1st of May


Pelkkä kesän tuoksukin saa rakastumaan.

Vappu oli ainakin täällä etelässä uskomattoman kauni ja lämmin päivä. Juhlakansaa hemmoteltiin urakalla, joten hattu päähän ja piknikille oli täälläkin varsin selvä suunnitelma. Vapun kunniaksi esiin kaivettiin, sen YO-lakin lisäksi tietysti, myös viime kesän kesäkassi. Longchampin ihanuus pääsee varmasti ahkeraan käyttöön tänäkin vuonna, sen verran hyvä se on laukkuna. Muutoin kevääseen kuuluu se turkoosi ja vakoinen, yhdistettynä farkkuihin, mihinkäs muuhunkaan. Kaikkineen siis mitä parhain kokonaisuus vappupiknikille, joka korvasi kyllä sinä päivänä niin lounaan kuin päivällisenkin, olisi varmasti korvannut seuraavan päivänkin ruuat.

Tuo paita on muuten on löytö kirpparilta. Jossain vaiheessa hamstrasin useamman niitä H&M:ltä ja sen jälkeen lopettivat mallin valmistuksen. Sen jälkeen näitä onkin kannettu yksi jos useampikin kotiin aina kun oikeaa kokoa on löytynyt. Nämä tuntuvat myös kestävän pesua uudelleen ja uudelleen, joskus edullisemmat merkit pääsevät yllättämään, kurjaa vain että mallin valmistus lopetettiin.

Vaan kaikkineen vappu viikonloppu oli mahtava viikonloppu, josta lisää vielä perjantaina asukuvien muodossa, kovin erilaisten sellaisten, mutta siihen saakka mennään näillä lakin täytteisillä kuvilla.

Aurinkoista keskiviikkoa!

Jakku/Blazer: New Look
Paita/Blouse: H&M
Farkut/Jeans: H&M 
Kengät/Shoes: Deichmann
Laukku/Bag: Longchamp 




Kommentit

  1. Tuo laukku on kyllä ihana, olen tainnut ihastella sitä kommenttiboksissasi aiemminkin, mutta se on niin nätti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ilo kaivaa se taas esille pitkän talven jälkeen. Taitaa kulkea koko kesän mukana :)

      Poista
  2. Turkoosi on upea kesän väri ja sopii sulle hienosti! Raikkaan näköinen asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Belladonna! Turkoosi on ihan mahtava väri keväälle ja kesälle <3

      Poista
  3. Stylenä olet ollut liikenteessä ja minäkin ihastelen kaunista laukkuasi. Kivaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Laukku on kyllä kesään sopiva. Hyvää tulevaa viikonloppua sinne myös!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!