Pitkä mekko mahalle


Aina joskus omasta vaatekaapista löytyy aarteita.

Olen joskus aikanani, siis todella aikoja sitten, hankkinut itselleni uskomattoman hyvästä alennuksesta pitkän mekon joka on äitiysmallia. Mamma malli oli vähän vhinko ja mekko jäi käyttämättä. En kuitenkaan koskaan hennonnut heittää pois tai myydä mekko joka oli muuten niin mahtavaa materiaalia ja valtavan kaunis. Niinpä se on mekko on sitten ollut kaapissa hyvän tovin jos toisenkin. Vaikka pääosin olenkin heittänyt kaikki vanhat vaatteet pois ja pitänyt vain sopivat niin kieltämättä olin valtavan onnellinen löydettyäni tämän kaapista kesävaatteiden alta. Raskauden aikana olen kaivannut muutamaakin pois heittämääni ja myymääni vaatetta. Toisaalta uskon edelleen siihen että oli parempi hankkitutua vanhasta eroon kuin vaan säilöä kaikki.

Mekosta mahtavan tekee ennen kaikkea se, että se huolimatta trikookankaastaan on oikeasti ilmava ja hengittää hyvin. Kun vaatteet yksi toisensa jälkeen jäävät pieneksi niin vaatekaapin käytettävien vaatteiden määrä kutistuu kummasti. Näin vaatteita rakastavalle ihmiselle se on ollut aidosti todella vaikeaa kun valinta on tehtävä muutamista housuista ja kourallisesta muista vaatteista. Kun samalla kaapissa odottavat Barcelonasta ja Lontoosta ostetut vaatteet joita vuodenvaihteessa tuli haettua.

No, eipä tämä niin kauaa kestä tämä vaihe, ein ainakaan enää. Reippaan pari kuukautta vielä ja uusi tulokas on täällä. Onneksi on muutama luottovaate joiden kanssa jatkaa sinne lokakuulle saakka.

Hyvää lauantaita!

Bolero: VeroModa // Mekko: Debenhams // Kengät: Deichmann // Laukku: Mango

Kommentit

  1. Kaunis mekko! Ja raskausmahasikin on niin soma, mahan koosta ei uskoisi, että laskettuun aikaan on enää pari kuukautta :) Instasta olen seuraillut, että olet ainakin aiemmin pystynyt hyvin käymään salilla raskauden aikana. Pystytkö edelleen treenailemaan? Itsekin olen hurahtanut salilla käymiseen ja haaveena olisi myös raskaus tässä lähitulevaisuudessa. Toivoisin, että rakasta harrastusta ei joutuisi laittamaan tauolle mahdollisen raskauden aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kuvat on otettu kesäkuussa, kyllä se maha on tuosta kasvanut ja aika tavalla kun pienen kasvuviikot alkoivat.

      Käyn tällä hetkellä uimassa. Salin kanssa vähän niin ja näin, mutta se johtuu omalla osalla liitoskivuista. Osalla naisista ne tekevät kävelystä kipeää ja kuulun näihin naisiin. Yläkroppaa voin tehdä, alakroppaa en uskalla kun en oikein saa lihaksia lämmitettyä kunnolla. Mutta luvan sain kyllä treenata niin paljon kun pystyn ja tuntuu hyvältä (paitsi tietysti syväkyykkyä, prässiä ja suoria vatsalihaksia). Teen siis kädet, olat ja selän salilla (alaselkään eri liikkeet kun ennen) ja muuten uin. On viikkoja kun ei jaksa suuremmin ja viikkoja kun hinkuan joka viikko tekemään jotain.

      Ei sali siis kokonaan tauolle jää mutta kyllä tekemistä joutuu kuudennen kuun kohdalla muuttamaan (suoria vatsalihaksia jo aikaisemmin). Sarjoista tulee pidempiä, maksimia ei saa hakea mutta pitkälle pystyy tekemään kun mukauttaa liikkeitä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!