni hypistelin vaalea raitaista bleiseriä mutta sinne se vielä jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin myös pitkään tuota valkoista vaan kyllä sitä tulee pidettyä niin paljon että kannatti hankkia. Etenkin näin keväällä valkoinen on hyvä :)

      Poista
  2. GAP:illahan on nettikauppa joka toimittaa Suomeen, olen pari kertaa sieltä tilannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan heillä, ongelma on tämä farkkumalli jota ei EU kaupasta ollut saatavilla.

      Poista
  3. Valkoinen on niin raikas väri ja nythän se on kuulemma oikeinkin IN!
    Sininen ja valkooinen näyttää päälläsi oikein kauniilta, mä tykkään juuri tuosta väriyhdistelmästä.
    Shoppaaminen tekee onnelliseksi, tai ainakin se on hauskaa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, että sininen ja valkoinen ovat ne itselle mieluisat värit.

      Poista
  4. Oi miten kaunis bleiska! Istuu sulle todella hyvin :)

    Mukavaa viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
  5. Tuo käsilaukku on aivan ihana! Katselin saman tapaista Tapiolan Stockalla pari kuukautta sitten (ruskeana). Osaatko sanoa, mikä tuo sinun laukkusi "nimi" on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtään en muista. Kentältä tämän ostin ja käsittääkseni kohtalaisen uusi malli.

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!