2.5.2016

In my gym bag


Se sattuu nyt, jonain päivänä se on lämmittelysi.

Olipas viime ja edellinen viikko kiireen (ja flunssan) täyttämiä, kun ei blogin puolelle kerennyt juuri ollenkaan. Hektisyys onneksi rauhoittui viime viikkoon ja nyt on taas aikaa tälle kirjoittelullekin. Aloitetaan viikko sporttisesti tutkimalla mitä kaikkea sinne salille oikein lähtee mukaan. Olen aina tykännyt kaikenlaisista "Mitä laukussani on" postauksista ja totesin, että en voi olla ainut joka näitä postauksia mielellään seuraa. Salikassi kulkee nykyisin mukana kahdesta kolmeen kertaan viikossa, joten alkaa olemaan kassille ja sen sisällölle vaatimuksiakin hiljalleen.

Aloitetaankin tuosta kassista. Sain Bignerin kassin Äidiltä toivottuna joululahjana. Salille menen joko töiden jälkeen tai ajoittain myös niitä ennen. En ole mikään aamutreenin rakastaja, mutta jos päivässä ei muuten tunnu olevan sille liikkumiselle aikaa, niin irrotan sen ajan sitten vaikka aamusta. Sen takia kassissa monesti kulkeekin mukana myös pyyhe, pesuvälineet ja koko sen päivän vaatetus. Kokoa siis kuuluukin olla siinä vaiheessa kun pahimmillaan ne suorat housut ja jakku on saatava sinne mukaan suorina. Kassissa onkin erillinen pohjaosio, jonne nämä saa suorina. Tosin on se tietysti töiden jälkeenkin hyvä saada se pari päivää käytetty jakku suorana kotiin saakka eikä vaan rytätä sitä laukun pohjalle.

Varmasti laukku toimisi myös viikonloppulaukkuja, joskus toiminutkin, mutta tärkeämpää itselleni on, että tavarat ovat samassa paikassa ja helposti löydettävissä. En treenin jälkeen halua keskittyä siihen, että viikkaamalla viikkaan ja ängen tavarat takaisin kassiin vaan tämä olalle ja auton takapenkille on monesti se miten toimin. Jos autoa ei olisi, luulen että kassikin olisi pienempi.


Vaatteiden puolesta mukana kulkee verkkarit ja hihaton huppari. Treenipäivästä riippuen huppari on päällä koko ajan tai osan aikaa. Salilla on hyvä ilmastointi ja niska on sen huomannut. Kylmäkramppia ehkäisemään tämä on. Verkkarit taas kiskaisen salihousujen päälle siinä vaiheessa kun lähden kotiin jos töiden jälkeen salille menen. Koska käyn suihkussa vasta kotona, ajatuskin farkkujen tai muiden työvaatteiden päälle pukemisesta ei houkuta.

Perusvaatetus onkin sitten hankittu aika pitkälle Primarkista Dublinista. Polven yli tulvat trikoot ja paita urheiluliivien kanssa samasta paikasta. Halpisketju on onnistunut yllättämään urheiluvaatteidensa laadulla ja koska missään nimessä ei voi sanoa, että olisin tekstiiliurheilija, niin niissä on pysytty. Hengittävät ja tekevät työnsä kuten kuuluukin. Kengissä taas Niken versiot ovat olleet omaan jalkaani parhaat, tuliaisina saksata tuleet pirteät tossut ovat toimineet salilla hyvin ja vaikka muissa vaatteissa edullisin meneekin, niin kengissä lestin pitää olla just eikä melkein, omall kohdallani tarkoittaen sitten aavistuksen hintavampia kenkiä.

Laukussa itsessään on kiinni myös Nite Izen* lenksukka, johon treenin ajaksi kiinnitan aina sormukset. Kellohan löytyy kyllä salikassin tai käsilaukun pohjalta, mutta sormukset ovat sen verran pieniä, että vaikka tietäisi niiden olevan laukussa, niin orastavan "apua en löydä" paniikin välttää kyllä sillä, että ne ovat lenksussa ennemmin kiinni. Toinen vastaava lenksukka on salin sisään/ulospääsy lätkässä, joka siirtyy avaimista kassiin kiinni treenin ajaksi? Miksi? Oletteko koskaan nälkäisenä, treenin jälkeen hikisen uupuneena ja siihen päälle kiireessä koittaneet kaivaa avaimia laukusta, jotta pääsette salilta ulos? No siksi juuri.  Noita lenksukoita saa, tai sormuksen pelastajia kuten hiljalleen itse olen niitä kutsunut, saa ainakin Kärkkäiseltä ja varsin sopuisaan hintaan.


Vaan mitä muuta sinne salille lähtee mukaan kuin vaatteet? Ensinnäkin pienempi pyyhe, hikoilun jälkeen laitteet on kuitenkin kohteliasta pyyhkäistä ja siihen tämä Luhta on omiaan. Mikä tahansa pyyhe varmaankin toimisi, tämä oli ensimmäinen joka kaupassa sattui käteen. Toinen välttämätön on oma lukko, tavarat haluan kuitenkin lukkojen taakse. Koska hävitän kroonsiesti pampuloita on avaimenperässä niitä yksi kiinni. Sen lisäksi, että niitä on harjassa muutama. Harja kulkee kassissa aina, jos sattuu olemaan se päivä kun hiukset ovat töissä auki, niin salilla ne on saatava jo niskasta kiinni.

Silmälaseille mukana kulkee oma kotelo, en tarvitse laseja treenaamisen, näen ilmankin niitä riittävästi. Sellaisenaan ei kuitenkaan tulisi mieleenkään laseja heittää laukun pohjalle, joten kotelolla on perusteltu paikka kassissa. Ja jälleen kerran erikseen salikassiin, muuten se kotelo jää kotiin kun aamulla kuuden aikaan lähtee salille, niin siinä ei paljon tempaista kuin laukku mukaan, kotelo unohtuu liiankin helposti.

Kuulun myös niihin ihmisiin, jotka treenaavat kuulokkeet korvissa koko ajan. Musiikki tulee puhelimesta ja kuulokkeet kulkevat kassissa aina mukana. Aikani tapeltuani niiden kanssa (ihan vaan pari kertaa olivat sotkussa) kaivoin Lowepron vanhan pokkarikameran pussukan* esille ja totesin, että niiden on hyvä olla siellä. Jos sormukset eivät roiku kassin lenksussa, niin saatan ne pussukkaankin laittaa. Erona vaan on se, että lenksun muistan ottaa irti, pussukka jää monesti laukkuun ja siinä sitten ihmetellään, että olikohan mulla sormuksiakin ja missä ne on. Idea itselläni on monesti siinä, että kaikki nämä pienet tavarat: lukko avaimineen ja kuulokkeet pussukoineen menevät silmälasikotelon sisälle ja kokonaisuus vaan kassiin. Ja vesipullo, ei varmaan sovi unohtaa sitä vesipulloa.

Kuulostaa muuten hurjalta määrältä tavaraa mukana, mutta näemmä jokaisella on paikkansa ja tarpeensa. Ainakin omissa silmissäni.

Aurinkoista uutta viikkoa ja hyvää maanantaita!

* Tuote saatu blogin kautta



It hurts now, but one day it'll be your new warm up.

Going to gym two to three times a week means that I have some what high needs on what's in my gym bag. And bag it self off course. So here is mine, quite a lot of things, but actually needed ones most of it. What's in yours.

Lovely Monday and great new week




4 kommenttia:

  1. Hei oikeesti joskus voitas kyl miettiä jonkinlaista valmennussuhdetta jos tahdot! Oikein innostuin kun luin tän postauksen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvin voidaan miettiä! Ihana että laukun sisältö innoittaa :D Mutta ehdottomasti voidaan miettiä, kyllä se vaan tukee jaksamista kun joku välillä kyselee treenien perään ja potkaisee vauhtiin kun sitä tarvitsee :)

      Poista
  2. Minulla on vielä hikipanta ja fleeceliivi venytteltn ajaksi mukana :). Kivoja treenipäiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä tavaraa tulee mukana kannettua kun useammin käy. Hyvää treenausta sinne myös :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!