11.5.2017

Ruokailu ja liikunta tällä hetkellä


Jos kotonasi on hyvää ruokaa, syöt terveellisemmin.

Sain kysymyksen siitä, miten tällä hetkellä syön ja liikun. Hieno aihe, johon mielelläni tartun. Lyhyesti vastaus on: Kuten tähänkin saakka, mutta eihän niin lyhyestä vastauksesta postausta saa aikaa, joten kerronpa vähän pidemmälle. Ensinnäkin olen koittanut, elämänmuutoksen alusta saakka oikeastaan, noudattaa ideaa siitä, että syön 80% ajastani terveellisesti. Eihän ensimmäisessä kuvassa oleva marenki-sitruunapiirakka mikään terveellisyyden huippu ole, mutta se olikin toisessa kaupungissa asuvan ystävän kanssa pitkästä aikaa kohdatessa nautittu herkku jota siivitti muutaman tunnin hyvä ja vaiherikas keskustelu. Sitäkin edelsi kuitenkin terveellinen pääruoka runsailla kasviksilla ja vähällä soosilla. Se on osa sitä 20% syömistä joka sisältää ystävien kanssa alas istumisen ja muun herkuttelun.

Pääosin kuitenkin syön kotiruokaa ja tiedän mitä syön. Olen edelleen kohtalaisen tarkka siitä mitä syön arkena, otan useinmiten töihin eväät mukaan vaikka tarjolla olisivatkin Helsingin keskustan ravintolat kaikkine upeine lounaspaikkoineen. Ennemmin silti tietän mitä syön ja ennen kaikkea paljonko syön sitä. Olen lisännyt saamieni ohjeistuksien mukaisesti kuitua ruokavaliooni, lähinnä siis riisin tai perunan muodossa lounaalle. Alin kuva kertoo enemmän siitä, mitä syön joka päivä. Viikonlopun aamiainen on runsaampi, mutta koitan lisätä hitusen kauran muodossa kuitua (Elovenan uusi kauraleipä on vehnätön joten vatsa kiittää) ja kasviksia unohtamatta sitten proteiinia. Kahvista en ole osannut luopua, eikä onneksi ole tarve.


Treenaamisessa puolestaan edelleen käyn salilla ja kävelemässä. Haaveissa oli aloittaa lenkkeily kun kelit sen sallivat, mutta siihen sain valitettavasti kiellon veriarvojeni takia. Tosin syke pompahtaa sen verran nopeasti muutenkin, että reippaalla kävelyllä saa aikaan myös aikamoisen sykkeen nousun. Kokeilin jopa sauvojen kanssa kävelyä, niillä vasta saisikin sen sykkeen nousemaan. En silti ole ihan sinut niiden kanssa suihkimisen kanssa, mutta ajoittain niiden kanssa. Pidemmät, yli tunnin kävelyt ovat myös osa liikuntaa, edesyksi kerran viikossa.

Kaikkineen siis treeni on kohtalaisen sama kuin ennenkin. Neljään kertaan salilla en kykene, en todellakaan joka viikko jota tein vielä joulukuussa ja tammikuussakin. Sen sijaan kahdesta kolmeen kertaan salilla ja muutama lenkki kävellen on pitänyt huolen siitä, että liikuttua tulee viitenä päivänä viikossa. Viime vuoden lopussa taisi olla pari kuukautta kun liikuin joka ikinen päivä jos kävelyt laskee, mutta totesin viisi kertaa olevan varsin hyvä senkin, etenkin kun se syke kohoaa kävellessä sen verran huikeasti. Uiminen on myös tulossa hiljalleen ohjelmaan sekin, hyvää liikuntaa sekin.

Lyhyesti siis en ole pahemmin tehnyt hirveästi muutoksia. Kokeilin alkuun suositeltua ruokavaliota ja rehellisesti voin ihan valtavan huonosti. En meinannut jaksaa tehdä mitään. Opetus sekin, vaikka joku sopisi joillekin, niin joskus on kuunneltava ennen kaikkea vain omaa kehoaan ja sitä mikä sille sopii. Paluu takaisin ruokavalioon joka ei lähtlkohtaisesti turvota sopi itselleni enemmän kuin paremmin.

Semmoinen siis tämä pidempi vastaus kysymykseen, samaa terveellisyyttä noudattaen mennään edelleen. Joka päivä se vaatii sen päätöksen, että olen tänään terveellinen, siitä en ole eroon päässyt ja tuskin pääsenkään koskaan. Terveellisyys on valinta joka päivä olla terve.

Upeaa torstaita ja hyvää lopuviikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!